torstai 12. helmikuuta 2015

Vallankaappaus 2000-luvun malliin

Poliisien ja heidän tukijoidensa näkymätön salaliitto on kaappaamassa tosiasiallisen vallan demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä on tullut mahdolliseksi, koska hallintokoneisto on heikko. Politiikkaa johtavat lahjottavissa olevat keskinkertaisuudet. Valtiomiestason poliitikkoja, jotka näkisivät selkeästi kokonaiskuvan, on enää harvassa. Politiikan teko ei tarjoa haasteita, kun suuret kysymykset on jo ratkaistu, eikä kommunismin uhkaakaan enää ole. Lahjakkaat ihmiset hakeutuvat muihin töihin.

Vallankaappaus ilmenee mm. seuraavissa asioissa.

1. Poliisit laajentavat valtaansa toimeenpanovallasta lainsäädäntö- ja tuomiovaltaan.
2. Poliisit ovat nousemassa demokraattisen järjestelmän yläpuolelle.
3. Poliisit venyttävät yhä röyhkeämmin vallankäyttönsä rajoja laajemmalle.
4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin mediasta, joka aivopesee kansan poliisimyönteiseksi.
5. Poliisit militarisoituvat
6. Poliisin valta lisääntyy automaattisesti lakien lisääntyessä.


1. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövalta kuuluu parlamentille, toimeenpanovalta hallitukselle ja tuomiovalta oikeusistuimille. Poliisi toimii sisäministeriön alaisena, joten se voidaan katsoa toimeenpanovallan käyttäjäksi.

Osana meneillään olevaa vallankaappausta poliisi on hankkinut itselleen paitsi lisää sille kuuluvaa toimenpanovaltaa, myös lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa.

Lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa poliisi on saanut mm. seuraavilla tavoilla.

1.1. Poliiseja on soluttautunut kansanedustajiksi lakeja säätämään. Heitä on tällä hetkellä kahdeksan, mikä vastaa neljää prosenttia eduskunnan kokoonpanosta. ”Poliisipuolue” on suurempi kuin Kristillisdemokraatit, joka vaalikonevastausten perusteella muuten on Suomen poliisimyönteisin puolue.

1.2. Poliisit toimivat asiantuntijoina ja lakien valmistelijoina silloin, kun lait koskevat turvallisuutta ja poliisiasioita, mitkä kumpikin kuuluvat pakkovallan käytön kovaan ytimeen. He tekevät ehdotuksia valtaoikeuksiansa lisäävien lakien säätämiseksi, ja eduskunnan poliisit ja poliisimyönteiset tahot panevat lakikoneiston rattaat pyörimään, jotta laki syntyisi.

Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen kertoi muutama vuosi sitten blogissaan, kuinka hotelli Tornissa toimii epävirallinen ”klubi”, johon kuuluu sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonhaaraan kuluvista entisiä nykyisiä korkeita virkamiehiä. Hänen mukaansa klubi kehittelee keinoja, joilla poliisin valtaa voitaisiin lisätä.

”...eduskunnassa käsiteltävinä oleviin esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin samoin kuin poliisilakiin yritetään saada ujutettua mahdollisimman paljon poliisille uusia keinoja ja toimintavaltuuksia antavia keinoja”, Virolainen kirjoittaa.

Oikeusministeriön virkamiehetkin ovat siis juonessa mukana, mikä ei kuulosta hyvältä, kun ajatellaan ”riippumatonta oikeuslaitosta”. Tuomioistuimet, joiden siis pitäisi olla riippumattomia, ovat jo poliisin hanskassa. Ote vain kiristyy.

1.3. Poliisit pyrkivät vaikuttamaan tuomioistuimiin siten, että olemassa olevien lakien tulkinta ohjautuisi poliisille myönteiseen suuntaan. Kuten vanha sanonta kuuluu, ”laki on niin kuin se luetaan”. Uusi poliisimyönteinen oikeuden tulkinta tekee vanhasta laista tavallaan uuden lain.

Eläkkeellä oleva hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus esitti tammikuussa 2015 Helsingin Sanomien yleisönosastossa huolensa oikeusistuimien riippumattomuudesta. Kirjoitus oli otsikoitu "Tuomioistuin ei voi olla poliisin kylkiäinen". Krogerus on sitä mieltä, että oikeuslaitoksen uskottavuus poliisista riippumattomana tuomiovallan käyttäjänä rapautuu, kun tuomioistuimet toimivat poliisin kanssa samoissa tiloissa. Toimeenpanovaltaa käyttävä poliisi ja tuomiovaltaa käyttävät juristit ovat käytännössä työtovereita. He työskentelevät samoissa tiloissa ja istuvat samoissa kahvipöydissä. Krogerus paheksui sitä, että oikeutta käydään paikoissa, joiden nimi viittaa poliisiin:

”Tavallisen kansalaisen on vaikea uskoa, että käräjäoikeus on riippumaton, kun poliisit toimivat samassa oikeus- ja poliisitalossa tai peräti poliisi- ja oikeustalossa, kuten Joensuussa oli valokirjaimin kirjoitettu käräjäoikeuden ja poliisilaitoksen yhteisen talon seinään.”

Yhteiset tilat ovat tietysti vain yksi asia monien joukossa. Poliisi pyrkii monilla muillakin tavoilla lisäämään vaikutusvaltaansa. Yksi tapa on se, että poliisi ”kokeilee kepillä jäätä” eli tekee tekoja, jotka ovat laittomia tai lainsäädännön harmaalla alueella. Oikeuden – eli poliisien tuomarikavereiden - tehtäväksi jää lakien tulkitseminen niin, että poliisin toimet voidaan osoittaa laillisiksi. Jos se ei onnistu, asia viedään eduskuntaan, joka säätää lain, jolla poliisin laittomuus jälkikäteen ”siunataan”, eli toiminta muuttuu lailliseksi. Näin kävi mm. silloin, kun poliisi sakotti veneilijöitä jauhesammuttimien tarkastusleimojen puutteesta, vaikka leimaa ei ollut määrätty pakolliseksi. Kun erehdys huomattiin, eduskunta sääti talven aikana pikapikaa asiaa koskeva lain, joten seuraavana kesänä poliisin sakotustoiminta oli laillista. Tämä on yksi selkeä esimerkki siitä, miten laittomuus muutettiin lailliseksi toiminnaksi. Lisää esimerkkejä löytyy todennäköisesti poliisin pakkokeinolainsäädännöstä. Pakkokeinot yksi toisensa jälkeen on muutettu laillisiksi sen jälkeen, kun poliisi pystynyt pakkokeinoja laittomasti käyttäen osoittamaan niiden hyödyllisyyden. Olisihan se noloa, jos poliisi joutuisi loputtomasti turvautumaan laittomiin keinoihin tuloksia saadakseen.


2. Poliisit toimivat yhä itsenäisemmin ja nousevat demokraattisesti valitun poliittisen järjestelmän yläpuolelle.

Jos sosiaali- ja terveysalalla tai opetusalalla paljastuu vakavia laittomuuksia ja väärinkäytöksiä, eikä vastuussa oleva johtaja ole halunnut tai pystynyt niitä estämään, hänelle esitetään valtiovallan taholta epäluottamuslause. Johtaja saa tyhjentää pöytälaatikkonsa ja luovuttaa paikan seuraajalleen.

Kun poliisin toimissa paljastui ns. Aarnio -jutun yhteydessä vakavia väärinkäytöksiä ja rikoksia ja sisäisen valvonnan tehottomuutta, valtiovaltaa edustava sisäministeri esitti tyytymättömyytensä ja ehdotti, että poliisin ylin johtaja tekee asiasta johtopäätöksensä ja jättää paikkansa. Muilla hallinnon aloilla johtaja olisi tehnyt näin, mutta ylin poliisijohtaja päättikin näyttää, kuka käyttää maassa todellista valtaa. Hän kohteli sisäministeriä ylimielisesti ja kieltäytyi eroamasta. Vaikutelma oli sama kuin jos poliisijohtaja olisi sanonut: ”älähän nyt tyttö yritä, minä olen sentään Suomen korkein poliisimies”.

Suomen korkein poliisijohtaja käyttäytyi niin kuin valtansa tunnossa olevilla poliisijohtajilla nykyisin on tapana käyttäytyä. Suomessa tähän ei kiinnitetä huomiota, mutta Yhdysvalloissa poliisin nouseminen demokraattisesti valitun hallinnon yläpuolelle on herättänyt keskustelua. Internetistä löytyy kymmenittäin sivuja, joissa esitetään todisteita amerikkalaisen yhteiskunnan muuttumisesta poliisivaltioksi. Suomessa kehitystä tähän suuntaan ei näy huomaavan juuri kukaan, vaikka yksittäisistä ilmiöistä joskus kirjoitetaankin.

Joulukuussa 2014 tuomari Andrew Napolitano esitti huolensa siitä, miten Yhdysvallat alkaa olla jo vaarallisen lähellä muuttumista poliisivaltioksi. The Washington Times -lehti otsikoi uutisen seuraavasti: ”Andrew Napolitano: America ‘dangerously close to a police state’ ”.

”Kun virkakoneisto pysyy samana riippumatta siitä, kuka on presidentti, kuka on kuvernööri, ja kuka on pormestari, ja kun hallinnon näkymättömien ihmisten asenne on ‘meidän tehtävämme on pitää itsemme vallassa’, silloin olemme menettäneet kontrollin”, Napolitano sanoi TV-haastattelussa. Eikä hän ole ainoa, joka on varoittanut poliisivaltion vaarasta. Internetistä löytyy kymmenittäin arvostettujen toimittajien ja poliitikkojen mielipiteitä siitä, kuinka Yhdysvaltain poliisi militarisoituu huolestuttavalla tavalla. Edessä häämöttää monien mielestä poliisivaltio – ellei nykyinen ole jo sitä.

Suomessa tuon tyyppistä huolen aihetta ei näy esittävän kukaan, vaikka kehitys on täällä samanlainen. Täällä pelkästään tyydytään toteamaan tilanne. Nykyinen EVA:n johtaja, aikaisempi Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi viisi vuotta sitten Pressiklubi-ohjelmassa mm. seuraavaa:

"…kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoo niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."

Poliisilla on poliittisia intressejä. Se on myönnetty, mutta laajaa julkista keskustelua siitä ei ole syntynyt. Ei se ole ihme, jos ihmiset luottavat poliisin enemmän kuin Pohjois-Koreassa. Mitä poliittisiin intresseihin tulee, niin ne tarkoittavat halua saada asioita tapahtumaan – halua saada lisää valtaa ja vaikutusvaltaa. Mitä muutakaan ne tarkoittaisivat.

Matti Apunen ei ole ainoa, joka on käyttänyt poliisin ja median suhteesta sanaa ”symbioosi”.

Tutkijatohtori Heikki Kuutti viittasi poliisin ja median keskinäiseen symbioosiin Jyväskylän yliopiston julkaisussa "Viranomaiset ja julkisuusperiaate" vuodelta 2010. "Erityisesti poliisi ja media tuntuvat toimivan vahvassa toisiaan ruokkivassa ”symbioosissa", hän kirjoitti.

Symbioosi tarkoittaa sitä, että media saa poliisilta myyviä uutisia ja ”näyttelijöitä” tosi-TV -ohjelmiin ja vastapalvelukseksi tuo esille asioita poliisia miellyttävästä näkökulmasta.


3. Poliisit toimivat yhä röyhkeämmin toimivaltansa rajoilla välillä myös lakeja rikkoen venyttäen siten vallankäyttönsä rajoja yhä laajemmalle.

Tämä asia liittyy pyrkimykseen saada eduskunta säätämään poliisin toivomia lakeja sekä poliisin ohjailemaan ”jälkilainsäädäntöön”, mikä tarkoittaa olemassa olevien lakien tulkintaa ja sen seurauksena syntyviä oikeuden ennakkopäätöksiä. Poliisi halua vaikuttaa kaikkiin lainsäädännön tasoihin aina lakien valmistelusta korkeimmin oikeuden ennakkopäätöksiin. Kaikilla tasoilla poliisin tavoite on tietysti saada lisää valtaa. Poliisin vallanjano on kyltymätön.

Helmikuussa 2015 uutiset kertoivat, kuinka poliisit ovat ympäri maata ajaneet katsastamattomilla autoilla, eikä yksikään poliisimies ole saanut sakkoa lain rikkomisesta. Vaikka teot eivät sinänsä ole vakavia, ne kertovat poliisin yleisestä asenneilmapiiristä. Poliisi rankaisee tavallisia kansalaisia, jos heidän autojaan ei ole katsastettu, mutta katsoo itse olevansa tässä ja monessa muussakin asiassa lain yläpuolella. Koko elämän ajan syötetyn ”Rosvo ja poliisi” -propagandan avulla tavalliset kansalaiset on aivopesty ajattelemaan samalla tavalla. Ajatus menee niin, että koska poliisi toimii hyvän puolesta pahaa vastaan, sen tekemät lainrikkomukset eivät oikeasti ole rikoksia. Niihin suhtaudutaan periaatteella ”tekevälle sattuu”. Ihmiset paheksuvat syvästi, jos poliisi saa rangaistuksen virkatehtävien yhteydessä tapahtuneesta lain rikkomisesta. Tavallisen kansalaisen kohdalla he ajattelevat päinvastaisesti eli pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, jos kansanalainen selviää rikoksestaan ilman rangaistusta.

Tapauksia, joissa poliisi on rikkonut toiminnassaan lakeja, mainitaan uutisissa tuon tuostakin. Useimmissa tapauksissa poliisi on selvinnyt pelkällä huomautuksella jopa vakavan tuntuisista laittomuuksista. Kun poliisi rikkoo lakia, kyseessä ei katsota olevan rikokseen verrattava laittomuus vaan pelkkä virhe, josta voidaan huomauttaa, mutta ei rangaista. ”Immuniteetti” rangaistuksia vastaan saa poliisin toimimaan huolettomasti laeista välittämättä. Poliisi voi oikeutetusti katsoa olevansa lakien yläpuolella.

Kesällä 2014 Helsingin Sanomat kertoi kahdesta tapauksesta, joissa poliisia oli huomautettu asiattomista kotietsinnöistä. Lehtiin päätyvät jutut ovat vain jäävuoren huippu kaikesta poliisin kyseenalaisesta toiminnasta, koska monet poliisien toimenpiteiden kohteeksi joutuneista eivät uskalla valittaa tai eivät tiedä poliisin rikkovan lakia. Uutisia kotietsinnöissä tapahtuneista laittomuuksista julkaistaan silloin tällöin. Syksyllä 2011 lehdet kertoivat, että apulaisoikeusmies oli antanut poliisille huomautuksen salaa tehdyistä kotietsinnöistä.

Iltalehti 8.9.2011:

”KRP:lle huomautus: Kotietsintää ei voi tehdä salassa”

”Poliisi oli toimittanut kotietsinnät tarkoituksellisesti siten, että asunnon vuokralaiselle, sen vuokranmaksua hoitaneelle henkilölle tai sitä käyttäneille henkilöille ei ollut pyrittykään varaamaan tilaisuutta olla läsnä kotietsinnöissä. Päinvastoin poliisi oli huolellisesti muun muassa tarkkailulla varmistanut, etteivät he saa niistä tietoa.”

”Kotietsintää ei kuitenkaan voi tehdä salassa. Lainsäätäjä on nimenomaan korostanut, että kotietsinnästä ilmoittamista ei saa tutkinnallisista tai muistakaan syistä viivyttää.

Apulaisoikeusasiamies katsoi myös, että asiaa olisi tullut selvittää perusteellisemmin jo KRP:n sisäisessä laillisuusvalvonnassa.”

Ovatko poliisin tekemät laittomuudet jo niin yleisiä, ettei edes sisäinen laillisuusvalvonta huomaa niissä mitään tutkittavaa?

Joissakin tapauksissa yksittäiset kansalaiset ovat panneet vireille oikeustapauksia, joissa poliisi on joutunut syytteeseen. Yleensä oikeus ratkaisee asiat poliisin eduksi, mutta joissakin harvoissa tapauksissa laista ei ole löytynyt poliisin mentävää porsaanreikää. Niinpä tuomioistuin on joutunut määräämään muodon vuoksi jonkinlaisen minimirangaistuksen. Ja tästäkös julkinen kohu on alkanut. Jopa kansanedustajat ovat esittäneet paheksuntansa siitä, että rehtiä poliisia on rangaistu. Kun poliisi tuomittiin muutama vuosi sitten laittomasta aseen käytöstä takaa-ajotilanteen yhteydessä, joukko poliisimielisiä kansanedustajia paheksui tuomiota ja ilmoitti maksavansa poliisimiehen sakot.

Helsingin Sanomat 27.8.2014:

”Korkein oikeus moittii Helsingin poliisia laittomista kotietsinnöistä”

”...komisario määräsi kotietsinnän miehen kotiin. Etsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Asunnossa oli miehen puoliso ja heidän 2-vuotias lapsensa. Etsinnässä ei löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa.”

”KKO:n mukaan poliisilla ei ollut syytä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta.”

”Koska poliisilla ei ollut riittäviä syitä epäillä miestä rikoksesta, kotietsinnältä puuttui rikosepäilyä koskeva edellytys.”

”KKO:n mukaan poliisi toimi virheellisesti myös siinä, että kotietsintä tehtiin lievän rikosepäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä.

"Kerrotunlainen kotiin aamuyöllä tehtävä etsintä loukkaa perustuslain turvaaman kotirauhan ydinaluetta, minkä vuoksi tällaista etsintää koskeva päätöksenteko edellyttää erityistä harkintaa", KKO huomautti.”

Kotietsintä loukkaa kansalaisten yksityisyyden suojaa, joten sille on säädetty rajoituksia. Voimansa tunnossa oleva poliisi ei alamaisten yksityisyyden suojasta paljon piittaa. Eikä se piittaa kovin paljon edes kansalaisten vapaudesta. Ihmisiä viedään pidätysselleihin usein täysin aiheetta. Näistäkin vapaudenriistoista poliisi selviää – jos niistä yleensä mitään seuraa – pelkällä huomautuksella.

Muutama vuosi sitten poliisi sulki yöksi putkaan joukon Greenpeacen jäseniä, jotka käyttivät perustuslain takaamaa oikeutta mielen osoittamiseen. Poliisi toimi yhtä röyhkeästi kuin virkaveljensä Valko-Venäjällä. Greenpeacen juristit tekivät asiasta kantelun, ja oikeusasiamiehen oli lopulta pakko antaa huomautus poliisille.

Oikeusasiamiehen kanslian tiedote (päätös dnro 4267/4/08):

”Pajuoja ei näe oikeudellisesti hyväksyttäviä perusteita sille, että läheiselle koululle siirrettyjä mielenosoittajia olisi ollut syytä epäillä rikoksista. He eivät olleet käyttäneet väkivaltaa eivätkä esittäneet uhkauksia. He vain esittivät vastustavan mielipiteensä palmuöljyn käytöstä jakamalla tiedotteita ja pitämällä esillä banderolleja. Ylikomisario ylitti harkintavaltansa määrätessään heidät otettaviksi kiinni ja kuulusteltaviksi.”

”Heidät oli jo alun perin otettu kiinni perusteettomasti, mutta siitä huolimatta myös he joutuivat olemaan poliisiasemalla seuraavaan päivään.

Apulaisoikeusasiamies arvosteli poliisin menettelyä eräiltä muiltakin osin. ”

Satunnaiset laittomuudet kotietsinnöissä ja pidätyksissä ja muussa poliisin toiminnassa ovat tietysti satunnaisia laittomuuksia. Tekevälle sattuu, kuten sanonta kuuluu. Laajemmassa merkityksessä ne kuitenkin kertovat poliisin asennemaailmasta, jossa tavalliset kansalaiset nähdään oikeutettuina pakkovallan kohteina ja alamaisina, joita poliisi voi kohdella miten huvittaa. Poliisit puolestaan ovat lain yläpuolella liihottelevia olevia puolijumalia, super-yksilöitä, jotka ovat immuuneja rangaistuksille. Ajatellaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Tavalliset kansalaiset elävät aivan eri normien alaisuudessa kuin poliisit.


4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin mediasta, jonka avulla heidän toimittajalakeijansa aivopesevät kansalaisia hyväksymään poliisin vallan jatkuvan lisääntymisen.

Poliisivaltioksi muuttumisprosessin peruselementti on kansalaisten mielipiteiden muokkaaminen poliisille suopeammaksi. Sitä mukaa, kun asenneilmapiiri muuttuu, ja kansalaisten luottamus poliisiin lisääntyy, poliisi hankkii itselleen lisää valtaoikeuksia. Tien päässä häämöttää totalitaarinen poliisidiktatuuri.

Mielipiteiden muokkaaminen tapahtuu perinteisin tavoin eli propagandan avulla. Television ohjelmakartta paljastaa, kuinka useilta eri kanavilta tulee lähes taukoamattomana virtana ohjelmia, joiden piilotettu agenda on kansalaisen poliisia kohtaan tunteman hyväksynnän lisääminen.

Kun eräänä iltana tammikuussa 2015 avasin television, Jim -kanavalta tuli suomalainen tosi-TV -sarja ”Poliisit”. Edellisenä iltana samoihin aikoihin sieltä oli tullut tosi-TV -sarja ”Poliisit Norja”. Kun käänsin kanavaa, Subilta tuli poliisia esittelevä tosi-TV -sarja ”Lainvalvojat”. Katseltuani jonkin aikaa Kolmoselta Pelikaanimuistiota vaihdoin Neloselle, josta tuli ”Poliisit – kotihälytys” -niminen poliisin toimintaa esittelevä tosi-TV -sarja.

Kun selaa TV-kanavia, tuntuu ettei sieltä nykyisin muuta tulekaan kuin poliisien sankarillista työtä esitteleviä tosi-TV -ohjelmia. On pohjoisen poliisia, on etelän poliisia, on kampuksen poliisia, on Alaskan poliisia, on maantiepoliisia ja mitä kaikkea poliiseja onkaan. Tällaisten ohjelmien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosina.

Jim ja Nelonen ovat Sanoma Median omistamia kanavia. Sen saman, joka julkaisee Helsingin Sanomia.

Sub-TV kuuluu toiseen suureen mediayhtiöön Bonnieriin Nordig Broadcasting Oy:n kautta.

Sanomalehdistöä kutsuttiin aikoinaan vallan vahtikoiraksi. Jossakin vaiheessa siitä on tullut poliisikoira.

Lehdistön puolella sentään vanha kunnon Suomen Kuvalehti on joskus tarkastellut kriittisesti poliisin toimintaa. Tämän yhtiön omistaa Otavamedia, joka kustantaa myös Tekniikan Maailmaa. Mutta kuinka ollakaan, yhtiö on lahjoittanut Tekniikan Maailma -lehden nimissä poliisille virka-autoja. Viimeisin auto oli erikoisvarusteltu Mercedes-Benz.

Otavamediasta on tullut vallan koiravankkurit.

Media on tukevasti poliisin takataskussa, joten sananvapaus on kunnossa. Se, joka käyttää asetta, saa kyllä sanansa kuuluviin.

Edellä mainittiin muutamia oikeita poliiseja esitteleviä tosi-TV -ohjelmia, jotka edustavat poliisipropagandan kovaa ydintä. Pehmopropagandan tuottaminen on jätetty viihdeteollisuuden tehtäväksi.

Viihdeohjelmiksi luokiteltavissa TV-sarjoissa ja elokuvissa - jotka muodostavat televisio-ohjelmiston rungon - poliisit seikkailevat eri tehtävissä. Heidät kuvataan yleensä myönteisessä valossa. He ovat ohjelman tähtiä. Poliisisarjat ja elokuvat iskostavat kansalaisten mieliin ajatusta, että poliisi on hyvä, ja lainrikkoja on paha. Ohjelmat jopa antavat viestin, että osa ihmisistä on saastaa, joka kuuluu hävittää. Jos poliisi ampuu saastaksi kutsutun henkilön, maailma on onnellisempi. Sarjat ja elokuvat alleviivaavat myös sitä, että poliisi on ikään kuin kaikkivaltias jumala ja kaikkeen pystyvä supersankari. Hän voi tehdä asioita, mitä tavallinen kuolevainen ei voi tehdä. Kun poliisi kaivaa esille virkamerkkinsä ja paljastaa olevansa maan päälle laskeutunut jumala, vastustus loppuu. Alamaiset kumartavat nöyrinä. Poliisi saa tehdä mitä haluaa.

Ohjelmien piiloviesti tuo mieleen natsipropagandan, jossa ihmiset jaettiin yli-ihmisrotua edustaviin Saksan kansalaisiin sekä alempiarvoisiin ja vielä sitäkin alempiarvoisiin ihmisiin. Viimeksi mainittujen elämä määriteltiin arvottomaksi. Nämä yksilöt olivat rasite yhteiskunnalle ja sen terveydelle. Heidät voitiin hävittää kuin tuhohyönteiset. Keskimmäinen ryhmä kelpasi juuri ja juuri herrakansan palvelijoiksi.

Saman ajatuksen esitti nykyinen Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja, entinen Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen. Hän oli jonkin aikaa Pressiklubi -ohjelman vakiovieras. Eräässä lähetyksessä, johon jo aiemmin viittasin, käsiteltiin poliisia ja poliisin valtuuksia. Apunen sanoi mm. seuraavaa:

"Media ja poliisi näyttävät tässä elävän jonkinlaisessa symbioosissa. Kaikki likainen kiinnostaa mediaa. Ihmisten oma elämä nykyisen materialismin aikana on henkisesti niin tyhjää, että se voidaan täyttää millä tahansa median tarjoamalla roskalla."

Siinäpä se. Lehdet elävät kertomalla likaisia uutisia rikoksista ja onnettomuuksista sekä muusta inhimillisestä kurjuudesta. Poliisi on monopoliasemassa tällaisen tiedon jakajana. Symbioosi kehittyy hyvin helposti, kun tällainen asiantila jatkuu vuosikymmenestä toiseen.

Helsingin Sanomia julkaisevan mediayhtiön TV-kanavalla esitetään ohjelmaa, jossa aidot poliisit ovat tähtiä. Ohjelma on tehty yhteistyössä poliisin kanssa. On selvää, että tällaiset taloudelliset kytkennät vaarantavat median puolueettomuuden, kun on kyse asioista, jotka liittyvät poliisiin. Suomen Kuvalehteä - joka on joskus esittänyt kritiikkiä poliisia kohtaan - julkaiseva lehtiyhtiö puolestaan on lahjoittanut poliisin käyttöön erikoisvarustettuja poliisiautoja "Tekniikan Maailma" -lehden nimissä. Tällainen yhteistyö, jota voi kutsua melkein lahjonnaksi, vie pohjan median riippumattomuudelta.

Media muokkaa kansalaisten mielipiteitä, ja kun media on sidottu erilaisilla kytköksillä poliisiin, voi arvata millaista tämä mielipiteiden muokkaus on.


5. Poliisien olemus ja otteet kovenevat. Poliisit alkavat muistuttaa sotilaita. Tähän asiaan on erityisesti Yhdysvalloissa kiinnitetty paljon huomiota. Ilmiö on havaittavissa Suomessakin.

Poliisin asuun kuului aikaisemmin virkamiestyyppinen puku, suorat housut ja mustat sisäkengät. Nykyisin poliisi käyttää kommandosotilaalle tyypillistä ”taisteluhaalaria”, varustevyötä ja maihinnousukenkiä. Asusta vastaavat ovat julkisesti myöntäneet, että värien valinnan ja muotoilun tavoitteena on ollut ”kunnioituksen” herättäminen – toisin sanoen pelon herättäminen.

Aikaisemmin poliisit olivat ulkonäöltään ja yleiseltä olemukseltaan kuin ketkä tahansa miehet. Nyt poliisien joukossa on tyyppejä, joista tulee mieleen lähinnä ylitreenattu ”steroidigangsteri”, jollaisen kädet roikkuvat vartalosta erillään kuin gorillalla. Moni on ajanut päänsä kaljuksi saadakseen aikaan pelottavan ”jengiläisvaikutelman”. Poliisin yleinen olemus on muuttunut täysin muutaman kymmenen vuoden takaisesta.

Poliisin militarisoituminen näkyy paitsi aseistuksena ja varustuksena myös voimankäytön ylimitoittamisena. Saamme yhä useammin lukea lehdistä poliisin ”hurjista takaa-ajoista” yleisillä maanteillä. Sivullisten henki ei ole tässä leikissä minkään arvoinen. Pääasia on, että poliisi saa harrastaa kuolemanrallejaan. Sivullisia ihmisiä on loukkaantunut ja jopa kuollut takaa-ajotilanteissa. Muutama vuosi sitten ylinopeudella ajaneen auton perään lähtenyt poliisi ajoi päin punaisia liikennevaloja törmäten samaan aikaan vihreistä valoista liikkeelle lähteneen auton kylkeen. Syytön kuljettaja kuoli.
 
Poliisi tekee kommandomaisia väkivaltaisia rynnäkköjä kohteisiin, joissa vähempikin riittäisi. Kun tapahtuu jotain ”isoa”, joka kiinnostaa mediaa, poliisi järjestää täysin suhteettoman spektaakkelin tapahtuman ympärillä. Vaikutelma tapahtuma-alueella tuo mieleen rajoitetun sotatilan julistamisen. Poliisi ottaa tapahtumasta irti kaiken mahdollisen propagandahyödyn.

Poliisi totuttaa yleisön siihen, että poikkeustilanteissa sillä on aidosti diktatoriset valtuudet. Vaikka tiedettäisiin, että rikollinen on jo kuollut (Myrmanni, Jokela, Kauhajoki, Sello), eikä mitään uhkaa enää ole, poliisi laajentaa operaatiota ja sulkee kauppaliikkeitä ja rautatieasemia ja jopa kokonaisia ostoskeskuksia saaden aikaan suuren tapahtuman tuntua. Poliisi salaa asioita ja pitää median loitolla. Niiden tuntien aikana, jolloin todellisuudessa jo päättynyttä tapahtumaa pidetään keinotekoisesti ”päällä”, poliisin apurit esittävät ja valmistelevat propagandaa, jolla pyritään saamaan poliisille vielä lisää valtuuksia. Yleistä hämmennystä käytetään hyväksi. Taktiikka muistuttaa natsien toimia sen jälkeen kun valtiopäivätalo oli palanut Berliinissä vuonna 1933. Tapahtuman huipennus on poliisin järjestämä tiedotustilaisuus suorana televisiolähetyksenä. Tässä vaiheessa sosiaalinen media ja ulkomaalaiset uutispalvelut ovat tosin jo kertoneet kaiken oleellisen, mutta siitä huolimatta kansalaiset istuvat vakavina televisioruutujen ääressä poliisipamppujen tullessa areenalle. Ei kyse ole mistään ”tiedotuksesta” vaan jumalanpalveluksesta.


6. Poliisien vaikutusvalta yhteiskunnassa lisääntyy sitä mukaa kun lakien ja kontrollin määräkin lisääntyy, eikä tälle kehitykselle ole näkyvissä päätepistettä.

Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän lait ja niiden valvominen poliisin toimesta ovat esillä kansalaisten ajattelua muokkaavissa tiedotusvälineissä.

Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän niitä myös rikotaan. Ja mitä enemmän lakeja rikotaan, sitä enemmän valtaa ja resursseja kansalaiset hyväksyvät poliisille, ja sitä suurempi osuus tiedotusvälineiden välittämistä uutisista on lähtöisin poliisilta. Kehitys etenee tiettyyn suuntaan ikään kuin itse itseään ruokkivana kierteenä, jonka tuloksena poliisin näkyvyys ja merkitys yhteiskunnassa koko ajan lisääntyy.

Ikävä kyllä, asioiden kehitystä poliisivaltion suuntaan vauhdittavat myös yleiset muutokset asenneilmapiirissä. Nekin ovat mahdollisesti seurausta amerikkalaisten elokuvien ja poliisisarjojen hitaasta aivopesunomaisesta vaikutuksesta ihmisten arvoihin.

Yhteiskunnalliset arvot muuttuvat kovemmiksi. Massat vaativat lisää kuria. Massat vaativat ankarampia rangaistuksia sääntöjen rikkojille. Amerikkalainen mustavalkoinen ajattelutapa on leviämässä suomalaiseen yhteiskuntaan. Enää ei uskota 1960-luvun liberaaleja, jotka sanoivat, että rikollisuus ja muut ongelmat johtuvat kasvuympäristöstä, ja ongelmia voidaan ratkaista parantamalla ympäristöä. Nyt uskotaan yksinkertaisempaan selitykseen. Nyt uskotaan, että kielteiset ilmiöt johtuvat pelkästään siitä, että jotkut ihmiset ovat syntyjään pahoja. Pahantekoon syyllistynyt ihmissaasta vaaditaan pidettäväksi kaltereiden takana. Kuolemanrangaistustakin kannatetaan. Rikollisten paapomista vastustetaan. "Pahantekijöiden kuuluukin kärsiä", huudetaan, kun Euroopan Neuvoston kidutuksen vastainen komitea huomauttaa Suomen loukkaavan ihmisoikeuksia pitämällä vankeja epäinhimillisissä oloissa. Suomalaiset haluavat olojen olevan vieläkin huonommat. Sääliä ei tunneta, eikä armoa anneta. Suomalaiset valitsivat presidentikseen julman miehen, joka ei suostu armahtamaan edes kaikkia oikeusministeriön ehdottamia vankeja puhumattakaan, että hän armahtaisi muita kuten Halonen teki.

Kun poliisi ampuu lakia rikkoneen kansalaisen, kansa iloitsee hurmaantuneena, että taas yksi paha ihminen hävitettiin. Kansa ei vaivaa päätään sellaisella pikkuasialla kuin että Suomen perustuslain mukaan rikoksista epäillyt sentään kuuluu tuomita oikeudessa eikä poliisin järjestämässä teloitukseen päättyvässä pikaoikeudenkäynnissä.

Kaikki edellä mainittu on mannaa poliisille, jonka tavoitteet julmasta diktatuurista näyttävät toteutuvan kuin itsestään. Mitä ankarampi kuri, ja mitä ankarammat rangaistukset, sitä pelottavampi ja mahtavampi vallankäyttäjä poliisi on yhteiskunnassa. Ei Gestapoa pelätty siksi, että se käytti mustia univormuja. Sitä pelättiin siksi, että Gestapolla oli valta päättää vapaudesta ja vankeudesta, kärsimyksestä ja armahduksesta, elämästä ja kuolemasta. Tällainen hirmuvaltias Suomen poliisikin haluaa olla. Ja se tulee olemaankin.  

Yhteiskunnasta on tullut ”kontrollivaltio”, joka on kyllästetty kaikille elämänalueille ulottuvalla lainsäädännöllä. Lait ja niitä valvova poliisi ovat jatkuvia kestoaiheita tiedotusvälineissä. Poliisista on tullut yhteiskunnan napa, jonka ympärillä kaikki elämä pyörii. Tässä pelon ja epävarmuuden ilmapiirissä poliisi voi vahvistaa entisestäänkin valtaansa ja toteuttaa poliisivaltion kaikessa karmeudessaan.
Lisäys 7.6.2016: 

 Löysin sattumalta kolumnin, jossa oikeustoimittaja ja Korkeimman Hallinto-oikeuden määräaikainen tiedottaja arvioi poliisin ja median suhdetta. Hän kirjoittaa mm. seuraavasti:

 "...poliisi on 2000-luvulla pyrkinyt yhä määrätietoisemmin hallitsemaan itseään ja toimintaansa koskevaa julkisuutta. Samalla se on käynyt median suuntaan entistä ahdasmielisemmäksi."

 "Poliisi on siis ollut sitä vaiteliaampi mitä suurempi julkinen kiinnostus asiaan on kohdistunut tai millainen on ollut kansalaisten tiedon tarve. Se on ryhtynyt kansalaisten ja median puolesta päättämään, mitä heidän on tarpeen tietää."

 "Tutkittavia tapauksia salaillessaan poliisi on oppinut vaikenemaan myös omaan toimintaansa liittyvistä ikävistä asioista. 

 Ennen muuta tämä näkyy puhuttaessa poliisin jatkuvasti paisuneista, kansalaisten yksityisyyteen syvästi puuttuvista toimivaltuuksista. Niitä ei ole valmisteltu avoimesti ja kootusti, eikä niistä ei ole haluttu käydä avointa keskustelua. Epäilijät on jyrätty yhä uusilla uhkakuvilla. 

 Käytännössä valtuuksien rajoja on koeteltu ja sääntöjä venytelty."

 Joku muukin näyttää huomanneen, että poliisi haluaa pitää mediaa otteessaan, ja poliisin toimivaltuudet ovat kasvaneet, ja poliisi venytää rajoja saadakseen yhä lisää toimivaltuuksia.

 Poliisivaltiota kohti ollaan menossa. Vai joko ollaan siellä?
(Huom: "Löysin sattumalta" kohdasta alkavan tekstin ei ole tarkoitus olla pienempää kuin muun tekstin. Sen muuttaminen suuremmaksi ei vain onnistu, vaikka mitä tekisin.)


Lähteitä:












Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)