Vallankaappaus 2000-luvun malliin

Poliisien ja heidän tukijoidensa näkymätön salaliitto on kaappaamassa tosiasiallisen vallan demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä on tullut mahdolliseksi, koska hallintokoneisto on heikko. Politiikkaa johtavat lahjottavissa olevat keskinkertaisuudet. Valtiomiestason poliitikkoja, jotka näkisivät selkeästi kokonaiskuvan, on enää harvassa. Politiikan teko ei tarjoa haasteita, kun suuret kysymykset on jo ratkaistu, eikä kommunismin uhkaakaan enää ole. Lahjakkaat ihmiset hakeutuvat muihin töihin.

Vallankaappaus ilmenee mm. seuraavissa asioissa.

1. Poliisit laajentavat valtaansa toimeenpanovallasta lainsäädäntö- ja tuomiovaltaan.

2. Poliisit ovat nousemassa demokraattisen järjestelmän yläpuolelle.

3. Poliisit venyttävät yhä röyhkeämmin vallankäyttönsä rajoja laajemmalle.

4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin mediasta, joka aivopesee kansan poliisimyönteiseksi.

5. Poliisit militarisoituvat
6. Poliisin valta lisääntyy automaattisesti lakien lisääntyessä.

1. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövalta kuuluu parlamentille, toimeenpanovalta hallitukselle ja tuomiovalta oikeusistuimille. Poliisi toimii sisäministeriön alaisena, joten se voidaan katsoa toimeenpanovallan käyttäjäksi.

Osana meneillään olevaa vallankaappausta poliisi on hankkinut itselleen paitsi lisää sille kuuluvaa toimenpanovaltaa, myös lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa.

Lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa poliisi on saanut mm. seuraavilla tavoilla.

1.1. Poliiseja on soluttautunut kansanedustajiksi lakeja säätämään. Heitä on tällä hetkellä kahdeksan, mikä vastaa neljää prosenttia eduskunnan kokoonpanosta. ”Poliisipuolue” on suurempi kuin Kristillisdemokraatit, joka vaalikonevastausten perusteella muuten on Suomen poliisimyönteisin puolue.

1.2. Poliisit toimivat asiantuntijoina ja lakien valmistelijoina silloin, kun lait koskevat turvallisuutta ja poliisiasioita, mitkä kumpikin kuuluvat pakkovallan käytön kovaan ytimeen. He tekevät ehdotuksia valtaoikeuksiansa lisäävien lakien säätämiseksi, ja eduskunnan poliisit ja poliisimyönteiset tahot panevat lakikoneiston rattaat pyörimään, jotta laki syntyisi.

Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen kertoi muutama vuosi sitten blogissaan, kuinka hotelli Tornissa toimii epävirallinen ”klubi”, johon kuuluu sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonhaaraan kuluvista entisiä nykyisiä korkeita virkamiehiä. Hänen mukaansa klubi kehittelee keinoja, joilla poliisin valtaa voitaisiin lisätä.

”...eduskunnassa käsiteltävinä oleviin esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin samoin kuin poliisilakiin yritetään saada ujutettua mahdollisimman paljon poliisille uusia keinoja ja toimintavaltuuksia antavia keinoja”, Virolainen kirjoittaa.

Oikeusministeriön virkamiehetkin ovat siis juonessa mukana, mikä ei kuulosta hyvältä, kun ajatellaan ”riippumatonta oikeuslaitosta”. Tuomioistuimet, joiden siis pitäisi olla riippumattomia, ovat jo poliisin hanskassa. Ote vain kiristyy.

1.3. Poliisit pyrkivät vaikuttamaan tuomioistuimiin siten, että olemassa olevien lakien tulkinta ohjautuisi poliisille myönteiseen suuntaan. Kuten vanha sanonta kuuluu, ”laki on niin kuin se luetaan”. Uusi poliisimyönteinen oikeuden tulkinta tekee vanhasta laista tavallaan uuden lain.

Eläkkeellä oleva hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus esitti tammikuussa 2015 Helsingin Sanomien yleisönosastossa huolensa oikeusistuimien riippumattomuudesta. Kirjoitus oli otsikoitu "Tuomioistuin ei voi olla poliisin kylkiäinen". Krogerus on sitä mieltä, että oikeuslaitoksen uskottavuus poliisista riippumattomana tuomiovallan käyttäjänä rapautuu, kun tuomioistuimet toimivat poliisin kanssa samoissa tiloissa. Toimeenpanovaltaa käyttävä poliisi ja tuomiovaltaa käyttävät juristit ovat käytännössä työtovereita. He työskentelevät samoissa tiloissa ja istuvat samoissa kahvipöydissä. Krogerus paheksui sitä, että oikeutta käydään paikoissa, joiden nimi viittaa poliisiin:

”Tavallisen kansalaisen on vaikea uskoa, että käräjäoikeus on riippumaton, kun poliisit toimivat samassa oikeus- ja poliisitalossa tai peräti poliisi- ja oikeustalossa, kuten Joensuussa oli valokirjaimin kirjoitettu käräjäoikeuden ja poliisilaitoksen yhteisen talon seinään.”

Yhteiset tilat ovat tietysti vain yksi asia monien joukossa. Poliisi pyrkii monilla muillakin tavoilla lisäämään vaikutusvaltaansa. Yksi tapa on se, että poliisi ”kokeilee kepillä jäätä” eli tekee tekoja, jotka ovat laittomia tai lainsäädännön harmaalla alueella. Oikeuden – eli poliisien tuomarikavereiden - tehtäväksi jää lakien tulkitseminen niin, että poliisin toimet voidaan osoittaa laillisiksi. Jos se ei onnistu, asia viedään eduskuntaan, joka säätää lain, jolla poliisin laittomuus jälkikäteen ”siunataan”, eli toiminta muuttuu lailliseksi. Näin kävi mm. silloin, kun poliisi sakotti veneilijöitä jauhesammuttimien tarkastusleimojen puutteesta, vaikka leimaa ei ollut määrätty pakolliseksi. Kun erehdys huomattiin, eduskunta sääti talven aikana pikapikaa asiaa koskeva lain, joten seuraavana kesänä poliisin sakotustoiminta oli laillista. Tämä on yksi selkeä esimerkki siitä, miten laittomuus muutettiin lailliseksi toiminnaksi. Lisää esimerkkejä löytyy todennäköisesti poliisin pakkokeinolainsäädännöstä. Pakkokeinot yksi toisensa jälkeen on muutettu laillisiksi sen jälkeen, kun poliisi pystynyt pakkokeinoja laittomasti käyttäen osoittamaan niiden hyödyllisyyden. Olisihan se noloa, jos poliisi joutuisi loputtomasti turvautumaan laittomiin keinoihin tuloksia saadakseen.

2. Poliisit toimivat yhä itsenäisemmin ja nousevat demokraattisesti valitun poliittisen järjestelmän yläpuolelle.

Jos sosiaali- ja terveysalalla tai opetusalalla paljastuu vakavia laittomuuksia ja väärinkäytöksiä, eikä vastuussa oleva johtaja ole halunnut tai pystynyt niitä estämään, hänelle esitetään valtiovallan taholta epäluottamuslause. Johtaja saa tyhjentää pöytälaatikkonsa ja luovuttaa paikan seuraajalleen.

Kun poliisin toimissa paljastui ns. Aarnio -jutun yhteydessä vakavia väärinkäytöksiä ja rikoksia ja sisäisen valvonnan tehottomuutta, valtiovaltaa edustava sisäministeri esitti tyytymättömyytensä ja ehdotti, että poliisin ylin johtaja tekee asiasta johtopäätöksensä ja jättää paikkansa. Muilla hallinnon aloilla johtaja olisi tehnyt näin, mutta ylin poliisijohtaja päättikin näyttää, kuka käyttää maassa todellista valtaa. Hän kohteli sisäministeriä ylimielisesti ja kieltäytyi eroamasta. Vaikutelma oli sama kuin jos poliisijohtaja olisi sanonut: ”älähän nyt tyttö yritä, minä olen sentään Suomen korkein poliisimies”.

Suomen korkein poliisijohtaja käyttäytyi niin kuin valtansa tunnossa olevilla poliisijohtajilla nykyisin on tapana käyttäytyä. Suomessa tähän ei kiinnitetä huomiota, mutta Yhdysvalloissa poliisin nouseminen demokraattisesti valitun hallinnon yläpuolelle on herättänyt keskustelua. Internetistä löytyy kymmenittäin sivuja, joissa esitetään todisteita amerikkalaisen yhteiskunnan muuttumisesta poliisivaltioksi. Suomessa kehitystä tähän suuntaan ei näy huomaavan juuri kukaan, vaikka yksittäisistä ilmiöistä joskus kirjoitetaankin.

Joulukuussa 2014 tuomari Andrew Napolitano esitti huolensa siitä, miten Yhdysvallat alkaa olla jo vaarallisen lähellä muuttumista poliisivaltioksi. The Washington Times -lehti otsikoi uutisen seuraavasti: ”Andrew Napolitano: America ‘dangerously close to a police state’ ”.

”Kun virkakoneisto pysyy samana riippumatta siitä, kuka on presidentti, kuka on kuvernööri, ja kuka on pormestari, ja kun hallinnon näkymättömien ihmisten asenne on ‘meidän tehtävämme on pitää itsemme vallassa’, silloin olemme menettäneet kontrollin”, Napolitano sanoi TV-haastattelussa. Eikä hän ole ainoa, joka on varoittanut poliisivaltion vaarasta. Internetistä löytyy kymmenittäin arvostettujen toimittajien ja poliitikkojen mielipiteitä siitä, kuinka Yhdysvaltain poliisi militarisoituu huolestuttavalla tavalla. Edessä häämöttää monien mielestä poliisivaltio – ellei nykyinen ole jo sitä.

Suomessa tuon tyyppistä huolen aihetta ei näy esittävän kukaan, vaikka kehitys on täällä samanlainen. Täällä pelkästään tyydytään toteamaan tilanne. Nykyinen EVA:n johtaja, aikaisempi Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi viisi vuotta sitten Pressiklubi-ohjelmassa mm. seuraavaa:

"…kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoo niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."

Poliisilla on poliittisia intressejä. Se on myönnetty, mutta laajaa julkista keskustelua siitä ei ole syntynyt. Ei se ole ihme, jos ihmiset luottavat poliisin enemmän kuin Pohjois-Koreassa. Mitä poliittisiin intresseihin tulee, niin ne tarkoittavat halua saada asioita tapahtumaan – halua saada lisää valtaa ja vaikutusvaltaa. Mitä muutakaan ne tarkoittaisivat.

Matti Apunen ei ole ainoa, joka on käyttänyt poliisin ja median suhteesta sanaa ”symbioosi”.

Tutkijatohtori Heikki Kuutti viittasi poliisin ja median keskinäiseen symbioosiin Jyväskylän yliopiston julkaisussa "Viranomaiset ja julkisuusperiaate" vuodelta 2010. "Erityisesti poliisi ja media tuntuvat toimivan vahvassa toisiaan ruokkivassa ”symbioosissa", hän kirjoitti.

Symbioosi tarkoittaa sitä, että media saa poliisilta myyviä uutisia ja ”näyttelijöitä” tosi-TV -ohjelmiin ja vastapalvelukseksi tuo esille asioita poliisia miellyttävästä näkökulmasta.

3. Poliisit toimivat yhä röyhkeämmin toimivaltansa rajoilla välillä myös lakeja rikkoen venyttäen siten vallankäyttönsä rajoja yhä laajemmalle.

Tämä asia liittyy pyrkimykseen saada eduskunta säätämään poliisin toivomia lakeja sekä poliisin ohjailemaan ”jälkilainsäädäntöön”, mikä tarkoittaa olemassa olevien lakien tulkintaa ja sen seurauksena syntyviä oikeuden ennakkopäätöksiä. Poliisi halua vaikuttaa kaikkiin lainsäädännön tasoihin aina lakien valmistelusta korkeimmin oikeuden ennakkopäätöksiin. Kaikilla tasoilla poliisin tavoite on tietysti saada lisää valtaa. Poliisin vallanjano on kyltymätön.

Helmikuussa 2015 uutiset kertoivat, kuinka poliisit ovat ympäri maata ajaneet katsastamattomilla autoilla, eikä yksikään poliisimies ole saanut sakkoa lain rikkomisesta. Vaikka teot eivät sinänsä ole vakavia, ne kertovat poliisin yleisestä asenneilmapiiristä. Poliisi rankaisee tavallisia kansalaisia, jos heidän autojaan ei ole katsastettu, mutta katsoo itse olevansa tässä ja monessa muussakin asiassa lain yläpuolella. Koko elämän ajan syötetyn ”Rosvo ja poliisi” -propagandan avulla tavalliset kansalaiset on aivopesty ajattelemaan samalla tavalla. Ajatus menee niin, että koska poliisi toimii hyvän puolesta pahaa vastaan, sen tekemät lainrikkomukset eivät oikeasti ole rikoksia. Niihin suhtaudutaan periaatteella ”tekevälle sattuu”. Ihmiset paheksuvat syvästi, jos poliisi saa rangaistuksen virkatehtävien yhteydessä tapahtuneesta lain rikkomisesta. Tavallisen kansalaisen kohdalla he ajattelevat päinvastaisesti eli pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, jos kansanalainen selviää rikoksestaan ilman rangaistusta.

Tapauksia, joissa poliisi on rikkonut toiminnassaan lakeja, mainitaan uutisissa tuon tuostakin. Useimmissa tapauksissa poliisi on selvinnyt pelkällä huomautuksella jopa vakavan tuntuisista laittomuuksista. Kun poliisi rikkoo lakia, kyseessä ei katsota olevan rikokseen verrattava laittomuus vaan pelkkä virhe, josta voidaan huomauttaa, mutta ei rangaista. ”Immuniteetti” rangaistuksia vastaan saa poliisin toimimaan huolettomasti laeista välittämättä. Poliisi voi oikeutetusti katsoa olevansa lakien yläpuolella.

Kesällä 2014 Helsingin Sanomat kertoi kahdesta tapauksesta, joissa poliisia oli huomautettu asiattomista kotietsinnöistä. Lehtiin päätyvät jutut ovat vain jäävuoren huippu kaikesta poliisin kyseenalaisesta toiminnasta, koska monet poliisien toimenpiteiden kohteeksi joutuneista eivät uskalla valittaa tai eivät tiedä poliisin rikkovan lakia. Uutisia kotietsinnöissä tapahtuneista laittomuuksista julkaistaan silloin tällöin. Syksyllä 2011 lehdet kertoivat, että apulaisoikeusmies oli antanut poliisille huomautuksen salaa tehdyistä kotietsinnöistä.

Iltalehti 8.9.2011:

”KRP:lle huomautus: Kotietsintää ei voi tehdä salassa”

”Poliisi oli toimittanut kotietsinnät tarkoituksellisesti siten, että asunnon vuokralaiselle, sen vuokranmaksua hoitaneelle henkilölle tai sitä käyttäneille henkilöille ei ollut pyrittykään varaamaan tilaisuutta olla läsnä kotietsinnöissä. Päinvastoin poliisi oli huolellisesti muun muassa tarkkailulla varmistanut, etteivät he saa niistä tietoa.”

”Kotietsintää ei kuitenkaan voi tehdä salassa. Lainsäätäjä on nimenomaan korostanut, että kotietsinnästä ilmoittamista ei saa tutkinnallisista tai muistakaan syistä viivyttää.

Apulaisoikeusasiamies katsoi myös, että asiaa olisi tullut selvittää perusteellisemmin jo KRP:n sisäisessä laillisuusvalvonnassa.”

Ovatko poliisin tekemät laittomuudet jo niin yleisiä, ettei edes sisäinen laillisuusvalvonta huomaa niissä mitään tutkittavaa?

Joissakin tapauksissa yksittäiset kansalaiset ovat panneet vireille oikeustapauksia, joissa poliisi on joutunut syytteeseen. Yleensä oikeus ratkaisee asiat poliisin eduksi, mutta joissakin harvoissa tapauksissa laista ei ole löytynyt poliisin mentävää porsaanreikää. Niinpä tuomioistuin on joutunut määräämään muodon vuoksi jonkinlaisen minimirangaistuksen. Ja tästäkös julkinen kohu on alkanut. Jopa kansanedustajat ovat esittäneet paheksuntansa siitä, että rehtiä poliisia on rangaistu. Kun poliisi tuomittiin muutama vuosi sitten laittomasta aseen käytöstä takaa-ajotilanteen yhteydessä, joukko poliisimielisiä kansanedustajia paheksui tuomiota ja ilmoitti maksavansa poliisimiehen sakot.

Helsingin Sanomat 27.8.2014:

”Korkein oikeus moittii Helsingin poliisia laittomista kotietsinnöistä”

”...komisario määräsi kotietsinnän miehen kotiin. Etsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Asunnossa oli miehen puoliso ja heidän 2-vuotias lapsensa. Etsinnässä ei löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa.”

”KKO:n mukaan poliisilla ei ollut syytä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta.”

”Koska poliisilla ei ollut riittäviä syitä epäillä miestä rikoksesta, kotietsinnältä puuttui rikosepäilyä koskeva edellytys.”

”KKO:n mukaan poliisi toimi virheellisesti myös siinä, että kotietsintä tehtiin lievän rikosepäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä.

"Kerrotunlainen kotiin aamuyöllä tehtävä etsintä loukkaa perustuslain turvaaman kotirauhan ydinaluetta, minkä vuoksi tällaista etsintää koskeva päätöksenteko edellyttää erityistä harkintaa", KKO huomautti.”

Kotietsintä loukkaa kansalaisten yksityisyyden suojaa, joten sille on säädetty rajoituksia. Voimansa tunnossa oleva poliisi ei alamaisten yksityisyyden suojasta paljon piittaa. Eikä se piittaa kovin paljon edes kansalaisten vapaudesta. Ihmisiä viedään pidätysselleihin usein täysin aiheetta. Näistäkin vapaudenriistoista poliisi selviää – jos niistä yleensä mitään seuraa – pelkällä huomautuksella.

Muutama vuosi sitten poliisi sulki yöksi putkaan joukon Greenpeacen jäseniä, jotka käyttivät perustuslain takaamaa oikeutta mielen osoittamiseen. Poliisi toimi yhtä röyhkeästi kuin virkaveljensä Valko-Venäjällä. Greenpeacen juristit tekivät asiasta kantelun, ja oikeusasiamiehen oli lopulta pakko antaa huomautus poliisille.

Oikeusasiamiehen kanslian tiedote (päätös dnro 4267/4/08):

”Pajuoja ei näe oikeudellisesti hyväksyttäviä perusteita sille, että läheiselle koululle siirrettyjä mielenosoittajia olisi ollut syytä epäillä rikoksista. He eivät olleet käyttäneet väkivaltaa eivätkä esittäneet uhkauksia. He vain esittivät vastustavan mielipiteensä palmuöljyn käytöstä jakamalla tiedotteita ja pitämällä esillä banderolleja. Ylikomisario ylitti harkintavaltansa määrätessään heidät otettaviksi kiinni ja kuulusteltaviksi.”

”Heidät oli jo alun perin otettu kiinni perusteettomasti, mutta siitä huolimatta myös he joutuivat olemaan poliisiasemalla seuraavaan päivään.

Apulaisoikeusasiamies arvosteli poliisin menettelyä eräiltä muiltakin osin. ”

Satunnaiset laittomuudet kotietsinnöissä ja pidätyksissä ja muussa poliisin toiminnassa ovat tietysti satunnaisia laittomuuksia. Tekevälle sattuu, kuten sanonta kuuluu. Laajemmassa merkityksessä ne kuitenkin kertovat poliisin asennemaailmasta, jossa tavalliset kansalaiset nähdään oikeutettuina pakkovallan kohteina ja alamaisina, joita poliisi voi kohdella miten huvittaa. Poliisit puolestaan ovat lain yläpuolella liihottelevia olevia puolijumalia, super-yksilöitä, jotka ovat immuuneja rangaistuksille. Ajatellaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Tavalliset kansalaiset elävät aivan eri normien alaisuudessa kuin poliisit.

4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin mediasta, jonka avulla heidän toimittajalakeijansa aivopesevät kansalaisia hyväksymään poliisin vallan jatkuvan lisääntymisen.

Poliisivaltioksi muuttumisprosessin peruselementti on kansalaisten mielipiteiden muokkaaminen poliisille suopeammaksi. Sitä mukaa, kun asenneilmapiiri muuttuu, ja kansalaisten luottamus poliisiin lisääntyy, poliisi hankkii itselleen lisää valtaoikeuksia. Tien päässä häämöttää totalitaarinen poliisidiktatuuri.

Mielipiteiden muokkaaminen tapahtuu perinteisin tavoin eli propagandan avulla. Television ohjelmakartta paljastaa, kuinka useilta eri kanavilta tulee lähes taukoamattomana virtana ohjelmia, joiden piilotettu agenda on kansalaisen poliisia kohtaan tunteman hyväksynnän lisääminen.

Kun eräänä iltana tammikuussa 2015 avasin television, Jim -kanavalta tuli suomalainen tosi-TV -sarja ”Poliisit”. Edellisenä iltana samoihin aikoihin sieltä oli tullut tosi-TV -sarja ”Poliisit Norja”. Kun käänsin kanavaa, Subilta tuli poliisia esittelevä tosi-TV -sarja ”Lainvalvojat”. Katseltuani jonkin aikaa Kolmoselta Pelikaanimuistiota vaihdoin Neloselle, josta tuli ”Poliisit – kotihälytys” -niminen poliisin toimintaa esittelevä tosi-TV -sarja.

Kun selaa TV-kanavia, tuntuu ettei sieltä nykyisin muuta tulekaan kuin poliisien sankarillista työtä esitteleviä tosi-TV -ohjelmia. On pohjoisen poliisia, on etelän poliisia, on kampuksen poliisia, on Alaskan poliisia, on maantiepoliisia ja mitä kaikkea poliiseja onkaan. Tällaisten ohjelmien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosina.

Jim ja Nelonen ovat Sanoma Median omistamia kanavia. Sen saman, joka julkaisee Helsingin Sanomia.

Sub-TV kuuluu toiseen suureen mediayhtiöön Bonnieriin Nordig Broadcasting Oy:n kautta.

Sanomalehdistöä kutsuttiin aikoinaan vallan vahtikoiraksi. Jossakin vaiheessa siitä on tullut poliisikoira.

Lehdistön puolella sentään vanha kunnon Suomen Kuvalehti on joskus tarkastellut kriittisesti poliisin toimintaa. Tämän yhtiön omistaa Otavamedia, joka kustantaa myös Tekniikan Maailmaa. Mutta kuinka ollakaan, yhtiö on lahjoittanut Tekniikan Maailma -lehden nimissä poliisille virka-autoja. Viimeisin auto oli erikoisvarusteltu Mercedes-Benz.

Otavamediasta on tullut vallan koiravankkurit.

Media on tukevasti poliisin takataskussa, joten sananvapaus on kunnossa. Se, joka käyttää asetta, saa kyllä sanansa kuuluviin.

Edellä mainittiin muutamia oikeita poliiseja esitteleviä tosi-TV -ohjelmia, jotka edustavat poliisipropagandan kovaa ydintä. Pehmopropagandan tuottaminen on jätetty viihdeteollisuuden tehtäväksi.

Viihdeohjelmiksi luokiteltavissa TV-sarjoissa ja elokuvissa - jotka muodostavat televisio-ohjelmiston rungon - poliisit seikkailevat eri tehtävissä. Heidät kuvataan yleensä myönteisessä valossa. He ovat ohjelman tähtiä. Poliisisarjat ja elokuvat iskostavat kansalaisten mieliin ajatusta, että poliisi on hyvä, ja lainrikkoja on paha. Ohjelmat jopa antavat viestin, että osa ihmisistä on saastaa, joka kuuluu hävittää. Jos poliisi ampuu saastaksi kutsutun henkilön, maailma on onnellisempi. Sarjat ja elokuvat alleviivaavat myös sitä, että poliisi on ikään kuin kaikkivaltias jumala ja kaikkeen pystyvä supersankari. Hän voi tehdä asioita, mitä tavallinen kuolevainen ei voi tehdä. Kun poliisi kaivaa esille virkamerkkinsä ja paljastaa olevansa maan päälle laskeutunut jumala, vastustus loppuu. Alamaiset kumartavat nöyrinä. Poliisi saa tehdä mitä haluaa.

Ohjelmien piiloviesti tuo mieleen natsipropagandan, jossa ihmiset jaettiin yli-ihmisrotua edustaviin Saksan kansalaisiin sekä alempiarvoisiin ja vielä sitäkin alempiarvoisiin ihmisiin. Viimeksi mainittujen elämä määriteltiin arvottomaksi. Nämä yksilöt olivat rasite yhteiskunnalle ja sen terveydelle. Heidät voitiin hävittää kuin tuhohyönteiset. Keskimmäinen ryhmä kelpasi juuri ja juuri herrakansan palvelijoiksi.

Saman ajatuksen esitti nykyinen Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja, entinen Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen. Hän oli jonkin aikaa Pressiklubi -ohjelman vakiovieras. Eräässä lähetyksessä, johon jo aiemmin viittasin, käsiteltiin poliisia ja poliisin valtuuksia. Apunen sanoi mm. seuraavaa:

"Media ja poliisi näyttävät tässä elävän jonkinlaisessa symbioosissa. Kaikki likainen kiinnostaa mediaa. Ihmisten oma elämä nykyisen materialismin aikana on henkisesti niin tyhjää, että se voidaan täyttää millä tahansa median tarjoamalla roskalla."

Siinäpä se. Lehdet elävät kertomalla likaisia uutisia rikoksista ja onnettomuuksista sekä muusta inhimillisestä kurjuudesta. Poliisi on monopoliasemassa tällaisen tiedon jakajana. Symbioosi kehittyy hyvin helposti, kun tällainen asiantila jatkuu vuosikymmenestä toiseen.

Helsingin Sanomia julkaisevan mediayhtiön TV-kanavalla esitetään ohjelmaa, jossa aidot poliisit ovat tähtiä. Ohjelma on tehty yhteistyössä poliisin kanssa. On selvää, että tällaiset taloudelliset kytkennät vaarantavat median puolueettomuuden, kun on kyse asioista, jotka liittyvät poliisiin. Suomen Kuvalehteä - joka on joskus esittänyt kritiikkiä poliisia kohtaan - julkaiseva lehtiyhtiö puolestaan on lahjoittanut poliisin käyttöön erikoisvarustettuja poliisiautoja "Tekniikan Maailma" -lehden nimissä. Tällainen yhteistyö, jota voi kutsua melkein lahjonnaksi, vie pohjan median riippumattomuudelta.

Media muokkaa kansalaisten mielipiteitä, ja kun media on sidottu erilaisilla kytköksillä poliisiin, voi arvata millaista tämä mielipiteiden muokkaus on.

5. Poliisien olemus ja otteet kovenevat. Poliisit alkavat muistuttaa sotilaita. Tähän asiaan on erityisesti Yhdysvalloissa kiinnitetty paljon huomiota. Ilmiö on havaittavissa Suomessakin.

Poliisin asuun kuului aikaisemmin virkamiestyyppinen puku, suorat housut ja mustat sisäkengät. Nykyisin poliisi käyttää kommandosotilaalle tyypillistä ”taisteluhaalaria”, varustevyötä ja maihinnousukenkiä. Asusta vastaavat ovat julkisesti myöntäneet, että värien valinnan ja muotoilun tavoitteena on ollut ”kunnioituksen” herättäminen – toisin sanoen pelon herättäminen.

Aikaisemmin poliisit olivat ulkonäöltään ja yleiseltä olemukseltaan kuin ketkä tahansa miehet. Nyt poliisien joukossa on tyyppejä, joista tulee mieleen lähinnä ylitreenattu ”steroidigangsteri”, jollaisen kädet roikkuvat vartalosta erillään kuin gorillalla. Moni on ajanut päänsä kaljuksi saadakseen aikaan pelottavan ”jengiläisvaikutelman”. Poliisin yleinen olemus on muuttunut täysin muutaman kymmenen vuoden takaisesta.

Poliisin militarisoituminen näkyy paitsi aseistuksena ja varustuksena myös voimankäytön ylimitoittamisena. Saamme yhä useammin lukea lehdistä poliisin ”hurjista takaa-ajoista” yleisillä maanteillä. Sivullisten henki ei ole tässä leikissä minkään arvoinen. Pääasia on, että poliisi saa harrastaa kuolemanrallejaan. Sivullisia ihmisiä on loukkaantunut ja jopa kuollut takaa-ajotilanteissa. Muutama vuosi sitten ylinopeudella ajaneen auton perään lähtenyt poliisi ajoi päin punaisia liikennevaloja törmäten samaan aikaan vihreistä valoista liikkeelle lähteneen auton kylkeen. Syytön kuljettaja kuoli.
 
Poliisi tekee kommandomaisia väkivaltaisia rynnäkköjä kohteisiin, joissa vähempikin riittäisi. Kun tapahtuu jotain ”isoa”, joka kiinnostaa mediaa, poliisi järjestää täysin suhteettoman spektaakkelin tapahtuman ympärillä. Vaikutelma tapahtuma-alueella tuo mieleen rajoitetun sotatilan julistamisen. Poliisi ottaa tapahtumasta irti kaiken mahdollisen propagandahyödyn.

Poliisi totuttaa yleisön siihen, että poikkeustilanteissa sillä on aidosti diktatoriset valtuudet. Vaikka tiedettäisiin, että rikollinen on jo kuollut (Myrmanni, Jokela, Kauhajoki, Sello), eikä mitään uhkaa enää ole, poliisi laajentaa operaatiota ja sulkee kauppaliikkeitä ja rautatieasemia ja jopa kokonaisia ostoskeskuksia saaden aikaan suuren tapahtuman tuntua. Poliisi salaa asioita ja pitää median loitolla. Niiden tuntien aikana, jolloin todellisuudessa jo päättynyttä tapahtumaa pidetään keinotekoisesti ”päällä”, poliisin apurit esittävät ja valmistelevat propagandaa, jolla pyritään saamaan poliisille vielä lisää valtuuksia. Yleistä hämmennystä käytetään hyväksi. Taktiikka muistuttaa natsien toimia sen jälkeen kun valtiopäivätalo oli palanut Berliinissä vuonna 1933. Tapahtuman huipennus on poliisin järjestämä tiedotustilaisuus suorana televisiolähetyksenä. Tässä vaiheessa sosiaalinen media ja ulkomaalaiset uutispalvelut ovat tosin jo kertoneet kaiken oleellisen, mutta siitä huolimatta kansalaiset istuvat vakavina televisioruutujen ääressä poliisipamppujen tullessa areenalle. Ei kyse ole mistään ”tiedotuksesta” vaan jumalanpalveluksesta.

6. Poliisien vaikutusvalta yhteiskunnassa lisääntyy sitä mukaa kun lakien ja kontrollin määräkin lisääntyy, eikä tälle kehitykselle ole näkyvissä päätepistettä.

Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän lait ja niiden valvominen poliisin toimesta ovat esillä kansalaisten ajattelua muokkaavissa tiedotusvälineissä.

Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän niitä myös rikotaan. Ja mitä enemmän lakeja rikotaan, sitä enemmän valtaa ja resursseja kansalaiset hyväksyvät poliisille, ja sitä suurempi osuus tiedotusvälineiden välittämistä uutisista on lähtöisin poliisilta. Kehitys etenee tiettyyn suuntaan ikään kuin itse itseään ruokkivana kierteenä, jonka tuloksena poliisin näkyvyys ja merkitys yhteiskunnassa koko ajan lisääntyy.

Ikävä kyllä, asioiden kehitystä poliisivaltion suuntaan vauhdittavat myös yleiset muutokset asenneilmapiirissä. Nekin ovat mahdollisesti seurausta amerikkalaisten elokuvien ja poliisisarjojen hitaasta aivopesunomaisesta vaikutuksesta ihmisten arvoihin.

Yhteiskunnalliset arvot muuttuvat kovemmiksi. Massat vaativat lisää kuria. Massat vaativat ankarampia rangaistuksia sääntöjen rikkojille. Amerikkalainen mustavalkoinen ajattelutapa on leviämässä suomalaiseen yhteiskuntaan. Enää ei uskota 1960-luvun liberaaleja, jotka sanoivat, että rikollisuus ja muut ongelmat johtuvat kasvuympäristöstä, ja ongelmia voidaan ratkaista parantamalla ympäristöä. Nyt uskotaan yksinkertaisempaan selitykseen. Nyt uskotaan, että kielteiset ilmiöt johtuvat pelkästään siitä, että jotkut ihmiset ovat syntyjään pahoja. Pahantekoon syyllistynyt ihmissaasta vaaditaan pidettäväksi kaltereiden takana. Kuolemanrangaistustakin kannatetaan. Rikollisten paapomista vastustetaan. "Pahantekijöiden kuuluukin kärsiä", huudetaan, kun Euroopan Neuvoston kidutuksen vastainen komitea huomauttaa Suomen loukkaavan ihmisoikeuksia pitämällä vankeja epäinhimillisissä oloissa. Suomalaiset haluavat olojen olevan vieläkin huonommat. Sääliä ei tunneta, eikä armoa anneta. Suomalaiset valitsivat presidentikseen julman miehen, joka ei suostu armahtamaan edes kaikkia oikeusministeriön ehdottamia vankeja puhumattakaan, että hän armahtaisi muita kuten Halonen teki.

Kun poliisi ampuu lakia rikkoneen kansalaisen, kansa iloitsee hurmaantuneena, että taas yksi paha ihminen hävitettiin. Kansa ei vaivaa päätään sellaisella pikkuasialla kuin että Suomen perustuslain mukaan rikoksista epäillyt sentään kuuluu tuomita oikeudessa eikä poliisin järjestämässä teloitukseen päättyvässä pikaoikeudenkäynnissä.

Kaikki edellä mainittu on mannaa poliisille, jonka tavoitteet julmasta diktatuurista näyttävät toteutuvan kuin itsestään. Mitä ankarampi kuri, ja mitä ankarammat rangaistukset, sitä pelottavampi ja mahtavampi vallankäyttäjä poliisi on yhteiskunnassa. Ei Gestapoa pelätty siksi, että se käytti mustia univormuja. Sitä pelättiin siksi, että Gestapolla oli valta päättää vapaudesta ja vankeudesta, kärsimyksestä ja armahduksesta, elämästä ja kuolemasta. Tällainen hirmuvaltias Suomen poliisikin haluaa olla. Ja se tulee olemaankin.  

Yhteiskunnasta on tullut ”kontrollivaltio”, joka on kyllästetty kaikille elämänalueille ulottuvalla lainsäädännöllä. Lait ja niitä valvova poliisi ovat jatkuvia kestoaiheita tiedotusvälineissä. Poliisista on tullut yhteiskunnan napa, jonka ympärillä kaikki elämä pyörii. Tässä pelon ja epävarmuuden ilmapiirissä poliisi voi vahvistaa entisestäänkin valtaansa ja toteuttaa poliisivaltion kaikessa karmeudessaan.


Lisäys 7.6.2016: 

Löysin sattumalta kolumnin, jossa oikeustoimittaja ja Korkeimman Hallinto-oikeuden määräaikainen tiedottaja arvioi poliisin ja median suhdetta. Hän kirjoittaa mm. seuraavasti:

"...poliisi on 2000-luvulla pyrkinyt yhä määrätietoisemmin hallitsemaan itseään ja toimintaansa koskevaa julkisuutta. Samalla se on käynyt median suuntaan entistä ahdasmielisemmäksi."

"Poliisi on siis ollut sitä vaiteliaampi mitä suurempi julkinen kiinnostus asiaan on kohdistunut tai millainen on ollut kansalaisten tiedon tarve. Se on ryhtynyt kansalaisten ja median puolesta päättämään, mitä heidän on tarpeen tietää."

"Tutkittavia tapauksia salaillessaan poliisi on oppinut vaikenemaan myös omaan toimintaansa liittyvistä ikävistä asioista. 

Ennen muuta tämä näkyy puhuttaessa poliisin jatkuvasti paisuneista, kansalaisten yksityisyyteen syvästi puuttuvista toimivaltuuksista. Niitä ei ole valmisteltu avoimesti ja kootusti, eikä niistä ei ole haluttu käydä avointa keskustelua. Epäilijät on jyrätty yhä uusilla uhkakuvilla. 

Käytännössä valtuuksien rajoja on koeteltu ja sääntöjä venytelty."

Joku muukin näyttää huomanneen, että poliisi haluaa pitää mediaa otteessaan, ja poliisin toimivaltuudet ovat kasvaneet, ja poliisi venytää rajoja saadakseen yhä lisää toimivaltuuksia.

Poliisivaltiota kohti ollaan menossa. Vai joko ollaan siellä?


(Huom: "Löysin sattumalta" kohdasta alkavan tekstin ei ole tarkoitus olla pienempää kuin muun tekstin. Sen muuttaminen suuremmaksi ei vain onnistu, vaikka mitä tekisin.)


Lähteitä:

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2010/12/366-tornin-herraklubi-junailee.html

http://billmoyers.com/2014/08/13/not-just-ferguson-11-eye-opening-facts-about-americas-militarized-police-forces/

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=11287&view=findpost&p=492064

https://www.aclu.org/war-comes-home-excessive-militarization-american-policing

http://thefreethoughtproject.com/illinois-felony-citizens-record-police-media-silent/

http://www.foxnews.com/opinion/2014/06/20/america-is-turning-into-police-state/

http://yle.fi/uutiset/poliisibarometri_yha_useampi_epailee_poliisin_rehellisyytta/7797457?ref=leiki-uup

http://yle.fi/uutiset/yksityisetsivat_nakevat_markkinaraon_poliisin_resurssipulassa__poliisiylijohtaja_paatero_rikostutkinta_kuuluu_poliisille_ja_pelkastaan_poliisille/7794028?ref=leiki-uup

http://www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoah+2811/2008

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288412824714.html

http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php/uutiset

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/tiedotteet/tiedotteet.htx?templateId=2.htx&id=697&template=print

http://yle.fi/vintti/yle.fi/poliisitv/kolumnitb6a0.html?sivu=kolumni_poliisimedia

Poimintoja

The crisp uniform of the police officer conveys power and authority. When a police officer puts on his or her uniform the officer is perceived in a very different way by the public. He or she is viewed as embodying each person''s stereotypes about all police officers. Research has suggested that clothing has a powerful impact on bow people are perceived, and this goes for the police officer as well. The uniform of a police officer has been found to have a profound psychological impact on those who view it. Research has also suggested that even slight alterations to the style of the uniform will change how citizens will perceive the officer.

Depending on the background of the citizen, the police uniform can elicit emotions ranging from pride and respect, to fear and anger.

http://www.policeone.com/police-products/apparel/undergear/articles/99417-The-psychological-influence-of-the-police-uniform/


Tampere. Poliiseja, poliiseja ja poliiseja. Lasken Hämeenkadun ja Hämeenpuiston risteyksessä 18 maijaa. Kadun molemmin puolin mellakkavarusteisiin sonnustautuneet poliisti estävät ikkunaostokset. Tilanne on absurdi. Edessä marssii hieman yli 50 hengen kapitalismin vastainen mielenosoitus ja kadunvaltaus, joka vaatii kaupunkitilaa takaisin kansalle.

http://www.city.fi/blogit/vapaamatkustaja/anarkisteja+astaloita+ja+vallatonta+vappua/126942


Police officers and prison guards hold tremendous political sway. Their unions support or opposition can make or break a campaign for office. And their advocacy for better pay, more power, and more jobs has been a major factor in the expansion of the prison industrial complex. For decades, they’ve helped build America’s build America’s criminal justice system.

http://www.prx.org/pieces/82632-undue-influence-the-power-of-police-and-prison-gu


The U.S. had been moving toward a total police state since about 1913; but in 2012 the final nail in the coffin of democracy and justice was hammered into place with the passage of the National Defense Authorization Act.

http://www.hermes-press.com/germany1930.htm


The rest of the world now sees the United States as a rogue nation, led by a power-grabbing madman who has, in six short years, taken us to the threshold of Police State tyranny, all while claiming to be protecting the Constitution.

http://educationcenter2000.com/dictatorship.html


As an often quoted adage says, “Government is not reason; it is not eloquent; it is force. Like fire, it is a dangerous servant and a fearful master.” Unfortunately, the master-servant relationship that once had the government answering to “we the people” has been reversed. Government agents now act as if they are the masters and we are the servants. Nowhere is this more evident than in the transformation of police officers from benevolent keepers of the peace to inflexible extensions of the military hyped up on the power of their badge.

In fact, the only real war being fought by the U.S. government today is the war on the American people, and it is being waged with deadly weapons, militarized police, surveillance technology, laws that criminalize otherwise lawful behavior, private prisons that operate on quota systems, and government officials who are no longer accountable to the rule of law.

http://www.mintpressnews.com/naked-truth-american-police-state/193749/


Oh, how my heart breaks when I have to write stories like this, it truly does. Armed police arresting people for not have a license to cut hair! And how I wish that I could tell you that what happened in Florida is an isolated incident, but I can't because it's not. More and more, all across this once-free land of ours, stories like these repeat themselves with a disgusting frequency. Norman Rockwell wouldn't know where he was if he was alive today.

http://www.nowtheendbegins.com/pages/USA/america-as-police-state.htm

The United States is in a serious state of decline, and in a desperate attempt to keep things together, the United States is rapidly being transformed into a totalitarian Big Brother police state.

http://www.militianews.com/17-signs-that-the-united-states-is-becoming-a-totalitarian-police-state/

http://www.militianews.com/wp-content/uploads/2013/10/Totalitarian-Police-State-2.jpg

If someone were to ask you for an example of a “totalitarian society”, how would you respond? Most Americans would probably think of horribly repressive regimes such as the Soviet Union, Nazi Germany, Communist China, East Germany or North Korea, but the truth is that there is one society that has far more rules and regulations than any of those societies ever dreamed of having. In the United States today, our lives are governed by literally millions of laws, rules and regulations that govern even the smallest details of our lives, and more laws, rules and regulations are constantly being added.

http://endoftheamericandream.com/archives/america-is-being-systematically-transformed-into-a-totalitarian-society

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentumisajoista on syytä luopua kokonaan, jotta vanhoja rikoksia olisi mahdollista tutkia ja saattaa tekijöitä vastuuseen.

Useita vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden rikosten selvittäminen on toki vaikeaa ja vaatii vahvaa näyttöä.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistussäännöksiä tulee myös tiukentaa.

Lakialoitteessani esitin, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä minimirangaistus nostettaisiin yhteen vuoteen ja törkeästä tekomuodosta kahteen vuoteen vankeutta, jolloin rangaistus olisi aina ehdoton.

http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69129-lasten-seksuaalisen-hyvaksikayton-vanhentumisajoista-luovuttava-ja-rangaistuksia-tiukennettava


Lapsen suojelemisen näkökulmasta myös esimerkiksi maalaamalla, piirtämällä tai muulla vastaavalla tavalla valmistetut lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat kuvat voivat antaa viestin, että lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin suhtaudutaan hyväksyvästi. Tämä ei ole tavoiteltavaa, minkä vuoksi tällaisten muiden kuin todellisuuspohjaisten kuvien levittäminen ja hallussapito tulee selvästi kriminalisoida.

Myös piirretty, maalattu tai muulla vastaavalla tavalla valmistettu lapsipornografia voi aiheuttaa haittaa käyttäjälleen, vaikka sen tekemisessä ei olisikaan lapsiuhria. On täysin mahdollista, että esimerkiksi sarjakuvan muodossa esitetty lapsipornografia altistaa pedofiliaan taipuvaista henkilöä edelleen syvemmälle lapsipornoaddiktioon.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_57_2010_p.shtml

Jatkot....

Kansanedustajat eivät periaatteessa itse käytä laissa määriteltyä valtaa, vaan he ainoastaan säätävät kyseisen lain, ja vallankäyttö tapahtuu sen jälkeen siten kuin lakiin on kirjattu.

Kun laki on käsiteltävänä eduskunnassa, siitä voidaan vielä väitellä ja kiistellä niin kuin mistä tahansa asiasta. Mutta kun lainsäädäntökoneisto lyö lakiin lopulliset leimansa ja valtionpäämies nimensä, kyseessä ei olekaan enää mikä tahansa asia, josta voitaisiin väitellä entiseen tapaan. Kun laki astuu voimaan, poliisi, oikeuslaitos ja vankeinhoitolaitos alkavat valvoa lain noudattamista ja rangaista lain rikkojia. Asia, josta vielä vähän aikaa sitten voitiin vääntää vitsiä eduskunnan kahvilassa, onkin nyt haudanvakava asia, jota valvotaan etälamauttimilla, Glock-pistooleilla ja tulevaisuudessa (ellei Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Hongiston esitys hankkeen keskeyttämisestä mene läpi) Walther P99Q -pistooleilla.

Kansanedustajat saattavat käytäväpuheissaan keskustella siitä, pelastaako jokin uusi lakiin ehdotettu turvallisuusvarusteen käyttöpakko vuosittain viisi vai kymmenen ihmistä kuolemalta tai loukkaantumiselta. Se ei taida kovin paljon kiinnostaa kansanedustajia, kuinka monta sataa sakkoa poliisi uuden lain perusteella vuosittain tulee kirjoittamaan. Kun laki lopulta puolihuolimattomasti säädetään osana jotain laajempaa lakipakettia, poliisi tarttuu taas kerran innolla uuteen tilaisuuteen metsästää ihmisiä rangaistavaksi maassa merellä tai ilmassa – riippuen siitä, mitä aluetta laki koskee. Tämän tyyppinen laki on poliisille kuin leikkikalu pikkulapsille. Se on muiden ihmisten kiusaamisen ja poliisin oman vallantunteen pönkittämisen leikkikalu. Kuten huumeet yleensä, valtakin on sen tyyppinen huume, että siihen kehittyy riippuvuus. Niinpä poliisin lobbarit kiertelevät eduskuntataloa kuin nälkäiset hyeenat ja kinuavat uusia samanlaisia lakeja, joilla ihmisiä voi kiusata heidän oman turvallisuutensa nimissä.

Ideologia ja todellisuus

Vaikka Wikipedia ei olekaan mikään yleismaailmallinen totuussanakirja, voinemme luottaa siihen kuitenkin sen verran, että uskallan kopioida tähän lainauksen siitä, miten evoluutiota Wikipediassa kuvataan:

”Evoluutio tarkoittaa sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia eliöiden muodostaman populaation geenivarastossa. Se on siis luonnonilmiö, jonka seurauksena organismit muuttuvat niin, että jälkeläiset eroavat kantamuodoistaan. Evoluutio perustuu muunteluun, muuntelun perinnöllisyyteen ja luonnonvalintaan.

Evoluution mekanismeja ovat muun muassa luonnonvalinta ja sen muotona seksuaalivalinta, mutaatiot, migraatio ja geneettinen ajautuminen. Luonnonvalinnan ansiosta parhaiten ympäristöönsä sopeutuvat yksilöt populaatiossa menestyvät parhaiten ja saavat myös enemmän jälkeläisiä kuin heikommin sopeutuvat. Näin menestyneimmistä yksilöistä tulee lopulta populaation vallitseva tyyppi. Koska geenit määräävät eliöiden ominaisuudet, tämä merkitsee samalla, että sopeutuvimpien yksilöiden geenit yleistyvät populaatiossa.”

Tiedemaailmassa tunnustetaan se, että evoluution myötä tapahtuneet muutokset eivät koske pelkästään elollisten olentojen ulkoisia piirteitä, vaan muutoksia tapahtuu myös käyttäytymisessä ja aivotoiminnassa - silloin kun puhutaan lajeista, joilla tällaisia ominaisuuksia on. Tiedemaailmassa tuskin kiistetään sitäkään, etteikö myös ihmisten “lajityypillinen” toiminta olisi muuttunut niiden miljoonien vuosien aikana, jolloin ihminen eriytyi lähimmästä eläinsukulaisestaan simpanssista. Kun ulkoiset olosuhteet muuttuivat, myös ihmisen toimintatavat muuttuivat vastaamaan uusia haasteita. Maapallolla ei riittäisi ruokaa miljardeille simpanssin järjellä varustetuille ihmisille. 

Sille asialle en ole löytänyt tieteestä vastausta, miksi ympäristöllisten vaikutusten ohjaama evoluutio pysähtyi ihmislajin henkisten ominaisuuksien kohdalla satatuhatta vuotta sitten, mutta jatkui edelleen ihmislajin fyysisten ominaisuuksien kohdalla samoin kuin kaikkien muiden lajien sekä fyysisten että henkisten ominaisuuksien kohdalla. Noin sata tuhatta vuotta sittenhän ihmiset aloittivat vaelluksensa synnyinmantereeltaan muille mantereille - ja joutuivat erilleen toisistaan. 

Mikä luonnonmullistus maailmassa tapahtui satatuhatta vuotta sitten, juuri ennen suuren vaelluksen alkamista, joka keskeytti ympäristön vaikuttamisen ihmisen henkisen perimään. Jotainhan on täytynyt tapahtua. Pitääkö tässä ottaa uskonto avuksi? Onko niin, että ihminen nykymerkityksessään luotiin satatuhatta vuotta sitten mahdollisesti aikaisempia ihmislajeja rakennuspalikoina käyttäen, jonka jälkeen ainoastaan fyysiset muutokset ovat ovat olleet mahdollisia. Tieteelliset tutkimuksethan viittaavat aivan oikeasti ajanjaksoon, jolloin ihmisten määrä on ollut hyvin pieni, ja kaikki nykyihmiset ovat tämän pienen populaation jälkeläisiä. Tällainenko oli ihmisen luomisprosessi käytännössä.

Lukijat, jotka päätyivät tähän blogiin linkin kautta eräältä foorumilta, ovat sen verran älykästä väkeä, että heille lienee turha mainita, että oikein pesunkestävä rasistihan tässä kirjoittelee. Saisin lukea tämän luonnehdinnan seuraavista vastauksista joka tapauksessa, joten menen asioiden edelle ja esitän sen itse. Totean kuitenkin samaan hengenvetoon, että en sentään ole pahantahtoinen rasisti tai edes aktiivinen rasisti vaan ainoastaan siinä merkityksessä rasisti, että epäilen edellä esittämääni satatuhatta vuotta sitten tapahtunutta “ihmettä”, jota ei tiedekään selitä millään tavalla. 

Yleisradion arkistosta löytämässäni radio-ohjelmassa vuodelta 1969 Pertti Hemanus määrittelee rasismiksi sen, että uskotaan tai oletetaan ihmisten henkisissä ominaisuuksissa olevan perinnöllisiä eroja. Koska minä en ole vakuuttunut siitä, etteikö tällaisia eroja voisi olla, olen siis rasisti. 

Ohjelman perusväittämä on seuraava (ääninauhasta puhtaaksi kirjoitettuna):

“Rotuerovuudet eivät mitenkään koske niin sanottuja henkisiä ominaisuuksia, siis lahjakkuutta tai luonteenpiirteitä.”

Ohjelmassa esitetään tyyppillisenä rasistisena väittämänä se, että kansojen menestymisen erot johtuisivat ihmisten biologisista eroista. Tähänhän Tatu Vanhanenkin peitellysti yritti todista tutkimuksissaan. Ohjelmassa sanotaan: 

“Kun seuraa kaikkia niitä käsityksiä, joita esimerkiksi kolmannen maailman asioista esitetään, rasistiset ideat juoksevat vastaan tavan takaa. Kaikilla ihmisryhmillä on muka samat ympäristön suomat mahdollisuudet menestyä, mutta jotkut eivät biologista huonommuuttaan kykene käyttämään niitä hyväkseen. Aivan tosikkomaisesti olen sitä mieltä, että tällaisia käsityksiä on oiottava kaikkialla missä niitä näkee ja kuulee. Joskushan meidän on opittava tajuamaan, että ihmiskunnan ongelmat eivät johdu biologisista rotueroista vaan ympäristötekijöistä.” 
 
Edellä esitettyyn viitaten olen siis ainakin potentiaalinen rasisti, kunnes joku selittää riittävän vakuuttavasti, miksi eri ihmisryhmien välillä ei voi olla ympäristötekijöistä johtuvia henkisiä eroja, mutta sen sijaan fyysisiä eroja voi olla ja on.

Miksi henkisten erojen kehittymisen mahdottomuus koskee vain ihmisiä, mutta ei eläimiä? Pitkään erillään eläneiden eläinpopulaatioiden välillähän voi olla ympäristötekijöistä johtuvia periytyviä käyttäytymiseroja, vaikka eläimet edelleen kuuluvat geneettisesti samaan lajiin. Luonne- ja käyttäytymiserot eri koirarotujen välillä esimerkiksi tunnustetaan yleisesti. Koirarodut ovat eroistaan huolimatta kuitenkin kaikki samaa lajia eli pariutumiskelpoisia keskenään aivan kuten ihmisetkin.

Myös sille haluaisin nähdä selityksen, miksi jotkut kansat menestyvät niukosta luonnonvaroistaan huolimatta, mutta joidenkin toisten kansojen menestymisessä ei ole kehumista, vaikka niillä on runsaasti luonnonvaroja. Miksi esimerkiksi luonnovaroiltaan niukka Etelä-Korea on noussut kuudessakymmenessä vuodessa miehitysten ja sodan runtelemasta äärimmäisen köyhästä kehitysmaasta kehittyneeksi teollisuusmaaksi, jonka asukkaista 60 prosenttia on suorittanut korkeakoulututikinnon. Miksi erään toisen maanosan maiden koulutustaso ja tekninen taso ja elintaso ei ole noussut samalla tavalla, vaikka lähtökohdat ovat monissa tapauksissa olleet paremmat? Mitkä ovat ne “ympäristötekijät”, jotka asiassa vaikuttavat - koska ihmisissähän ei voi olla eroja, jotka selittäisivät sen, miksi toiset ihmisryhmät menestyvät paremmin kuin toiset. 

Jos tässä esittämäni epäkorrektit mielipiteet ärsyttävät joitakin siinä määrin, että minut katsotaan sopimattomaksi jatkamaan kirjoittamista sillä foorumilla, josta annoin linkin tähän blogiin, otan tuomion nöyränä vastaan ja poistun. Miksikään “hommalaiseksi” en kuitenkaan aio kääntyä, koska ajatusmaailmassani on ratkaisevia eroja heidän kanssaan.  

Olisi voinut olla toisinkin...

Tässä vaiheessa oikeastaan jo harmittaa, että Väyrynen ei päässyt toiselle kierrokselle. Kamppailu olisi ollut mielenkiintoisempi. Väyrysen takana olisivat olleet keskustalaiset ja suurin osan Perussuomalaisista, todennäköisesti moni SDP:stä ja Vasemmistoliitostakin. Väyrynen olisi ollut EU-kriittisten ja ehkä maahanmuuttokriittistenkin ehdokas. Vasemmistolle hän olisi ehkä kelvannut jonkinlaisena "vähemmän porvarina" kuin Niinistö. Luulen, että Väyrynen kävi sen vuoksi niin kovan vaalikampanjan, että hän oli laskenut, että hänellä olisi oikeasti mahdollisuus voittaa toinen kierros, jos hän sinne pääsisi. Kun tätä asiaa miettii, näin olisi voinut käydäkin.

Takkirauta-blogia kirjoittava nimimerkki "Ruukinmatruuna" pitää Väyrystä huippuälykkäänä henkilönä, joskin kierona kuin korkkiruuvi. Loppukierroksella ei olisi ollutkaan vastakkain Abrobaturin opinnäytetyöstään saanut Abrobaturin ylioppilas ja opintonsa keskeyttänyt Laudaturin ylioppilas vaan edellä mainittu vastaan yleisarvosanaltaan Laudaturin ylioppilastodistuksen kirjoittanut Valtiotieteiden tohtori. Väyrysellä on lukion todistuksessa matematiikasta ja fysiikastakin täydet kympit.

http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_niinisto_712TM_pd.jpg
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_vayrynen_712TM_pd.jpg
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_haavisto_712TM_pd.jpg

Tämän jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, etteikö heikoilla koulutodistuksilla voisi pärjätä myöhemmässä elämässä. Kansa ei halua liian fiksua tyyppiä johtajakseen. Nyt jännätään enää vaalituloksen prosenttilukuja. Onko Haaviston kannatus alle vai yli 40 prosenttia. Tässä olisi vedonlyöntikohde. Tai kuka arvaa lähimmäksi. Jos jostakin luvusta pitää lähteä, arvaan Haavistolle 42 prosenttia, mikä on yläkanttiin mielipidemittauksiin nähden. Voidaan nimittäin nähdä sellainenkin ihme, että kansan syvät rivit vyöryvät suurin joukoin vaalipaikoille äänestämään sen puolesta, että ei vain missään tapauksessa homoa valittaisi tasavallan presidentiksi. Silloin Haaviston kannatus jää alle neljänkymmenen prosentin. Mutta veikkaan nyt kuitenkin luvuksi 42, koska pitäähän pieni riski ottaa. Vai pitäisikö ottaa vielä isompikin riski?

Kaksi ehdokasta, kaksi arvomaailmaa

Eräällä foorumilla eräs kirjoittaja kysyi, mitä muuta ehdokkaiden vaalitilaisuudet ovat kuin yrityksiä manipuloida äänestäjiä taakseen. Ajattelin, että vastaan muutamalla rivillä, mutta...

Pitäisikö kaikkein halpahintaisimman manipuloinnin vähentämiseksi poistaa äänioikeus ihmisiltä, joiden älykkyysosamäärä alittaa tietyn tason. Pitäisikö äänestäjille järjestää tentti sen varmistamiseksi, että he ymmärtävät mistä vaaleissa on kyse. Jos äänestäjä ei tiedä poliittisesta järjestelmästä mitään, onko hän pätevä valitsemaan sinne poliitikkoja.

Koska politiikka on joka tapauksessa mitä on, eiköhän nykyinen järjestelmä riitä. Se edustaa mennyttä aikaa, että kansalaisten äänioikeutta joillakin perusteilla rajoitettaisiin. Amerikkalaiset tosin ovat keksineet piiloälykkyystestin äänien karsimiseksi. Ehdokkaan pitää osata rekisteröityä äänestäjäksi ja käyttää äänestyskonetta vaalipaikalla. Bush taisi aikoinaan voittaa vaalit juuri sillä perusteella, että kaikki Al Goren äänestäjät eivät olleet osanneet äänestää.

Äänestäjät tekevät päätöksensä enemmän tunteen kuin tiedon perusteella. Nyt meneillään olevissa vaaleissakin tunteet lopulta ratkaisevat. Ehdokkaiden välillä on niin vähän näkyviä eroa, että valintaa ei voi tehdä muuten kuin tunteiden perusteella. Harvoja järkisyitä olla äänestämättä Pekka Haavistoa on hänen "asumisjärjestelystään" mahdollisesti aiheutuvat kiusalliset tilanteet valtiovierailujen yhteydessä. Jos Haavisto valitaan, Mäntyniemestä tulee Suomen tunnetuin poikamiesboksi, joku ehkä ajattelee. Ilman tätä ongelmaa Haavistolla olisi huomattavasti paremmat mahdollisuuden voittaa vaali. Tähän asiaan hänen presidenttiytensä lopulta kaatuu. Se käy ilmi, kun lukee kommentteja foorumeilla ja muuallakin. Tämä oli tietysti selvää alusta alkaen.

Jos ehdokkaiden taustoihin ja ajatusmaailmaan tutustuu tarkemmin, valinnan heidän välillään voi tehdä muutenkin kuin tunnepohjalla. Jonkin verran eroja nimittäin löytyy myös ehdokkaiden poliittisesta ajattelusta.

Erään Sauli Niinistön esittämän mielipiteen takia minun on luultavasti yhtä vaikea äänestää häntä kuin on helluntailaisen antaa äänensä julkihomolle. Niinistön mielipiteen takana on tietenkin laajempi arvomaailma, joten loppujen lopuksi tämä arvomaailma estää minua äänestämästä häntä.

Joskus yksi ainoa ihmisen esittämä virke tai sana voi olla kuin jäävuoren huippu, josta voi päätellä mitä pinnan alta löytyy ja kuinka paljon sitä löytyy. Tällä perusteellahan Halla-ahoakin on arvioitu rasistiksi. Muutama lipsahdus siellä täällä, ja maine on saavutettu tai menetetty, riippuen siitä, miltä kannalta asiaa katsoo. Muutama sana voi merkitä enemmän kuin tuhat sivua. Aleksander Stubbin kommentti Pohjoismaiden Neuvostosta tullaan aina muistamaan hänen todellisena mielipiteenään, vaikka hän kuinka pitäisi juhlapuheita Pohjoismaiden Neuvoston puolesta. Väsyneenä tai pahantuulisena tai humalassa ihminen lipsauttaa todelliset mielipiteensä.

Sauli Niinistön eräät kirjoitukset ja vaalikonevastaukset antavat hyvän kuvan siitä, mikä hän on miehiään. Ötökkäkirjoitus esimerkiksi:

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”

Niinistö käyttää värikästä ja huvittavaa kieltä, mutta hän ampuu ronskisti yli. Ensinnäkin, onko kukaan vaatinut, että ”viimeinenkin puu” olisi jätettävä pystyyn. Mitä tällä edes tarkoitetaan? Sitäkö, että yhtään puuta ei saisi kaataa? Ei kai tällaista ole edes itse Linkola vaatinut. Metsien suojelijat ovat ainoastaan vaatineet, että joitakin luonnontilaisia vanhoja metsiä säästettäisiin hakkuilta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kaadettavaa puuta jäisi vielä paljon.

Ovatko luonnontilaiset metsät jossakin rämettyneet ryteiköiksi? Eivätkö ryteiköt ole ihmisten aikaansaannosta? Metsä on hakattu paljaaksi, ja tyhjän alueen ovat täyttäneet nopeasti kasvavat puulajit. Lopputuloksena on ollut ryteikkö. Koskemattomassa luonnossa isot puut vievät niin paljon elinvoimaa ja valoa ympäriltään, että ryteikköä ei pääse syntymään. Jättimäisen kuusen lähistöllä ei kasva edes ruohoa puhumattakaan mistään isommista kasveista.

Tupajumeihin ja torakoihin viittaaminen sekä vihjaus, että metsänsuojelu vie leivän suustamme, on halpahintaista propagandaa. Tupajumit ja torakat ovat kotien inhottuja tuhohyönteisiä, joita on esiintynyt erityisesti menneinä aikoina, jolloin oli myös nälänhätää. Niinistö vihjaa tavallaan kirjoituksessaan, että metsänsuojelijat pitävät inhottuja tuhohyönteisiä arvokkaampina kuin ihmisiä, jotka saavat heidän puolestaan kuolla nälkään.

Presidenttiehdokas Haavisto luonnollisesti kannattaa vanhojen metsien suojelemista. Kansanedustajana ollessaan hän on tehnyt asiaan liittyen toivomusaloitteen.

Niinistön aikoinaan vaalikoneessa antama ”ehdottomasti samaa mieltä” vastaus kysymykseen, ”pitäisikö poliisin saada lisää valtuuksia” on myös tunteisiin vetoavaa propagandaa. Teksti on kopioitu tähän kirjoitusvirheineen:

"Maailmassa on paljon pahuutta,rikolliset eivät tunne toimivaltuusrajoitteita. Erityisesti kansainvälisen rikollisuuden ja terrosimin torjuminen vaativat ajan tasalla olevat ja riittävät poliisivaltuudet. "

Maailmassa on pahuutta, eikä sitä ole vähiten niissä maissa, joissa poliisilla on kaikkein laajimmat valtuudet. Pikemminkin päinvastoin. Kun poliitikko vetoaa käsitteeseen ”pahuus”, se on samaa kuin jos joku pelottelisi lapsia, että ”Pöö, paha tulee”. Eihän edes pahuus-käsitteen sisällöstä ole olemassa yksimielisyyttä. Jonkun mielestä pahuutta on se, että homo voidaan valita presidentiksi. Jonkun toisen mielestä olisi pahuutta, jos homoa ei voitaisi valita presidentiksi. Monissa asioissa yhden pahuus on toisen hyvyys ja päinvastoin.

Kansainväliseen rikollisuuteen ja terrorismiin viittaaminen on myös aiheetonta pelottelua. Kansainvälinen rikollisuus toimii, jos se on toimiakseen. Poliisin valtuudet eivät ole kynnyskysymys. Vielä vähemmän ne ovat kynnyskysymys terrorismin torjunnassa. Monet amerikkalaiset valittavat, että vuonna 2001 säädetty Patriot Act rajoittaa ihmisten vapautta, mutta ei vaikuta terroristeihin sitä eikä tätä.

Pekka Haavisto vastasi vaalikoneessa, että poliisi ei tarvitse lisää valtuuksia. Hän perusteli mielipidettään näin:

"Poliisin valtuudet tuntuvat tällä hetkellä olevan sopusoinnussa tarpeiden kanssa. Suomessa ei esimerkiksi ole terrorismia, joka vaatisi aivan toisenlaista poliisitoimintaa. Valtuuksien lisääntyessä myös kansalaisten oikeusturvasta on huolehdittava."

Toinen ehdokkaista vaatii poliisille lisää valtuuksia vetoamalla epämääräisesti maailman pahuuteen ja terrorismin uhkaan, jota ei käytännössä juuri ole. Toinen ehdokkaista perustelee kantaansa käänteisesti sillä, että Suomessa ei ole terrorismia. Hän myös näkee vaarat, joita poliisin valtuuksien mahdollinen lisääminen aiheuttaa kansalaisten oikeusturvalle.

Jos pitää valita populistisia typeryyksiä laukovan poliitikon ja järkevät mielipiteensä analyyttisesti perustelevan poliitikon väliltä, millaiset ihmiset valitsevat mieluummin ensimmäisen?

Timo Soinin sutkautuksiin uskovat perussuomalaisetko?

Vaikka Pekka Haaviston on näissä vaaleissa väitetty olevan älymystön ehdokas, muutamat älymystöön kuuluvat äänestävät kuitenkin Sauli Niinistöä. Filosofian tohtori, kansanedustaja Jussi Halla-aho kannattaa Niinistöä ehkä siksi, että Halla-aho kuuluu Niinistön ohella siihen samaan pieneen joukkoon, joka Helsingin Sanomien vaalikoneessa vuonna 2007 oli täysin samaa mieltä siitä, että poliisin valtuuksia on lisättävä. Tällainen mielipide sopii hyvin hänen väitettyyn mutta todistamattomaan äärioikeistoideologiaansa:

"Vihervasemmistolaisessa propagandassa poliisi nähdään vihollisena, joka rajoittaa kansalaisten vapauksia. Tosiasiassa poliisi on se viranomainen, joka suojelee tavallisia ihmisiä rikollisilta ja anarkialta."

Ja nykyiset valtuudetko eivät riitä? Rikolliset uhkaavat? Anarkia uhkaa?

Ovatko Halla-aho ja Niinistö aateveljiä? Onko Niinistö Kokoomuksen viittaan pukeutunut piiloperussuomalainen?

Kuka niitä kansalaisten vapauksia rajoittaa, jos ei vihervasemmistolaisessa propagandassa mainittu poliisi? Lain mukaanhan ainoastaan poliisilla on oikeus ja keinot (aseet) rajoittaa kansalaisten vapautta. En minä voi mennä rajoittamaan kenenkään vapautta. Eikä kansanedustaja Halla-ahokaan voi. Se, että poliisille annetaan lisää valtuuksia, tarkoittaa sitä, että poliisille annetaan lisää oikeuksia puuttua kansalaisten yksilönvapauteen. Siitähän tässä on kyse. Pohjois-Koreassa nämä poliisin valtuudet on viety hyvin pitkälle, mutta tällä ei liene ollut mitään vaikutusta kansalaisten vapauden määrään – ainakin jos Niinistön ja Halla-ahon logiikkaa seuraa.

Helsingin Sanomat on valitettavasti poistanut vuoden 2007 vaalikonevastaukset näkyvistä, mutta onneksi niitä on yksi ja toinenkin ehtinyt kirjoittaa muistiin.

Edellä mainittuun vaalikoneeseen vastannut kansanedustaja Tarja Filatov oli täysin eri mieltä väittämän ”poliisin valtuuksia tulisi lisätä” kanssa (Haavisto oli vain ”jokseenkin eri mieltä”). Filatov perusteli kantaansa seuraavasti:

"Turvallisuus ei lähde poliisista vaan sosiaalisesta osallisuudesta. Valtuudet ovat riittävät. Rikollisuuden torjunnan varjolla ei saa kaventaa ihmisoikeuksia"

Filatov on luonnollisestikin ilmoittanut kannattavansa Pekka Haavistoa presidentiksi.

Näissä vaaleissa on selvästikin vastakkain kovia arvoja puolustava ideologia (lisää valtaa poliisille, lisää ihmisiä vankiloihin, sudet tapettava, aarniometsät hakattava) ja pehmeämpiä arvoja puolustava ideologia (inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta, luonnonsuojelua, eläinsuojelua).

Onko presidentin puoluetaustalla väliä?

Vihreissä on monien mielestä paljon vikoja, mutta se ei tarkoita, että Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto kopioisi kaikki vihreiden virheet poliittiseen toimintaansa, jos hänestä tulisi presidentti. Presidenttinä hän ei olisi enää edes puolueen jäsen. Presidentti vaikuttaa yhteiskuntaan paitsi virallisia kanavia myöten, myös asennetasolla. Ehdokkaiden asenteita kannattaa siis vertailla.

Kannattaa muistaa se, että suurimmalla osalla kansalaisista yhteiskunnalliset näkemykset ovat varsin kehittymättömiä. Ihmiset ovat laumasieluja. Sen sijaan, että he itse miettisivät asioita, he imevät näkemyksensä tiedotusvälineistä. Se on helpompaa. Poliittiset mielipiteet muodostetaan tunnetasolla. Mielipiteiden taustalla on primitiivisiä tunteita kuten suuttumusta, vihaa, pelkoa, kateutta, ahneutta, myötätuntoa ja sääliä. Taitava poliitikko tunnistaa nämä ominaisuudet ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Hän ohjailee ihmisten tunnetilaa. Hän saa massat kokemaan vihaa ja pelkoa ja kateutta ja myötätuntoa sen mukaan kuin on tarpeellista hänen kulloistenkin päämääriensä kannalta.

Kunkin ihmisen maailmankatsomuksesta riippuu, millaisia arvoja hän pitää hyvinä, ja kuinka suuren merkityksen hän näille arvoille antaa. Hyvä ja paha ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia käsitteitä. Jokainen määrittelee ne viime kädessä omasta näkökulmastaan.

Muutama viime aikojen uutinen on todistanut käytännössä miten helposti kansan tunteita voidaan ohjailla, ja miten helposti kollektiivinen viha saadaan syttymään. Yksi näistä uutisista kertoi tapauksesta, jossa yksitoistavuotias tyttö oli jäänyt rattijuopon yli ajamaksi. Sen jälkeen kun lehdet olivat uutisoineet tapauksesta, keskustelu kävi kuumana foorumeilla ja lehtien yleisönosastoissa. Ehdotettiin äärimmäisen kovia rangaistuksia rattijuopoille. Vallitsi lähes lynkkausmieliala. Päälleajoon syyllistynyt kuljettaja olisi varmaan ollut hengenvaarassa, jos hänet olisi juuri tuolloin päästetty vapaaksi.

Toinen uutinen, joka on saanut kansalaiset kiihtymään muuallakin kuin Suomessa, koskee italialaisen laivan päällikön toimintaa haaksirikkotilanteessa. Onnettomalle kapteenille ei paljon sympatioita osoitettu. Hän oli varmasti hetken ajan yksi maailman halveksituimpia ihmisiä. Kuitenkaan kukaan suuren yleisön joukosta ei tarkasti tiennyt, mitä kyseisenä haaksirikkoyönä oikeasti oli tapahtunut. Tiedolla ei ollutkaan merkitystä, koska eivät suuret massat muodosta kantaansa tiedon vaan tunteen perusteella. Tiedoksi riittää epämääräinen väritetty puolitotuus. Rattijuoppo tappoi lapsen, ja pelkurikapteeni jätti matkustajat kuolemaan. Muuta tietoa ei tarvita.

Edellä mainitut tapaukset ovat tietysti hyvin ikäviä ja valitettavia, mutta asiat eivät aina ole aivan niin yksinkertaisia kuin miltä ne alussa näyttävät. Kun tunteet viilenevät, asioissa aletaan nähdä muitakin puolia. Syylliset tuomitaan lakien mukaan. Jos kansa saisi suuttumustilassaan päättää mitä syyllisille tehdään, lynkkaukset kuuluisivat rangaistusarsenaaliin. Tällainen järjestelmä tuskin kuitenkaan olisi yleisen edun mukainen.

Kaikkein brutaaleimmillaan kansalaisten tunteiden hyväksikäyttöön perustuva politiikka näkyy diktatuurivaltioissa. Se onnistuu, koska vallanpitäjillä on hallussaan tiedotusmonopoli. Keskitetyn median avulla on helppo lietsoa kansa vihaamaan jotain väestöryhmää, jolloin huomio saadaan kiinnitettyä pois varsinaisista ongelmista. Vihapropagandan avulla kansa saadaan vihaamaan toista kansaa ja kannattamaan sotaa. Tässäkin on taustalla usein se, että näin saadaan kansan huomio pois sisäpolitiikan ongelmista kuten köyhyydestä ja työttömyydestä, joita poliittiset johtajat eivät saaneet hallintaan.

Kun natsit halusivat aikoinaan kiristää juutalaislakeja Saksassa, he kiihdyttivät lehdistössä juutalaisvastaista vihakampanjaa. Juutalaiseksi luokiteltujen yksittäisten rikollisten todellisia ja kuviteltuja hirmutöitä esiteltiin laajoissa artikkeleissa ikään kuin ne kuvaisivat koko juutalaisyhteisön luonteenlaatua. Kansa alkoi kokea vastenmielisyyttä juutalaisia kohtaan yleisemminkin, vaikka juutalaisuus itsessään ei ollut millään tavalla ratkaiseva tekijä jonkun mahdollisen juutalaiseksi luettavan psykopaatin rikoksissa. Pahoja ihmisiä on kaikissa ihmisryhmissä.

Kun Stalin halusi innostaa kansalaisia Suomea vastaan käytävään sotaan, Neuvostoliitossa järjestettiin kansankokouksia, joissa Suomen väitetyt provokatiiviset teot tuomittiin ja työläiset kiihotettiin kannattamaan sotaponnisteluja. Taitavat propagandistit saavat lietsottua massat vihan valtaan muutamassa päivässä. Kun taistelu alkaa, rintamalle lähdetään pyhän vihan vallassa. Kyllä Suomenkin puolella propaganda hallittiin, mutta talvisodan syttyessä sitä ei ainakaan liioitellussa määrin tarvittu. Venäläiset hoitivat homman suomalaisten puolesta. Suomalaisiin kaupunkeihin pudotetut pommit olivat mitä tehokkainta propagandaa.

Jos vielä palataan otsikon aiheeseen eli presidenttiehdokkaiden puoluetaustaan ja ideologisiin eroihin, niin jokainen äänestäjä punnitsee tietenkin mahdolliset havaitsemansa erot oman arvomaailmansa mittareilla. Toisen äänestäjän, joka ehkä näkee asiat eri tavalla, on vaikeaa osoittaa, miksi toinen olisi väärässä. Ehkä ei olekaan olemassa oikea ja väärä -vaihtoehtoja vaan pelkästään erilaisia vaihtoehtoja.

Kannattaa miettiä, käyttääkö jompikumpi ehdokkaista hyväkseen kansalaisten primitiivisiä tunteita enemmän kuin toinen. Lietsooko jompikumpi ehdokas pelkoa tai vihaa tai kateutta saaden siten tukea politiikalleen? Ovatko jommankumman ehdokkaan hyväkseen käyttämät kansalaisten tunteet jollakin tavalla arvokkaampia tai likaisempia tai arveluttavampia kuin toisen? Vetoaako jompikumpi ehdokas valheellisesti joihinkin sellaisiin tunteisiin, joihin ei olisi tarvetta vedota?

Otetaan pari esimerkkiä vanhoista vaalikonevastauksista vuodelta 2007.

Niinistö on ollut jyrkästi sitä mieltä, että poliisin toimivaltuuksia pitää lisätä. Haavisto taas on ollut sitä mieltä, että poliisi ei tarvitse enää lisää valtuuksia. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Maailmassa on paljon pahuutta,rikolliset eivät tunne toimivaltuusrajoitteita”. Haavisto puolustaa kantaansa näin: ”Poliisin valtuudet tuntuvat tällä hetkellä olevan sopusoinnussa tarpeiden kanssa. Suomessa ei esimerkiksi ole terrorismia, joka vaatisi aivan toisenlaista poliisitoimintaa. Valtuuksien lisääntyessä myös kansalaisten oikeusturvasta on huolehdittava."

Ratsastaako jompikumpi poliitikoista tässä asiassa kansalaisten pelolla? Ehkä aiheettomalla pelolla?

Kannattaa miettiä myös sitä, missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla ei ole tarpeeksi toimivaltuuksia? Onko tällaisia maita?

Entä missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla on liikaa toimivaltuuksia?

Luulenpa, että jälkimmäisten maiden lista on huomattavasti pitempi. Diktatuurivaltiot ovat käytännössä aina myös poliisivaltioita. Poliisin vallan lisääntymisen kääntöpuoli on aina ja kaikkialla tavallisten kansalaisten vapauden ja oikeuksien väheneminen. Diktatuurivaltioissa tehdään rikoksia siinä missä muissakin valtioissa, mikä todistaa sen, että poliisin vallan lisääminen äärimmäiseksikään ei poista rikollisuutta. Poliisin vallan lisääntyminen yhteiskunnassa näkyy sen sijaan aina siten, että tavallinen kansa kärsii vapautensa menettämisestä. Valko-Venäjällä, jota voidaan pitää yhdenlaisena poliisivaltiona Euroopassa, rikollinen mafia toimii niin kuin ennenkin, mutta tavallisia kansalaisia pidätetään mielivaltaisesti ja kidutetaan. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun vertailee poliitikkojen ohjelmajulistuksia. Poliisivaltio ei ole turvallinen ja mukava paikka elää, vaikka niin halutaan uskotella.

Vuoden 2007 vaalikoneesta löytyy myös luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä.

Sauli Niinistön mielestä 220-250 sutta on liian suuri määrä Suomeen, joten susien tappamista on tehostettava. Pekka Haaviston mielestä 220-250 sutta on susikannan säilyttämiseksi liian vähän, joten susien määrän on annettava kasvaa. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Susista ei saa aiheutua ihmisille vaaraa eikä edes turvattomuuden tunnetta.” Haavisto puolestaan perustelee kantaansa seuraavasti: ”Suomen susikannan tulee antaa asteettain kasvaa. Samalla asutuskeskusten ympärillä liikkuvat ”häirikkösudet” tulee poistaa."

Vetoaako jompikumpi ehdokas äänestäjien pelkoihin?

Miksi Niinistön kannatus on ollut niin suurta vaalista toiseen ? Siksikö, että hän on lipevä ja häikäilemätön populistipoliitikko, joka kutenkin osaa taitavasti kätkeä populisminsa?

Sauli Niinistö eroaa maan tunnetuimmasta populistipoliitikosta Timo Soinista siten, että hän kalastaa ääniä koko poliittisen kentän alueelta ja välttää siten ärsyttämästä mitään väestöryhmää. Tämän vuoksi hän on poliitikkona niin väritön ja ympäripyöreä ja särmätön. Soini sen sijaan on valinnut toisen strategian. Hän kalastelee tiettyjen kansanosien ääniä eikä edes yritä miellyttää kaikkia. Soini tietää, että näkyvä ärhentely jotain tiettyä ryhmää kohtaan tuo hänelle kannatusta joltakin toiselta ryhmältä. Soinin ärhentely on kuitenkin enemmän teatraalista kuin todellista, koska myös hän haluaa pitää lähes koko poliittisen kentän ääntenkalastelun kohteena. Joidenkin marginaaliryhmien kuten ruotsinkielisten ääniä hän ei ehkä sentään kuvittele saavansa.

Populisti muuttaa mielipidettään silloin kun se on tarpeen, mutta hän osaa selittää mielipiteen muuttamisen niin, että se ei tunnu mielipiteen muuttamiselta. Kevään 2011 eduskuntavaalien aikaan Timo Soini muutti mieltään hallitukseen menosta monta kertaa, mutta se ei vaikuttanut mielipiteen muuttamiselta. Jopa hänen vaaleja ennen kynnyskysymykseksi asettamansa tukipaketit eräille velkaantuneille maille (tuohon aikaan olivat uutisissa Portugali ja Kreikka) eivät loppujen lopuksi olisi olleetkaan ehdottomia kynnyskysymyksiä. Puolueen kenttä alkoi lopulta jo hermostua puheenjohtajansa lipsuiluun, joten Soini joutui palaamaan alkuperäiselle linjalleen. Ja kaikille jäi käsitys, että siinä on todellinen periaatteen mies.

Kevään 2012 vaalikeskusteluissa Niinistö on antanut ymmärtää, että hän ei kannata Nato-jäsenyyttä. Vuoden 2007 vaalikonevastauksessa hän on vastannut, että Suomen puolustus tulisi järjestää ”liittymällä Natoon, kunhan Nato, joka on muuntumistilassa, ”eurooppalaistuu””.

Onko Niinistön mielipide viidessä vuodessa muuttunut, vai eikö Nato ole vielä eurooppalaistunut?

Pekka Haavisto on aatteistaan tinkimätön periaatteen mies. Niinistöä sen sijaan on kuvattu mieheksi, jolle kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa.

Arvostamani nimimerkki Ruukinmatruuna kirjoittaa blogissaan kaikista presidenttiehdokkaista näin:

”Tosihuonot on helppo karsia pois. Heitä ovat Eva Biaudet, Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Syyt ovat selvät. Eva Biaudetilla ei ole minkäänlaista tolkkua, Paavo Lipponen on autoritaarinen öykkäri ja Sauli Niinistö on valmis myymään Suomen kilohintaan eniten tarjoavalle plutokraatille. Nämä kolme siis jäävät jo kättelyssä pois. (…) Haavisto on vähemmän kysymysmerkki kuin Niinistö, Arhinmäestä puhumattakaan. On epätoivottavaa, että presidenttinä olisi henkilö, joka tietää hinnan kaikelle muttei arvoa millekään.”

http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/presidenttia-etsimassa.html

Onko Suomen tuleva presidentti menneisyyden mies?

Jos tuleva presidentti on menneisyyden mies, siinä ei ole mitään uutta. Menneisyyden miehet ovat ennenkin hallinneet maata. Kekkosta ei tarvitse edes mainita, mutta menneisyyden mies oli myös Koivisto. Hän olisi vastustanut yhdessä Gorbatšovin kanssa Baltian maiden itsenäisyyttä varmaan lopun ikäänsä, jos joku ei olisi tullut kertomaan hänelle, että Neuvostoliitto meni jo. Nyt puhaltavat uudet tuulet.

Presidenttiehdokkaiden vanhat koulutodistukset kertovat mielestäni yhtä ja toista. Miksi Sauli Niinistön todistuksissa lukuaineiden arvosanat olivat vaatimattomat, mutta urheilunumero oli kiitettävä? Siksikö, että hän juoksi illat ja hiihti viikonloput, eikä häntä huvittanut lukea? Miksi lukeminen koulun jälkeen alkoi kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että Niinistö pyrki lakia lukemaan, missä pääsykokeet tunnetusti vaativat yli-inhimillisen paljon pänttäämistä. Ja reservinupseerikoulukin tuli käytyä. Tällaiset suoritukset eivät viittaa laiskuuteen.

Arvelen, että Sauli Niinistö on ollut nuoruudessaan ahkera ja määrätietoinen oppilas, mutta ei mikään omaperäinen ajattelija tai pohdiskelijatyyppi. Hän ei ole ollut kapinallinen asioiden kyseenalaistaja vaan innokas omaksuja ja muiden miellyttäjä ja valmiiden polkujen kulkija. Hän on ollut urheilullinen nuorukainen, joka tekee kaiken niin kuin systeemi vaatii ja haluaa itsekin paikkansa systeemissä.

Niinistön kouluaikojen vaatimattomat kielten arvosanat voi vielä panna laiskuuden piikkiin, mutta miksi myös matematiikan numero on huono? Siksikö, että siinä eivät auta juoksulihakset ja hymypoikapatsas, vaan tarvitaan myös aivolihaksia? Lakia ja monta muutakin asiaa pystyy opiskelemaan, kun ottaa kirjan käteensä ja alkaa lukea. Mutta matematiikka on vaikea opiskella, jos ei ymmärrä sitä. Vaikka olisi kirja mukana kokeessa, tulos on nolla, jos ei tajua kirjan sisällöstä mitään. Opiskelemaansa oikeustiedettä Niinistö onneksi ymmärsi sen verran, että onnistui saamaan opinnäytetyöstään abrobaturin - eli rimaa hipoen läpi siitä niin kuin ylioppilaskirjoituksistakin. Vaatimatonta arvosanaa on puolusteltu sillä, että Niinistö oli opiskelujen aikana ajoittain myös ansiotyössä. Syynä olikin siis Niinistön ahkeruus. Ehkä hän lukiota käydessäänkin oli ansiotyössä Pekka Haaviston laiskotellessa oppikirjojensa ääressä? 

Presidentinvaalien toisen pääehdokkaan Pekka Haaviston hyvä koulutodistus viittaa siihen, että hän on luontaisesti älykäs. Hän ei ole todennäköisesti ollut mikään pinko koulussa, vaan arvosanat ovat tulleet puolihuolimattomasti jonkin verran lukemalla. Pitkä matematiikka on hoitunut tuosta noin vain. Koulun jälkeen Haavistoa ovat alkaneet kiinnostaa muut asiat niin paljon, että hän ei ole viitsinyt suorittaa edes yliopistotutkintoa loppuun. Älystä se ei ole voinut olla kiinni, koska Haaviston taustalla varustettu ihminen pärjää kyllä valtio-opissa ja mitä kaikkea Haaviston ohjelmaan on kuulunut. 

Jos verrataan, mitä mieltä ehdokkaat ovat ympäristöasioista ja luonnonsuojelusta, Niinistön nopea vihertyminen ja pehmentyminen on niin läpinäkyvää, että oikein huvittaa. Vuonna 1997 hän vielä kirjoitti Helsingin Sanomissa pilkallisesti aarniometsien suojelemisesta:

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”

En usko, että Niinistön perusarvot olisivat tuosta mihinkään muuttuneet, vaikka hän yrittää muuta uskotella.

Pekka Haaviston huonoihin ominaisuuksiin monet lukevat hänen sivaritaustansa ja poikkeavan siviilisäätynsä eli parisuhteessa miehen kanssa elämisen. Nämä tietysti ovatkin huonoja ominaisuuksia, jos mittarina käytetään Niinistön arvomaailmaa, jossa ihanteena on tottelevainen ja ahkera urheilijapoika, joka ei riko rajoja vaan puolustaa niitä.

Haaviston ratkaisut kertovat rohkeudesta olla erilainen, rohkeudesta ajatella omilla aivoillaan ja rohkeudesta toimia valtavirtaa vastaan. Kun Haaviston itsenäisyys ja tietynlainen kapinallisuus yhdistetään hänen sovittelevaan luonteeseensa ja suvaitsevaisuuteensa, tuloksena erinomainen yhdistelmä persoonallisuuden piirteitä – ja nimenomaan presidentille mitä paras yhdistelmä. Haavistossa on valtiomiehen aineksia.

Sen jälkeen kun vaalikampanjan kestohymynaamiot on poistettu, ja todellinen persoona astuu esiin, toivottavasti emme tule näkemään Niinistössä tärkeilevää ja tiuskivaa byrokraattia, joka ei oikein tiedä mitä tekisi, kun uraputken huippu on saavutettu. Mihinkään ei ole kirjoitettu ohjeita, mitä urheilullisen ja kuuliaisen pojan pitäisi tehdä seuraavaksi. Toivottavasti hän ei ala mielistellä ainakaan itäisen suurvallan johtajia, kun omasta maasta ei enää löydy hänen yläpuolellaan olevia.

Joku on kirjoittanut, että Niinistö ei ole mikään keskusteleva tyyppi vaan yksinäinen susi, joka ei paljon välitä muista ihmisistä tai näiden näkemyksistä. Pitääkö tämä paikkansa, se jää nähtäväksi. Helsingin Sanomien vuoden 2007 vaalikonevastauksen perusteella Niinistö taitaa haluta olla hyvin yksinäinen susi, Suomessa on liikaa susia, ja niitä pitää tappaa.

Miksi perussuomalaiset kannattavat Sauli Niinistöä?

Onko olemassa jokin yhteinen tekijä, joka selittää, miksi niin moni perussuomalaispoliitikko on ilmoittanut tukevansa Sauli Niinistön valitsemista presidentiksi? 

Kaikkien Niinistön kannattajiksi ilmoittautuneiden kohdalla on vaikea löytää yhteistä tekijää, koska tietoa ei ole tarpeeksi. 

Yleisellä tasolla yhteistä tekijää pitää todennäköisesti etsiä arvoasteikolta, jonka toisessa päässä on sen tyyppisiä arvoja kuin kovuus, ankaruus, suvaitsemattomuus, julmuus, säälimättömyys, ennakkoluuloisuus ja toisessa päässä näiden vastakohdat eli pehmeys, lempeys, suvaitsevaisuus, ystävällisyys, myötätunto ja avoimuus. Kaikki tässä käyttämäni sanat eivät ehkä parhaimmalla tavalla kuvaa aatteellista jakoa, joten muitakin sanoja voi keksiä. Joka tapauksessa tämän tyyppinen asteikko on nykyisin se, joka jakaa poliittisen kentän. Perinteinen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuus on menettämässä merkitystään.

Se, missä päässä asteikkoa poliitikko on, näkyy monella tavalla. Kovan linjan edustajat kannattavat ankaraa poliisivaltiota, jossa yksilönoikeudet ovat sivuseikka, ja jossa lain rikkomisesta rangaistaan ankarasti. Tämä näkyy yllä edellä mainittujen Niinistöä äänestäneiden poliitikkojenkin kohdalla sikäli kun heistä on tietoa saatavilla. Vaalikonevastauksissa monet heistä ovat olleet sitä mieltä, että poliisille pitää antaa lisää valtuuksia, ja rangaistuksia on kovennettava. Halla-aho edusti vuoden 2007 vaalikoneessa kaikkein myönteisintä linjaa poliisin valtaoikeuksien lisäämisen suhteen - niin kuin edusti reservin upseeri ja lakimies Sauli Niinistökin. Pikaisella googlauksella puolestaan löytyy ote eduskuntakeskustelusta, jossa toinen Niinistö, Jussi, vähättelee vankiloiden paljusellikysymystä. Suomi on saanut asian johdosta vuodesta toiseen huomautuksia Euroopan neuvoston kidutuksen vastaiselta komitealta (Committee for the Prevention of Torture and Inhuman or Degrading Treatment or Punishment). Niinistö:

”Puutun siihen siksi, että niistä on nähdäkseni turhankin voimallisesti tehty Suomessa huomattava ihmisoikeusongelma. Sitä se ei ehkä kuitenkaan ole, ei ainakaan useamman vankilavirkailijan mielestä, joiden kanssa olen saanut keskustella.”

Minkään maan vankilaviranomaiset tuskin pitävät vankiensa huonoja oloja ihmisoikeuskysymyksenä, vaikka vankilassa olisi miten karmea käytäntö tahansa. Uutisissa kerrottiin juuri kuinka amerikkalaisen Doña Anan piirikunnan vankilan viranomaiset oli tuomittu maksamaan vangille korvauksia epäinhimillisestä kohtelusta. Heidän itsensä mielestä vangin kärsimykset eivät tietenkään olleet mikään ihmisoikeuskysymys. Edes Abu Ghraibin vankilan kiduttajat eivät ajatelleet tekojaan ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Sauli Niinistö, Ben Zyskowicz sekä muut kokoomukselaiset ”poliisille lisää valtaa” -siiven edustajat ovat aatteellisesti varsin lähellä perussuomalaisia. Eroa on lähinnä siinä, miten poliitikot suhtautuvat rahavaltaan. Kokoomuspoliitikot edustavat taloudellisessa mielessä ylempää yhteiskuntaluokkaa, joten he pitävät tämän luokan puolta. Perussuomalaiset ovat enemmän duunareiden asialla. Ankaruus-sallivuus -asteikolla poliitikot kuuluvat kuitenkin samaan ryhmään. Soini on Perussuomalainen siksi, että Kokoomuksen riveissä hänenlaisellaan populistilla ei olisi menestymisen mahdollisuutta. Populistipoliitikko tarvitsee tietyn tyyppisiä äänestäjiä, ja Kokoomuksen kannattajakunnasta heitä ei löydy riittävästi. Tästä syystä suurpääoman ja ylemmän keskiluokan etuja ajava puolue ei voi olla populistinen. Populismi puree vain niin sanottuihin alempiin yhteiskuntaluokkiin. Aivan alimman luokan populistipoliitikko jättää suosiolla vasemmistolle, koska populistipuolueen ei tule näyttää liian alaluokkaiselta. Tyypillinen populistipuolueen äänestäjä on alempaan keskiluokkaan tai ylempään alaluokkaan kuuluva henkilö, joka pelkää asemansa huonontuvan maahanmuuton tai jonkin muun asian seurauksena.