Kansanedustajat eivät periaatteessa
itse käytä laissa määriteltyä valtaa, vaan he ainoastaan
säätävät kyseisen lain, ja vallankäyttö tapahtuu sen jälkeen
siten kuin lakiin on kirjattu.
Kun laki on käsiteltävänä
eduskunnassa, siitä voidaan vielä väitellä ja kiistellä niin
kuin mistä tahansa asiasta. Mutta kun lainsäädäntökoneisto lyö
lakiin lopulliset leimansa ja valtionpäämies nimensä, kyseessä ei
olekaan enää mikä tahansa asia, josta voitaisiin väitellä
entiseen tapaan. Kun laki astuu voimaan, poliisi, oikeuslaitos ja
vankeinhoitolaitos alkavat valvoa lain noudattamista ja rangaista
lain rikkojia. Asia, josta vielä vähän aikaa sitten voitiin
vääntää vitsiä eduskunnan kahvilassa, onkin nyt haudanvakava
asia, jota valvotaan etälamauttimilla, Glock-pistooleilla ja
tulevaisuudessa (ellei Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo
Hongiston esitys hankkeen keskeyttämisestä mene läpi) Walther P99Q
-pistooleilla.
Kansanedustajat saattavat
käytäväpuheissaan keskustella siitä, pelastaako jokin uusi lakiin
ehdotettu turvallisuusvarusteen käyttöpakko vuosittain viisi vai
kymmenen ihmistä kuolemalta tai loukkaantumiselta. Se ei taida kovin
paljon kiinnostaa kansanedustajia, kuinka monta sataa sakkoa poliisi
uuden lain perusteella vuosittain tulee kirjoittamaan. Kun laki
lopulta puolihuolimattomasti säädetään osana jotain laajempaa
lakipakettia, poliisi tarttuu taas kerran innolla uuteen tilaisuuteen
metsästää ihmisiä rangaistavaksi maassa merellä tai ilmassa –
riippuen siitä, mitä aluetta laki koskee. Tämän tyyppinen laki on
poliisille kuin leikkikalu pikkulapsille. Se on muiden ihmisten
kiusaamisen ja poliisin oman vallantunteen pönkittämisen
leikkikalu. Kuten huumeet yleensä, valtakin on sen tyyppinen huume, että
siihen kehittyy riippuvuus. Niinpä poliisin lobbarit kiertelevät
eduskuntataloa kuin nälkäiset hyeenat ja kinuavat uusia samanlaisia
lakeja, joilla ihmisiä voi kiusata heidän oman turvallisuutensa
nimissä.
