Olisi voinut olla toisinkin...

Tässä vaiheessa oikeastaan jo harmittaa, että Väyrynen ei päässyt toiselle kierrokselle. Kamppailu olisi ollut mielenkiintoisempi. Väyrysen takana olisivat olleet keskustalaiset ja suurin osan Perussuomalaisista, todennäköisesti moni SDP:stä ja Vasemmistoliitostakin. Väyrynen olisi ollut EU-kriittisten ja ehkä maahanmuuttokriittistenkin ehdokas. Vasemmistolle hän olisi ehkä kelvannut jonkinlaisena "vähemmän porvarina" kuin Niinistö. Luulen, että Väyrynen kävi sen vuoksi niin kovan vaalikampanjan, että hän oli laskenut, että hänellä olisi oikeasti mahdollisuus voittaa toinen kierros, jos hän sinne pääsisi. Kun tätä asiaa miettii, näin olisi voinut käydäkin.

Takkirauta-blogia kirjoittava nimimerkki "Ruukinmatruuna" pitää Väyrystä huippuälykkäänä henkilönä, joskin kierona kuin korkkiruuvi. Loppukierroksella ei olisi ollutkaan vastakkain Abrobaturin opinnäytetyöstään saanut Abrobaturin ylioppilas ja opintonsa keskeyttänyt Laudaturin ylioppilas vaan edellä mainittu vastaan yleisarvosanaltaan Laudaturin ylioppilastodistuksen kirjoittanut Valtiotieteiden tohtori. Väyrysellä on lukion todistuksessa matematiikasta ja fysiikastakin täydet kympit.

http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_niinisto_712TM_pd.jpg
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_vayrynen_712TM_pd.jpg
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_haavisto_712TM_pd.jpg

Tämän jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, etteikö heikoilla koulutodistuksilla voisi pärjätä myöhemmässä elämässä. Kansa ei halua liian fiksua tyyppiä johtajakseen. Nyt jännätään enää vaalituloksen prosenttilukuja. Onko Haaviston kannatus alle vai yli 40 prosenttia. Tässä olisi vedonlyöntikohde. Tai kuka arvaa lähimmäksi. Jos jostakin luvusta pitää lähteä, arvaan Haavistolle 42 prosenttia, mikä on yläkanttiin mielipidemittauksiin nähden. Voidaan nimittäin nähdä sellainenkin ihme, että kansan syvät rivit vyöryvät suurin joukoin vaalipaikoille äänestämään sen puolesta, että ei vain missään tapauksessa homoa valittaisi tasavallan presidentiksi. Silloin Haaviston kannatus jää alle neljänkymmenen prosentin. Mutta veikkaan nyt kuitenkin luvuksi 42, koska pitäähän pieni riski ottaa. Vai pitäisikö ottaa vielä isompikin riski?

Kaksi ehdokasta, kaksi arvomaailmaa

Eräällä foorumilla eräs kirjoittaja kysyi, mitä muuta ehdokkaiden vaalitilaisuudet ovat kuin yrityksiä manipuloida äänestäjiä taakseen. Ajattelin, että vastaan muutamalla rivillä, mutta...

Pitäisikö kaikkein halpahintaisimman manipuloinnin vähentämiseksi poistaa äänioikeus ihmisiltä, joiden älykkyysosamäärä alittaa tietyn tason. Pitäisikö äänestäjille järjestää tentti sen varmistamiseksi, että he ymmärtävät mistä vaaleissa on kyse. Jos äänestäjä ei tiedä poliittisesta järjestelmästä mitään, onko hän pätevä valitsemaan sinne poliitikkoja.

Koska politiikka on joka tapauksessa mitä on, eiköhän nykyinen järjestelmä riitä. Se edustaa mennyttä aikaa, että kansalaisten äänioikeutta joillakin perusteilla rajoitettaisiin. Amerikkalaiset tosin ovat keksineet piiloälykkyystestin äänien karsimiseksi. Ehdokkaan pitää osata rekisteröityä äänestäjäksi ja käyttää äänestyskonetta vaalipaikalla. Bush taisi aikoinaan voittaa vaalit juuri sillä perusteella, että kaikki Al Goren äänestäjät eivät olleet osanneet äänestää.

Äänestäjät tekevät päätöksensä enemmän tunteen kuin tiedon perusteella. Nyt meneillään olevissa vaaleissakin tunteet lopulta ratkaisevat. Ehdokkaiden välillä on niin vähän näkyviä eroa, että valintaa ei voi tehdä muuten kuin tunteiden perusteella. Harvoja järkisyitä olla äänestämättä Pekka Haavistoa on hänen "asumisjärjestelystään" mahdollisesti aiheutuvat kiusalliset tilanteet valtiovierailujen yhteydessä. Jos Haavisto valitaan, Mäntyniemestä tulee Suomen tunnetuin poikamiesboksi, joku ehkä ajattelee. Ilman tätä ongelmaa Haavistolla olisi huomattavasti paremmat mahdollisuuden voittaa vaali. Tähän asiaan hänen presidenttiytensä lopulta kaatuu. Se käy ilmi, kun lukee kommentteja foorumeilla ja muuallakin. Tämä oli tietysti selvää alusta alkaen.

Jos ehdokkaiden taustoihin ja ajatusmaailmaan tutustuu tarkemmin, valinnan heidän välillään voi tehdä muutenkin kuin tunnepohjalla. Jonkin verran eroja nimittäin löytyy myös ehdokkaiden poliittisesta ajattelusta.

Erään Sauli Niinistön esittämän mielipiteen takia minun on luultavasti yhtä vaikea äänestää häntä kuin on helluntailaisen antaa äänensä julkihomolle. Niinistön mielipiteen takana on tietenkin laajempi arvomaailma, joten loppujen lopuksi tämä arvomaailma estää minua äänestämästä häntä.

Joskus yksi ainoa ihmisen esittämä virke tai sana voi olla kuin jäävuoren huippu, josta voi päätellä mitä pinnan alta löytyy ja kuinka paljon sitä löytyy. Tällä perusteellahan Halla-ahoakin on arvioitu rasistiksi. Muutama lipsahdus siellä täällä, ja maine on saavutettu tai menetetty, riippuen siitä, miltä kannalta asiaa katsoo. Muutama sana voi merkitä enemmän kuin tuhat sivua. Aleksander Stubbin kommentti Pohjoismaiden Neuvostosta tullaan aina muistamaan hänen todellisena mielipiteenään, vaikka hän kuinka pitäisi juhlapuheita Pohjoismaiden Neuvoston puolesta. Väsyneenä tai pahantuulisena tai humalassa ihminen lipsauttaa todelliset mielipiteensä.

Sauli Niinistön eräät kirjoitukset ja vaalikonevastaukset antavat hyvän kuvan siitä, mikä hän on miehiään. Ötökkäkirjoitus esimerkiksi:

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”

Niinistö käyttää värikästä ja huvittavaa kieltä, mutta hän ampuu ronskisti yli. Ensinnäkin, onko kukaan vaatinut, että ”viimeinenkin puu” olisi jätettävä pystyyn. Mitä tällä edes tarkoitetaan? Sitäkö, että yhtään puuta ei saisi kaataa? Ei kai tällaista ole edes itse Linkola vaatinut. Metsien suojelijat ovat ainoastaan vaatineet, että joitakin luonnontilaisia vanhoja metsiä säästettäisiin hakkuilta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kaadettavaa puuta jäisi vielä paljon.

Ovatko luonnontilaiset metsät jossakin rämettyneet ryteiköiksi? Eivätkö ryteiköt ole ihmisten aikaansaannosta? Metsä on hakattu paljaaksi, ja tyhjän alueen ovat täyttäneet nopeasti kasvavat puulajit. Lopputuloksena on ollut ryteikkö. Koskemattomassa luonnossa isot puut vievät niin paljon elinvoimaa ja valoa ympäriltään, että ryteikköä ei pääse syntymään. Jättimäisen kuusen lähistöllä ei kasva edes ruohoa puhumattakaan mistään isommista kasveista.

Tupajumeihin ja torakoihin viittaaminen sekä vihjaus, että metsänsuojelu vie leivän suustamme, on halpahintaista propagandaa. Tupajumit ja torakat ovat kotien inhottuja tuhohyönteisiä, joita on esiintynyt erityisesti menneinä aikoina, jolloin oli myös nälänhätää. Niinistö vihjaa tavallaan kirjoituksessaan, että metsänsuojelijat pitävät inhottuja tuhohyönteisiä arvokkaampina kuin ihmisiä, jotka saavat heidän puolestaan kuolla nälkään.

Presidenttiehdokas Haavisto luonnollisesti kannattaa vanhojen metsien suojelemista. Kansanedustajana ollessaan hän on tehnyt asiaan liittyen toivomusaloitteen.

Niinistön aikoinaan vaalikoneessa antama ”ehdottomasti samaa mieltä” vastaus kysymykseen, ”pitäisikö poliisin saada lisää valtuuksia” on myös tunteisiin vetoavaa propagandaa. Teksti on kopioitu tähän kirjoitusvirheineen:

"Maailmassa on paljon pahuutta,rikolliset eivät tunne toimivaltuusrajoitteita. Erityisesti kansainvälisen rikollisuuden ja terrosimin torjuminen vaativat ajan tasalla olevat ja riittävät poliisivaltuudet. "

Maailmassa on pahuutta, eikä sitä ole vähiten niissä maissa, joissa poliisilla on kaikkein laajimmat valtuudet. Pikemminkin päinvastoin. Kun poliitikko vetoaa käsitteeseen ”pahuus”, se on samaa kuin jos joku pelottelisi lapsia, että ”Pöö, paha tulee”. Eihän edes pahuus-käsitteen sisällöstä ole olemassa yksimielisyyttä. Jonkun mielestä pahuutta on se, että homo voidaan valita presidentiksi. Jonkun toisen mielestä olisi pahuutta, jos homoa ei voitaisi valita presidentiksi. Monissa asioissa yhden pahuus on toisen hyvyys ja päinvastoin.

Kansainväliseen rikollisuuteen ja terrorismiin viittaaminen on myös aiheetonta pelottelua. Kansainvälinen rikollisuus toimii, jos se on toimiakseen. Poliisin valtuudet eivät ole kynnyskysymys. Vielä vähemmän ne ovat kynnyskysymys terrorismin torjunnassa. Monet amerikkalaiset valittavat, että vuonna 2001 säädetty Patriot Act rajoittaa ihmisten vapautta, mutta ei vaikuta terroristeihin sitä eikä tätä.

Pekka Haavisto vastasi vaalikoneessa, että poliisi ei tarvitse lisää valtuuksia. Hän perusteli mielipidettään näin:

"Poliisin valtuudet tuntuvat tällä hetkellä olevan sopusoinnussa tarpeiden kanssa. Suomessa ei esimerkiksi ole terrorismia, joka vaatisi aivan toisenlaista poliisitoimintaa. Valtuuksien lisääntyessä myös kansalaisten oikeusturvasta on huolehdittava."

Toinen ehdokkaista vaatii poliisille lisää valtuuksia vetoamalla epämääräisesti maailman pahuuteen ja terrorismin uhkaan, jota ei käytännössä juuri ole. Toinen ehdokkaista perustelee kantaansa käänteisesti sillä, että Suomessa ei ole terrorismia. Hän myös näkee vaarat, joita poliisin valtuuksien mahdollinen lisääminen aiheuttaa kansalaisten oikeusturvalle.

Jos pitää valita populistisia typeryyksiä laukovan poliitikon ja järkevät mielipiteensä analyyttisesti perustelevan poliitikon väliltä, millaiset ihmiset valitsevat mieluummin ensimmäisen?

Timo Soinin sutkautuksiin uskovat perussuomalaisetko?

Vaikka Pekka Haaviston on näissä vaaleissa väitetty olevan älymystön ehdokas, muutamat älymystöön kuuluvat äänestävät kuitenkin Sauli Niinistöä. Filosofian tohtori, kansanedustaja Jussi Halla-aho kannattaa Niinistöä ehkä siksi, että Halla-aho kuuluu Niinistön ohella siihen samaan pieneen joukkoon, joka Helsingin Sanomien vaalikoneessa vuonna 2007 oli täysin samaa mieltä siitä, että poliisin valtuuksia on lisättävä. Tällainen mielipide sopii hyvin hänen väitettyyn mutta todistamattomaan äärioikeistoideologiaansa:

"Vihervasemmistolaisessa propagandassa poliisi nähdään vihollisena, joka rajoittaa kansalaisten vapauksia. Tosiasiassa poliisi on se viranomainen, joka suojelee tavallisia ihmisiä rikollisilta ja anarkialta."

Ja nykyiset valtuudetko eivät riitä? Rikolliset uhkaavat? Anarkia uhkaa?

Ovatko Halla-aho ja Niinistö aateveljiä? Onko Niinistö Kokoomuksen viittaan pukeutunut piiloperussuomalainen?

Kuka niitä kansalaisten vapauksia rajoittaa, jos ei vihervasemmistolaisessa propagandassa mainittu poliisi? Lain mukaanhan ainoastaan poliisilla on oikeus ja keinot (aseet) rajoittaa kansalaisten vapautta. En minä voi mennä rajoittamaan kenenkään vapautta. Eikä kansanedustaja Halla-ahokaan voi. Se, että poliisille annetaan lisää valtuuksia, tarkoittaa sitä, että poliisille annetaan lisää oikeuksia puuttua kansalaisten yksilönvapauteen. Siitähän tässä on kyse. Pohjois-Koreassa nämä poliisin valtuudet on viety hyvin pitkälle, mutta tällä ei liene ollut mitään vaikutusta kansalaisten vapauden määrään – ainakin jos Niinistön ja Halla-ahon logiikkaa seuraa.

Helsingin Sanomat on valitettavasti poistanut vuoden 2007 vaalikonevastaukset näkyvistä, mutta onneksi niitä on yksi ja toinenkin ehtinyt kirjoittaa muistiin.

Edellä mainittuun vaalikoneeseen vastannut kansanedustaja Tarja Filatov oli täysin eri mieltä väittämän ”poliisin valtuuksia tulisi lisätä” kanssa (Haavisto oli vain ”jokseenkin eri mieltä”). Filatov perusteli kantaansa seuraavasti:

"Turvallisuus ei lähde poliisista vaan sosiaalisesta osallisuudesta. Valtuudet ovat riittävät. Rikollisuuden torjunnan varjolla ei saa kaventaa ihmisoikeuksia"

Filatov on luonnollisestikin ilmoittanut kannattavansa Pekka Haavistoa presidentiksi.

Näissä vaaleissa on selvästikin vastakkain kovia arvoja puolustava ideologia (lisää valtaa poliisille, lisää ihmisiä vankiloihin, sudet tapettava, aarniometsät hakattava) ja pehmeämpiä arvoja puolustava ideologia (inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta, luonnonsuojelua, eläinsuojelua).

Onko presidentin puoluetaustalla väliä?

Vihreissä on monien mielestä paljon vikoja, mutta se ei tarkoita, että Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto kopioisi kaikki vihreiden virheet poliittiseen toimintaansa, jos hänestä tulisi presidentti. Presidenttinä hän ei olisi enää edes puolueen jäsen. Presidentti vaikuttaa yhteiskuntaan paitsi virallisia kanavia myöten, myös asennetasolla. Ehdokkaiden asenteita kannattaa siis vertailla.

Kannattaa muistaa se, että suurimmalla osalla kansalaisista yhteiskunnalliset näkemykset ovat varsin kehittymättömiä. Ihmiset ovat laumasieluja. Sen sijaan, että he itse miettisivät asioita, he imevät näkemyksensä tiedotusvälineistä. Se on helpompaa. Poliittiset mielipiteet muodostetaan tunnetasolla. Mielipiteiden taustalla on primitiivisiä tunteita kuten suuttumusta, vihaa, pelkoa, kateutta, ahneutta, myötätuntoa ja sääliä. Taitava poliitikko tunnistaa nämä ominaisuudet ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Hän ohjailee ihmisten tunnetilaa. Hän saa massat kokemaan vihaa ja pelkoa ja kateutta ja myötätuntoa sen mukaan kuin on tarpeellista hänen kulloistenkin päämääriensä kannalta.

Kunkin ihmisen maailmankatsomuksesta riippuu, millaisia arvoja hän pitää hyvinä, ja kuinka suuren merkityksen hän näille arvoille antaa. Hyvä ja paha ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia käsitteitä. Jokainen määrittelee ne viime kädessä omasta näkökulmastaan.

Muutama viime aikojen uutinen on todistanut käytännössä miten helposti kansan tunteita voidaan ohjailla, ja miten helposti kollektiivinen viha saadaan syttymään. Yksi näistä uutisista kertoi tapauksesta, jossa yksitoistavuotias tyttö oli jäänyt rattijuopon yli ajamaksi. Sen jälkeen kun lehdet olivat uutisoineet tapauksesta, keskustelu kävi kuumana foorumeilla ja lehtien yleisönosastoissa. Ehdotettiin äärimmäisen kovia rangaistuksia rattijuopoille. Vallitsi lähes lynkkausmieliala. Päälleajoon syyllistynyt kuljettaja olisi varmaan ollut hengenvaarassa, jos hänet olisi juuri tuolloin päästetty vapaaksi.

Toinen uutinen, joka on saanut kansalaiset kiihtymään muuallakin kuin Suomessa, koskee italialaisen laivan päällikön toimintaa haaksirikkotilanteessa. Onnettomalle kapteenille ei paljon sympatioita osoitettu. Hän oli varmasti hetken ajan yksi maailman halveksituimpia ihmisiä. Kuitenkaan kukaan suuren yleisön joukosta ei tarkasti tiennyt, mitä kyseisenä haaksirikkoyönä oikeasti oli tapahtunut. Tiedolla ei ollutkaan merkitystä, koska eivät suuret massat muodosta kantaansa tiedon vaan tunteen perusteella. Tiedoksi riittää epämääräinen väritetty puolitotuus. Rattijuoppo tappoi lapsen, ja pelkurikapteeni jätti matkustajat kuolemaan. Muuta tietoa ei tarvita.

Edellä mainitut tapaukset ovat tietysti hyvin ikäviä ja valitettavia, mutta asiat eivät aina ole aivan niin yksinkertaisia kuin miltä ne alussa näyttävät. Kun tunteet viilenevät, asioissa aletaan nähdä muitakin puolia. Syylliset tuomitaan lakien mukaan. Jos kansa saisi suuttumustilassaan päättää mitä syyllisille tehdään, lynkkaukset kuuluisivat rangaistusarsenaaliin. Tällainen järjestelmä tuskin kuitenkaan olisi yleisen edun mukainen.

Kaikkein brutaaleimmillaan kansalaisten tunteiden hyväksikäyttöön perustuva politiikka näkyy diktatuurivaltioissa. Se onnistuu, koska vallanpitäjillä on hallussaan tiedotusmonopoli. Keskitetyn median avulla on helppo lietsoa kansa vihaamaan jotain väestöryhmää, jolloin huomio saadaan kiinnitettyä pois varsinaisista ongelmista. Vihapropagandan avulla kansa saadaan vihaamaan toista kansaa ja kannattamaan sotaa. Tässäkin on taustalla usein se, että näin saadaan kansan huomio pois sisäpolitiikan ongelmista kuten köyhyydestä ja työttömyydestä, joita poliittiset johtajat eivät saaneet hallintaan.

Kun natsit halusivat aikoinaan kiristää juutalaislakeja Saksassa, he kiihdyttivät lehdistössä juutalaisvastaista vihakampanjaa. Juutalaiseksi luokiteltujen yksittäisten rikollisten todellisia ja kuviteltuja hirmutöitä esiteltiin laajoissa artikkeleissa ikään kuin ne kuvaisivat koko juutalaisyhteisön luonteenlaatua. Kansa alkoi kokea vastenmielisyyttä juutalaisia kohtaan yleisemminkin, vaikka juutalaisuus itsessään ei ollut millään tavalla ratkaiseva tekijä jonkun mahdollisen juutalaiseksi luettavan psykopaatin rikoksissa. Pahoja ihmisiä on kaikissa ihmisryhmissä.

Kun Stalin halusi innostaa kansalaisia Suomea vastaan käytävään sotaan, Neuvostoliitossa järjestettiin kansankokouksia, joissa Suomen väitetyt provokatiiviset teot tuomittiin ja työläiset kiihotettiin kannattamaan sotaponnisteluja. Taitavat propagandistit saavat lietsottua massat vihan valtaan muutamassa päivässä. Kun taistelu alkaa, rintamalle lähdetään pyhän vihan vallassa. Kyllä Suomenkin puolella propaganda hallittiin, mutta talvisodan syttyessä sitä ei ainakaan liioitellussa määrin tarvittu. Venäläiset hoitivat homman suomalaisten puolesta. Suomalaisiin kaupunkeihin pudotetut pommit olivat mitä tehokkainta propagandaa.

Jos vielä palataan otsikon aiheeseen eli presidenttiehdokkaiden puoluetaustaan ja ideologisiin eroihin, niin jokainen äänestäjä punnitsee tietenkin mahdolliset havaitsemansa erot oman arvomaailmansa mittareilla. Toisen äänestäjän, joka ehkä näkee asiat eri tavalla, on vaikeaa osoittaa, miksi toinen olisi väärässä. Ehkä ei olekaan olemassa oikea ja väärä -vaihtoehtoja vaan pelkästään erilaisia vaihtoehtoja.

Kannattaa miettiä, käyttääkö jompikumpi ehdokkaista hyväkseen kansalaisten primitiivisiä tunteita enemmän kuin toinen. Lietsooko jompikumpi ehdokas pelkoa tai vihaa tai kateutta saaden siten tukea politiikalleen? Ovatko jommankumman ehdokkaan hyväkseen käyttämät kansalaisten tunteet jollakin tavalla arvokkaampia tai likaisempia tai arveluttavampia kuin toisen? Vetoaako jompikumpi ehdokas valheellisesti joihinkin sellaisiin tunteisiin, joihin ei olisi tarvetta vedota?

Otetaan pari esimerkkiä vanhoista vaalikonevastauksista vuodelta 2007.

Niinistö on ollut jyrkästi sitä mieltä, että poliisin toimivaltuuksia pitää lisätä. Haavisto taas on ollut sitä mieltä, että poliisi ei tarvitse enää lisää valtuuksia. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Maailmassa on paljon pahuutta,rikolliset eivät tunne toimivaltuusrajoitteita”. Haavisto puolustaa kantaansa näin: ”Poliisin valtuudet tuntuvat tällä hetkellä olevan sopusoinnussa tarpeiden kanssa. Suomessa ei esimerkiksi ole terrorismia, joka vaatisi aivan toisenlaista poliisitoimintaa. Valtuuksien lisääntyessä myös kansalaisten oikeusturvasta on huolehdittava."

Ratsastaako jompikumpi poliitikoista tässä asiassa kansalaisten pelolla? Ehkä aiheettomalla pelolla?

Kannattaa miettiä myös sitä, missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla ei ole tarpeeksi toimivaltuuksia? Onko tällaisia maita?

Entä missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla on liikaa toimivaltuuksia?

Luulenpa, että jälkimmäisten maiden lista on huomattavasti pitempi. Diktatuurivaltiot ovat käytännössä aina myös poliisivaltioita. Poliisin vallan lisääntymisen kääntöpuoli on aina ja kaikkialla tavallisten kansalaisten vapauden ja oikeuksien väheneminen. Diktatuurivaltioissa tehdään rikoksia siinä missä muissakin valtioissa, mikä todistaa sen, että poliisin vallan lisääminen äärimmäiseksikään ei poista rikollisuutta. Poliisin vallan lisääntyminen yhteiskunnassa näkyy sen sijaan aina siten, että tavallinen kansa kärsii vapautensa menettämisestä. Valko-Venäjällä, jota voidaan pitää yhdenlaisena poliisivaltiona Euroopassa, rikollinen mafia toimii niin kuin ennenkin, mutta tavallisia kansalaisia pidätetään mielivaltaisesti ja kidutetaan. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun vertailee poliitikkojen ohjelmajulistuksia. Poliisivaltio ei ole turvallinen ja mukava paikka elää, vaikka niin halutaan uskotella.

Vuoden 2007 vaalikoneesta löytyy myös luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä.

Sauli Niinistön mielestä 220-250 sutta on liian suuri määrä Suomeen, joten susien tappamista on tehostettava. Pekka Haaviston mielestä 220-250 sutta on susikannan säilyttämiseksi liian vähän, joten susien määrän on annettava kasvaa. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Susista ei saa aiheutua ihmisille vaaraa eikä edes turvattomuuden tunnetta.” Haavisto puolestaan perustelee kantaansa seuraavasti: ”Suomen susikannan tulee antaa asteettain kasvaa. Samalla asutuskeskusten ympärillä liikkuvat ”häirikkösudet” tulee poistaa."

Vetoaako jompikumpi ehdokas äänestäjien pelkoihin?

Miksi Niinistön kannatus on ollut niin suurta vaalista toiseen ? Siksikö, että hän on lipevä ja häikäilemätön populistipoliitikko, joka kutenkin osaa taitavasti kätkeä populisminsa?

Sauli Niinistö eroaa maan tunnetuimmasta populistipoliitikosta Timo Soinista siten, että hän kalastaa ääniä koko poliittisen kentän alueelta ja välttää siten ärsyttämästä mitään väestöryhmää. Tämän vuoksi hän on poliitikkona niin väritön ja ympäripyöreä ja särmätön. Soini sen sijaan on valinnut toisen strategian. Hän kalastelee tiettyjen kansanosien ääniä eikä edes yritä miellyttää kaikkia. Soini tietää, että näkyvä ärhentely jotain tiettyä ryhmää kohtaan tuo hänelle kannatusta joltakin toiselta ryhmältä. Soinin ärhentely on kuitenkin enemmän teatraalista kuin todellista, koska myös hän haluaa pitää lähes koko poliittisen kentän ääntenkalastelun kohteena. Joidenkin marginaaliryhmien kuten ruotsinkielisten ääniä hän ei ehkä sentään kuvittele saavansa.

Populisti muuttaa mielipidettään silloin kun se on tarpeen, mutta hän osaa selittää mielipiteen muuttamisen niin, että se ei tunnu mielipiteen muuttamiselta. Kevään 2011 eduskuntavaalien aikaan Timo Soini muutti mieltään hallitukseen menosta monta kertaa, mutta se ei vaikuttanut mielipiteen muuttamiselta. Jopa hänen vaaleja ennen kynnyskysymykseksi asettamansa tukipaketit eräille velkaantuneille maille (tuohon aikaan olivat uutisissa Portugali ja Kreikka) eivät loppujen lopuksi olisi olleetkaan ehdottomia kynnyskysymyksiä. Puolueen kenttä alkoi lopulta jo hermostua puheenjohtajansa lipsuiluun, joten Soini joutui palaamaan alkuperäiselle linjalleen. Ja kaikille jäi käsitys, että siinä on todellinen periaatteen mies.

Kevään 2012 vaalikeskusteluissa Niinistö on antanut ymmärtää, että hän ei kannata Nato-jäsenyyttä. Vuoden 2007 vaalikonevastauksessa hän on vastannut, että Suomen puolustus tulisi järjestää ”liittymällä Natoon, kunhan Nato, joka on muuntumistilassa, ”eurooppalaistuu””.

Onko Niinistön mielipide viidessä vuodessa muuttunut, vai eikö Nato ole vielä eurooppalaistunut?

Pekka Haavisto on aatteistaan tinkimätön periaatteen mies. Niinistöä sen sijaan on kuvattu mieheksi, jolle kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa.

Arvostamani nimimerkki Ruukinmatruuna kirjoittaa blogissaan kaikista presidenttiehdokkaista näin:

”Tosihuonot on helppo karsia pois. Heitä ovat Eva Biaudet, Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Syyt ovat selvät. Eva Biaudetilla ei ole minkäänlaista tolkkua, Paavo Lipponen on autoritaarinen öykkäri ja Sauli Niinistö on valmis myymään Suomen kilohintaan eniten tarjoavalle plutokraatille. Nämä kolme siis jäävät jo kättelyssä pois. (…) Haavisto on vähemmän kysymysmerkki kuin Niinistö, Arhinmäestä puhumattakaan. On epätoivottavaa, että presidenttinä olisi henkilö, joka tietää hinnan kaikelle muttei arvoa millekään.”

http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/presidenttia-etsimassa.html

Onko Suomen tuleva presidentti menneisyyden mies?

Jos tuleva presidentti on menneisyyden mies, siinä ei ole mitään uutta. Menneisyyden miehet ovat ennenkin hallinneet maata. Kekkosta ei tarvitse edes mainita, mutta menneisyyden mies oli myös Koivisto. Hän olisi vastustanut yhdessä Gorbatšovin kanssa Baltian maiden itsenäisyyttä varmaan lopun ikäänsä, jos joku ei olisi tullut kertomaan hänelle, että Neuvostoliitto meni jo. Nyt puhaltavat uudet tuulet.

Presidenttiehdokkaiden vanhat koulutodistukset kertovat mielestäni yhtä ja toista. Miksi Sauli Niinistön todistuksissa lukuaineiden arvosanat olivat vaatimattomat, mutta urheilunumero oli kiitettävä? Siksikö, että hän juoksi illat ja hiihti viikonloput, eikä häntä huvittanut lukea? Miksi lukeminen koulun jälkeen alkoi kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että Niinistö pyrki lakia lukemaan, missä pääsykokeet tunnetusti vaativat yli-inhimillisen paljon pänttäämistä. Ja reservinupseerikoulukin tuli käytyä. Tällaiset suoritukset eivät viittaa laiskuuteen.

Arvelen, että Sauli Niinistö on ollut nuoruudessaan ahkera ja määrätietoinen oppilas, mutta ei mikään omaperäinen ajattelija tai pohdiskelijatyyppi. Hän ei ole ollut kapinallinen asioiden kyseenalaistaja vaan innokas omaksuja ja muiden miellyttäjä ja valmiiden polkujen kulkija. Hän on ollut urheilullinen nuorukainen, joka tekee kaiken niin kuin systeemi vaatii ja haluaa itsekin paikkansa systeemissä.

Niinistön kouluaikojen vaatimattomat kielten arvosanat voi vielä panna laiskuuden piikkiin, mutta miksi myös matematiikan numero on huono? Siksikö, että siinä eivät auta juoksulihakset ja hymypoikapatsas, vaan tarvitaan myös aivolihaksia? Lakia ja monta muutakin asiaa pystyy opiskelemaan, kun ottaa kirjan käteensä ja alkaa lukea. Mutta matematiikka on vaikea opiskella, jos ei ymmärrä sitä. Vaikka olisi kirja mukana kokeessa, tulos on nolla, jos ei tajua kirjan sisällöstä mitään. Opiskelemaansa oikeustiedettä Niinistö onneksi ymmärsi sen verran, että onnistui saamaan opinnäytetyöstään abrobaturin - eli rimaa hipoen läpi siitä niin kuin ylioppilaskirjoituksistakin. Vaatimatonta arvosanaa on puolusteltu sillä, että Niinistö oli opiskelujen aikana ajoittain myös ansiotyössä. Syynä olikin siis Niinistön ahkeruus. Ehkä hän lukiota käydessäänkin oli ansiotyössä Pekka Haaviston laiskotellessa oppikirjojensa ääressä? 

Presidentinvaalien toisen pääehdokkaan Pekka Haaviston hyvä koulutodistus viittaa siihen, että hän on luontaisesti älykäs. Hän ei ole todennäköisesti ollut mikään pinko koulussa, vaan arvosanat ovat tulleet puolihuolimattomasti jonkin verran lukemalla. Pitkä matematiikka on hoitunut tuosta noin vain. Koulun jälkeen Haavistoa ovat alkaneet kiinnostaa muut asiat niin paljon, että hän ei ole viitsinyt suorittaa edes yliopistotutkintoa loppuun. Älystä se ei ole voinut olla kiinni, koska Haaviston taustalla varustettu ihminen pärjää kyllä valtio-opissa ja mitä kaikkea Haaviston ohjelmaan on kuulunut. 

Jos verrataan, mitä mieltä ehdokkaat ovat ympäristöasioista ja luonnonsuojelusta, Niinistön nopea vihertyminen ja pehmentyminen on niin läpinäkyvää, että oikein huvittaa. Vuonna 1997 hän vielä kirjoitti Helsingin Sanomissa pilkallisesti aarniometsien suojelemisesta:

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”

En usko, että Niinistön perusarvot olisivat tuosta mihinkään muuttuneet, vaikka hän yrittää muuta uskotella.

Pekka Haaviston huonoihin ominaisuuksiin monet lukevat hänen sivaritaustansa ja poikkeavan siviilisäätynsä eli parisuhteessa miehen kanssa elämisen. Nämä tietysti ovatkin huonoja ominaisuuksia, jos mittarina käytetään Niinistön arvomaailmaa, jossa ihanteena on tottelevainen ja ahkera urheilijapoika, joka ei riko rajoja vaan puolustaa niitä.

Haaviston ratkaisut kertovat rohkeudesta olla erilainen, rohkeudesta ajatella omilla aivoillaan ja rohkeudesta toimia valtavirtaa vastaan. Kun Haaviston itsenäisyys ja tietynlainen kapinallisuus yhdistetään hänen sovittelevaan luonteeseensa ja suvaitsevaisuuteensa, tuloksena erinomainen yhdistelmä persoonallisuuden piirteitä – ja nimenomaan presidentille mitä paras yhdistelmä. Haavistossa on valtiomiehen aineksia.

Sen jälkeen kun vaalikampanjan kestohymynaamiot on poistettu, ja todellinen persoona astuu esiin, toivottavasti emme tule näkemään Niinistössä tärkeilevää ja tiuskivaa byrokraattia, joka ei oikein tiedä mitä tekisi, kun uraputken huippu on saavutettu. Mihinkään ei ole kirjoitettu ohjeita, mitä urheilullisen ja kuuliaisen pojan pitäisi tehdä seuraavaksi. Toivottavasti hän ei ala mielistellä ainakaan itäisen suurvallan johtajia, kun omasta maasta ei enää löydy hänen yläpuolellaan olevia.

Joku on kirjoittanut, että Niinistö ei ole mikään keskusteleva tyyppi vaan yksinäinen susi, joka ei paljon välitä muista ihmisistä tai näiden näkemyksistä. Pitääkö tämä paikkansa, se jää nähtäväksi. Helsingin Sanomien vuoden 2007 vaalikonevastauksen perusteella Niinistö taitaa haluta olla hyvin yksinäinen susi, Suomessa on liikaa susia, ja niitä pitää tappaa.

Miksi perussuomalaiset kannattavat Sauli Niinistöä?

Onko olemassa jokin yhteinen tekijä, joka selittää, miksi niin moni perussuomalaispoliitikko on ilmoittanut tukevansa Sauli Niinistön valitsemista presidentiksi? 

Kaikkien Niinistön kannattajiksi ilmoittautuneiden kohdalla on vaikea löytää yhteistä tekijää, koska tietoa ei ole tarpeeksi. 

Yleisellä tasolla yhteistä tekijää pitää todennäköisesti etsiä arvoasteikolta, jonka toisessa päässä on sen tyyppisiä arvoja kuin kovuus, ankaruus, suvaitsemattomuus, julmuus, säälimättömyys, ennakkoluuloisuus ja toisessa päässä näiden vastakohdat eli pehmeys, lempeys, suvaitsevaisuus, ystävällisyys, myötätunto ja avoimuus. Kaikki tässä käyttämäni sanat eivät ehkä parhaimmalla tavalla kuvaa aatteellista jakoa, joten muitakin sanoja voi keksiä. Joka tapauksessa tämän tyyppinen asteikko on nykyisin se, joka jakaa poliittisen kentän. Perinteinen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuus on menettämässä merkitystään.

Se, missä päässä asteikkoa poliitikko on, näkyy monella tavalla. Kovan linjan edustajat kannattavat ankaraa poliisivaltiota, jossa yksilönoikeudet ovat sivuseikka, ja jossa lain rikkomisesta rangaistaan ankarasti. Tämä näkyy yllä edellä mainittujen Niinistöä äänestäneiden poliitikkojenkin kohdalla sikäli kun heistä on tietoa saatavilla. Vaalikonevastauksissa monet heistä ovat olleet sitä mieltä, että poliisille pitää antaa lisää valtuuksia, ja rangaistuksia on kovennettava. Halla-aho edusti vuoden 2007 vaalikoneessa kaikkein myönteisintä linjaa poliisin valtaoikeuksien lisäämisen suhteen - niin kuin edusti reservin upseeri ja lakimies Sauli Niinistökin. Pikaisella googlauksella puolestaan löytyy ote eduskuntakeskustelusta, jossa toinen Niinistö, Jussi, vähättelee vankiloiden paljusellikysymystä. Suomi on saanut asian johdosta vuodesta toiseen huomautuksia Euroopan neuvoston kidutuksen vastaiselta komitealta (Committee for the Prevention of Torture and Inhuman or Degrading Treatment or Punishment). Niinistö:

”Puutun siihen siksi, että niistä on nähdäkseni turhankin voimallisesti tehty Suomessa huomattava ihmisoikeusongelma. Sitä se ei ehkä kuitenkaan ole, ei ainakaan useamman vankilavirkailijan mielestä, joiden kanssa olen saanut keskustella.”

Minkään maan vankilaviranomaiset tuskin pitävät vankiensa huonoja oloja ihmisoikeuskysymyksenä, vaikka vankilassa olisi miten karmea käytäntö tahansa. Uutisissa kerrottiin juuri kuinka amerikkalaisen Doña Anan piirikunnan vankilan viranomaiset oli tuomittu maksamaan vangille korvauksia epäinhimillisestä kohtelusta. Heidän itsensä mielestä vangin kärsimykset eivät tietenkään olleet mikään ihmisoikeuskysymys. Edes Abu Ghraibin vankilan kiduttajat eivät ajatelleet tekojaan ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Sauli Niinistö, Ben Zyskowicz sekä muut kokoomukselaiset ”poliisille lisää valtaa” -siiven edustajat ovat aatteellisesti varsin lähellä perussuomalaisia. Eroa on lähinnä siinä, miten poliitikot suhtautuvat rahavaltaan. Kokoomuspoliitikot edustavat taloudellisessa mielessä ylempää yhteiskuntaluokkaa, joten he pitävät tämän luokan puolta. Perussuomalaiset ovat enemmän duunareiden asialla. Ankaruus-sallivuus -asteikolla poliitikot kuuluvat kuitenkin samaan ryhmään. Soini on Perussuomalainen siksi, että Kokoomuksen riveissä hänenlaisellaan populistilla ei olisi menestymisen mahdollisuutta. Populistipoliitikko tarvitsee tietyn tyyppisiä äänestäjiä, ja Kokoomuksen kannattajakunnasta heitä ei löydy riittävästi. Tästä syystä suurpääoman ja ylemmän keskiluokan etuja ajava puolue ei voi olla populistinen. Populismi puree vain niin sanottuihin alempiin yhteiskuntaluokkiin. Aivan alimman luokan populistipoliitikko jättää suosiolla vasemmistolle, koska populistipuolueen ei tule näyttää liian alaluokkaiselta. Tyypillinen populistipuolueen äänestäjä on alempaan keskiluokkaan tai ylempään alaluokkaan kuuluva henkilö, joka pelkää asemansa huonontuvan maahanmuuton tai jonkin muun asian seurauksena.