Kun alamainen on surmannut jonkun, se on ollut murha ja kadotukseen johtava teko, mutta kun valtio on teloittanut jonkun kansalaisensa, on se julistettu Jumalan tahdon toteuttamiseksi ja hyvyydeksi. Jotta viimeisetkin epäilijät oltaisiin vaiennettu, on teloituspaikalla ollut mukana myös kirkon edustaja, pappi. Ajoittain kristinuskon hyödyntäminen valtapyrkimysten tukena on ollut niin härskiä, että jopa täysin kristinuskon vastaiset hallitsijat ovat julistaneet olevansa Jumalan erityisesti nimeämiä, valittuja johtajia. Jopa sellainen paholaiselta voimansa saanut hallitsija, kuin Adolf Hitler, julisti mielellään olevansa Kaitselmuksen tiettyä suurta tehtävää varten nimittämä johtaja, vaikka hänen todellisena haaveenaan oli kirkon ja kristinuskon vähittäinen hävittäminen maapallolta.
Voidaanko kristinuskoa käyttää perusteena maalliselle vallalle, ja miten sitä käytetään? Asiaa on syytä tarkastella hieman lähemmin. Ensinnäkin, mitkä raamatun kohdat ovat ne, joita mieluiten käytetään perusteltaessa maallisen vallan jumalallista oikeutusta? Niitä ei ole monta.
Lähes ainoa paikka Raamatussa, jota ateistiset maalliset hallitsijatkin pitävät pyhänä, on seuraava:
(Room. 13:1-7) Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan, mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkää - mättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siitä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää, sillä se ei miekkaa turhaa kanna, koska se on jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten.
Edellä oleva raamatunkohta on musiikkia vallanpitäjien korville. Tekivätpä he mitä tahansa, on se vain Jumalan tahdon toteuttamista. Miten tämä on mahdollista? Onko Kristinuskon kanta maalliseen vallanpitoon todella noin ihannoiva? Tuntuu uskomattomalta. Mistä tässä oikein voi olla kysymys?
Kun edellä esitettyä Paavalin lausuntoa tarkastelee, on hyvä muistaa, että ajankohta, jolloin Paavali sen kirjoitti, on hyvin kaukainen, ja monella tavoin erilainen kuin nykypäivä. Sen aikainen valtiokoneisto, esimerkiksi, oli nykyiseen verrattuna yksinkertainen. Lakeja ja oli huomattavasti vähemmän kuin nykyisin. Kansalaiset saivat elää jokapäiväistä elämäänsä suhteellisen vapaana.
Kunhan vältti suoranaisen pahanteon, kuten murhan ja varkauden, eikä noussut avoimesti vastustamaan vallanpitäjiä, sai elää ilman pelkoa. Uskontoja, mm. juutalaisuutta ja kristinuskoa, sai harjoittaa jokseenkin vapaasti, eikä valtiolla (roomalaisilla virkamiehillä) ollut sen suhteen mitään huomauttamista. Miksipä siis ei oltaisi oltu tyytyväisiä esivaltaan? Sehän suojeli kansalaisia. Hullua oli noihin aikoihin kapinointi mahtavaa Rooman valtakuntaa vastaan. Se oli ja pysyi.
Ihminen puhuu paitsi sanoillaan, myös teoillaan. Joku, joka väittää, että dynamiitti ei voi räjähtää, ja heti perään räjäyttää itsensä kuoliaaksi dynamiitilla, muistetaan ennenkaikkea ihmisenä, joka todisti dynamiitin olevan vaarallista räjähdysainetta. Hänen räjähtämisensä kumoaa hänen aikaisemmat puheensa dynamiitin räjähtämättömyydestä. Ihmisen elämä on erilaisten väittämien summa. Yleensä viimeiset niistä kumoavat ensimmäiset.
Paavalikin oli ihminen. Edellä kerrottua raamatunkohtaa kirjoittaessaan hän ei ollut joutunut suuriin vaikeuksiin viranomaisten kanssa, eivät myöskään muut kristityt. Se, mitä hän kirjoitti, näytti pitävän paikkansa niissä olosuhteissa. Mutta entä myöhemmin?
Yleisesti hyväksytään, että eräitä Paavalin kirjoittamia asioita ei voi soveltaa enää nykyaikaan. Tällaisia ovat mm. seuraavat:
Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin, mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. (1.Kor.11:5-6)
Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan 01koot alamaisia niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnissa. (1.Kor.14:34–35)
Mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä, että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. (1.Tim.2:12)
Paavalin asenne naisia kohtaan kuvastaa ajan henkeä. Koska Jeesus henkilökohtaisesti ei vaatinut naisia vetäytymään syrjään, vaan päinvastoin oli paljon tekemisissä naisten kanssa keskustellen heidän kanssaan ja opettaen heille, ei nykyaikana enää vaadita, että naisten pitäisi osallistua seurakuntien toimintaan vain miestensä välityksellä, tai että heidän pitäisi peittää päänsä ja olla hiljaa.
Vaikka Paavalin naiskäsityksistä ollaankin jo vähitellen luopumassa, hänen esivaltaa koskevista kirjoituksistaan pidetään yhä tiukasti kiinni. Tämä on ymmärrettävää, sillä vallanpitäjät eivät halua luopua niistä (vaikka muun Raamatun olisivatkin jo valmiit heittämään roskakoriin).
Paavali siis kirjoitti esivallan puolesta, mutta myöhemmällä elämällään todisti, samoin kuin monet muut kristityt hänen jälkeensä, että esivalta ei olekaan Jumalan nimittämä, vaan pikemminkin paholaisen. Roomalaisten järjestämät laajat kristittyjen vainot tuskin olivat tekoja, joita tekevät Jumalan nimittämät palvelijat, jotka ovat vain niiden pelkona, jotka pahaa tekevät, mutta eivät niiden pelkona, jotka hyvää tekevät.
Paitsi Paavali, myös Pietari oli kirjoittanut myönteisesti esivallasta ja kehoittanut olemaan alamainen kaikelle inhimilliselle järjestykselle. (Pietari sentään jätti pienen varauksen, että kaikki esivalta ei ehkä olekaan inhimillistä. Toisaalta hän ei myöskään väittänyt, että esivalta olisi Jumalan nimittämää.) Samoin kuin Paavali, myös Pietari todisti myöhemmällä elämällään ja kuolemallaan esivallan todellisen luonteen.
Paavalin ja Pietarin kirjoituksista voi siis todeta, että ne koskevat vain sitä aikaa, jolloin ne on kirjoitettu, ja jolloin esivalta todella oli asiallinen, eikä liiemmin vainonnut hyvää tekeviä. Toisaalta on muistettava, että kyseisenä Rooman vallan aikana esivaltaa vastaan asettuminen merkitsi kapinaa ja oli ankarasti (kuolemalla) rangaistu rikos. Rooman valtaa ei voinut vastustaa laillisesti ja demokraattisesti, vaan lähes ainoa keino oli joko ryhtyminen itse aseelliseen kapinaan tai kansan yllyttaminen siihen. Rooman valtakunta oli mahtava, ja sitä vastaan nouseminen oli jo ennalta epäonnistumaan tuomittu toimenpide, joka olisi johtanut vain verenvuodatukseen ja kuolonuhreihin.
On luonnollista, että Paavali ja Pietari kristittyinä Jeesuksen esikuvan mukaisesti vastustivat kaikkea aseellista kapinointia ja vastarintaa, varsinkin kun sillä ei niissä olosuhteissa olisi päästy mihinkään myönteisiin tuloksiin. Jos esivallan vastusta minen olisi ollut mahdollista laillista ja demokraattista tieta, Paavasta ja Pietarilla ei ehkä olisi ollut mitään sitä vastaan, että kristitytkin ottaisivat kantaa asioihin.
Kristityn velvollisuus on julistaa totuutta, ja juuri totuuden puhumisen vuoksi heitä ovat valheessa elävät vallanpitäjät eri aikoina vainonneetkin. Fyysinen alistuminen ja henkinen alistuminen ovat kaksi eri asiaa. Fyysisesti on järkevää alistua ylivoiman edessä, henkisesti ei saa alistua koskaan. Siitä, mitä pitää oikeana, ei tule luopua julmimmankaan tyrannian uhan alla. Ei tosi kristitty luovukaan.
Näin astui valtaansa Israelin ensimmäinen kuningas Abimelek Raamatun kertomuksen mukaan:
Mutta Abimelek, Jerubbaalin poika, meni Sikemiin äitinsä veljen luo ja puhui heille kaikille, jotka olivat sukua hänen äitinsä perheelle, ja sanoi: "Puhukaa kaikkien Sikemin miesten kuullen: Kumpi teille on parempi, sekö, että teitä hallitsee seitsemänkymmentä miestä, kaikki Jerubbaalin pojat, vai että teitä hallitsee yksi mies? Ja muistakaa, että minä olen teidän luutanne ja lihaanne." Niin hänen äitinsä veljet puhuivat hänen puolestaan kaikkien Sikemin miesten kuullen tämän. Ja heidän sydämensä taipui Abimelekin puolelle, ja he sanoivat: "Hän on meidän veljemme". Ja he antoivat hänelle seitsemänkymmentä hopeasekeliä Baal-Beiritin temppelistä. Niillä Abimelek palkkasi tyhjän toimittajia ja huikentelijoita, ja he seurasivat häntä. Sitten hän lähti isänsä taloon Ofraan ja surmasi veljensä, Jerubbaalin pojat, seitsemänkymmentä miestä, saman kiven päällä; mutta Jootam, Jerubbaalin nuorin poika, jäi henkiin, sillä hän oli piiloutunut. Sen jälkeen kokoontuivat kaikki Sikemin miehet ja koko Millon väki, ja menivät ja tekivät Abimelekin kuninkaaksi Muistomerkkitammen luona, joka on Sikemissä (Tuom. 9:1-6)
Abimelek sai hallita kolme vuotta. Sen jälkeen Jumala pudotti hänet valtaistuimeltaan sodan avulla:
Mutta kaupungin keskellä oli luja torni, ja kaikki miehet ja naiset, kaikki kaupungin asukkaat , pakenivat siihen. He sulkivat jälkeensä oven ja nousivat tornin katolle. Niin Abimelek tuli tornin ääreen ja ryhtyi taisteluun sitä vastaan; ja hän astui tornin ovelle polttaakseen sen tulella. Mutta eräs nainen heitti jauhinkiven Abimelekin päähän ja murskasi hänen pääkallonsa. Kuo Israelin miehet näkivät, että Abimelek oli kuollut, menivät he kukin kotiinsa. Näin Jumala kosti Abimelekille sen pa. han, mitä hän oli tehnyt isäänsä kohtaan surmatessaan seitsemänkymmentä veljeään; ja kaiken Sikemin miesten tekemän pahan Jumala käänsi heidän omaan päähänsä. Niin heidät saavutti Jootamin, Jarubbaalin pojan kirous. (Tuom, 9:52-53, 55-57)
Edellä esitetty Raamatun kertomus täytyy tulkita todella omituisesti, jos sen pohjalta päädytään johtopäätökseen, että Jumala olisi asettanut murhien avulla kuninkuuden saavuttaneen miehen esivalta-asemaan. Jumalahan päinvastoin suisti hänet alas ja kosti hänelle ja hänen kannattajilleen heidän tekemänsä vääryydet.
Voiko paha yleensäkään olla lähtöisin Jumalasta? Raamatun kertomukset osoittavat suurimman osan Israelin muinaisista kuninkaista olleen pahoja. Murhilla, juonitteluilla ja vääryydellä valtansa hankkineita, epäjumalanpalvelijoita, synnin ja pahuuden harjoittajia, kansan viettelijöitä ja turmelijoita. Kuinka Jumala voisi nimittää sellaisia hallitsijoita?
Jos hallitsijat siis eivät ole Jumalan nimittämiä, saako ihminen nousta heitä vastaan? Tutkitaanpa Raamatun kertomusta siitä, miten kävi muinaiselle kuningas Eglonille:
Ja israelilaiset palvelivat Eglonia, mooabilaisten kuningasta, kahdeksantoista vuotta. Ja israelilaiset huusivat Herraa, ja Herra herätti heille vapauttajan, benjaminilaisen Eehudin, Geeran pojan, vasenkätisen miehen. Kun israelilaiset lähettivät hänet viemään veroa Eglonille, Mooabin kuninkaalle, niin Eehud teki itsellensä kaksiteräisen miekan, jalan pituisen, ja sitoi sen takkinsa alle oikealle kupeelleen. Ja hän toi veron Eglonille, Mooabin kuninkaalle. Mutta Eglon oli hyvin lihava mies. Kun hän oli saanut tuoduksi veron, saattoi hän väen, joka oli verolahjoja kantanut, matkalle. Mutta itse hän kääntyi takaisin Gilgalin luona olevilta jumalankuvilta ja käski sanoa: "Minulla on salaista asiaa sinulle kuningas". Niin tämä sanoi: "Hiljaa". Ja kaikki, jotka seisoivat hanen luonaan, menivät hänen luotaan ulos. Kun Eehud oli tullut hänen luoksensa, hänen istuessaan yksin viileässä ylasalissaan, sanoi Eehud: "Minulla on sinulle sana Jumalalta Silloin hän nousi ylös istuimeltaan, mutta Eehud ojensi van semman kätensä ja tempaisi miekan oikealta kupeeltaan ja pisti sen hänen vatsaansa, niin että kahvakin meni sisään terän mukana ja terä upposi kokonaan ihraan, sillä hän ei vetänyt ulos miekkaa hänen vatsastaan. Sitten hän meni ulos laakealle katolle. Kun Eehud oli tullut pylväskäytävään, sulki hän yläsalin ovet jälkeensä ja lukitsi ne. Hänen mentyään tulivat kuninkaan palvelijat, ja kun he näkivät, että yläsalin ovet olivat lukitut, niin he ajattelivat: "Varmaankin hän on tarpeillaan viileässä kammiossa". Sitten he odottivat kyllästyksiin asti, mutta kun hän ei sittenkään avannut yläsalin ovia, ottivat he avaimen ja avasivat itse. Ja katso, heidän herransa makasi kuolleena lattialla. Mutta Eehud oli paennut heidän vitkastellessaan; hän oli jo päässyt jumalankuvien ohi ja pakeni Seiraan. (Tuom.3:14-26)
Jos esivalta, eli kuningas Eglon, oli Jumalasta, miksi Jumala auttoi Eehudia nousemaan esivaltaa vastaan? Eehud selvisi poliittisesta murhastaan rangaistuksetta, ja sai olla loppuelämänsä Israelin kansan tuomarina.
Jos myönnetään, että esivalta voi olla pahakin, on asetettava kyseenalaiseksi Paavalin väittämän se osa, jossa hän sanoo esivallan olevan ainoastaan niiden pelkona, jotka pahaa tekevät, mutta ei niiden, jotka hyvää tekevät. Raamattu suorastaan kuhisee esimerkkejä tapauksista, joissa esivaltaa on saanut pelätä ja paeta niin hyvää kuin pahaakin tehneet:
Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kun hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut. (Matt.2:16)
Vallanhimo on kautta aikojen ajanut ihmisiä kauhistuttaviin rikoksiin.
Halu pitää kansa rauhallisena, ja siten halu pysyä vallassa, oli syynä myös siihen, että Pontius Pilatus määräsi sotilaansa (poliisinsa!) ristiinnaulitsemaan Jeesuksen. Eivätkä Pilatuksen sotilaat suinkaan olleet vastahakoisia tehtäväänsä, vaan lyömisistään, päällesylkemisistään ja pilkkaamisistaan päätellen ilmeisesti nauttivat tehtävästään täysin rinnoin, niinkuin poliisiaines on kautta aikojen nauttinut sadisminharjoittamisesta. Jeesuksen ristiinnaulitseminen tosin on siinä määrin ainutlaatuinen ja merkittävä tapahtuma ihmiskunnan historiassa, että sitä ei ole syytä alentaa esimerkkitapaukseksi poliisin raakuuksista (esimerkkejä kyllä löytyy muutenkin aivan tarpeeksi). Moraalisesti Jeesuksen ristiinnaulitsivat kaikki maailman ihmiset synneillään. Kaikki ovat syyllisiä. Jeesus sanoikin ristillä Pilatuksen sotilaista: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät" (Luuk.23:34)
Vallanhimoko, vai mikä, oli syynä siihen, että Herodes Apostolien aikaan vainosi kristittyjä:
Siihen aikaan Kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaakseen heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaagobin, Johanneksen veljen. Ja kun hän näki sen olevan Juutalaisille mieleen, hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin. (Ap.t. 12:1-3)
Pietari kuitenkin pakeni tiukasti vartioidusta vankilasta enkelin avustamana (ja nousi siten ainakin vallanpitäjien kannalta esivaltaa vastaan).
Rangaistuaan vartijoita:
Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti puheen; siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!" Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden, ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä. Mutta Jumalan sana menestyi ja levisi. (Ap.t.12:21-25)
Kaikki edellä kerrotut Raamatun tapaukset ovat jo menneeltä ajalta, mutta eipä Raamatussa luvata mitään ihannehallituksia tulevaisuudellekaan. Päinvastoin, maailman lopun lähestyessä pahan ennustetaan todella paasevän valloilleen. Hirvittävät sodat, kristittyjen vainot jne. Neko Olistvat Jumalan asettamien hallitusten aikaansaannoksia? Entä ilmestyskirjan pedot?
Itse asiassa kristinusko sinänsä ei todista sen puolesta, että esivalta olisi Jumalan nimittämä. Jeesus tosin sanoo Pilatukselle: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut. sinun käsiisi". (Joh. 19:11) Tällä lausunnollaan Jeesus ei tarkoita, että Pilatus olisi Jumalan nimittämä palvelija, ja vain niille peloksi, jotka pahaa tekevät. Jeesus myöntää, että kaikki valta on Jumalan sallimaa. Jos Jumala haluaisi estää jonkin ihmisen pääsemästä valtaan, Hän voisi sen helposti tehdä. Ne, jotka pääsevät valtaan, pääsevät valtaan Jumalan sallimuksella. Tämä on kuitenkin täysin eri asia, kuin että kyseiset henkilöt olisivat vartavasten Jumalan asettamia, ja toimisivat täten Jumalan palvelijoina, ja hänen tahtoaan kaikessa toteuttaen.
Jumala saattaa sallia murhamiehenkin menestyä, mutta kukaan ei silti voi sanoa. että murhamies murhia tehdessään olisi Jumalan asialla, Jeesus sanookin, että niiden synti on suurempi, jotka jättivät hänet Pilatuksen käsiin, mutta ei suinkaan vapauta Pilatustakaan kokonaan vastuusta, ei ainakaan siten, että voitaisiin päätellä Jeesuksen pitävän häntä Jumalan, oman isänsä, palvelijana ja vartavasten tehtävään asetettuna käskynhaltijana.
Eräät Jeesuksen puheet viittaavat siihen, että maallinen valta on kaukana taivaallisesta vallasta. Jeesus kehoittaa nöyryyteen ja toistensa palvelemiseen, eikä suinkaan kehoita tavoittelemaan ensimmäisiä paikkoja ja maallista valtaa:
Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi heille: "Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja. Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Mark. 10:42-45)
"Älkää antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta, joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alennetaan, se ylennetään. (Matt.23:10-12)
Jos maallinen valta olisi Jumalan erityisesti nimittämää, Jeesuksenhan olisi pitänyt kehoittaa opetuslapsiaan parhaansa mukaan täyttämään korkeat hallitsijanpaikat. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Miksi ei?
Siksi, että Jeesus tiesi maallisen vallan kuuluvan paholaiselle. Jumala sallii maallisen vallan toteutua niinkuin tarkoituksenmukaiseksi näkee. Hän sallii ajoittain täysin pahojenkin hallitsijoiden toiminnan. Hän ei kuitenkaan nimitä hallitsijoita asemiinsa. Hallitsijat nimittaa saatana, jolle maallinen valta tällä hetkellä kuuluu. Hän jakelee sitä kenelle kulloinkin haluaa. Arvata vain voi, millaisia henkilöitä hän mieluiten valitsee.
Kun Jeesus toimintansa alkuvaiheissa oli erämaassa paholaisen kiusattavana, Hän sai kokea maallisen vallan todellisen luonteen omakohtaisesti:
Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan. sen kenelle tahdon. Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun". (Luuk.4:5-7).
Jeesukselle siis tarjottiin rajatonta maallista valtaa. Ja kuka tarjosi? Jumalako, joka Paavalin mukaan asettaa maalliset valtiaat? Ei, vaan maallisen vallan todellinen haltija ja maallisten hallitsijoiden todellinen nimittäjä, itse perkele. Jeesus jos kuka tiesi, mistä maallinen valta on lähtöisin. Hän oli itse kieltäytynyt siitä, eikä sen tavoittelemiseen muitakaan kehottanut.
"Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon". (Luuk.9:25)
Jos hallitukset olisivat Jumalan asettamia ja hyvää tekeville siunaukseksi ja ainoastaan pahaa tekeville peloksi, ne eivät tekisi pahaa. Kuitenkin jo yksistään Raamatusta löytyy lukuisia kuvauksia siitä, kuinka hallitsijat surmauttivat viattomia (niin, no, kukaan ihminenhän ei ole täysin viaton, ainoastaan Jeesus Kristus oli) ja muutenkin tekivät pahaa. Raamatussa olevissa tulevaisuuden ennustuksissa kuvaillaan lopun aikoina nousevia valloittajakuninkaita, joita taatusti ei voi kutsua Jumalan lähettiläiksi, vaan jotka ilmiselvästi ovat liittoutuneet paholaisen kanssa. Kerrotaan myös siitä, kuinka pedolle annetaan valta, ja kuinka kristityt joutuvat vainottaviksi jne. Kaikki tämä viittaa siihen, että maallinen valta ja paholainen kuuluvat enemmän yhteen kuin maallinen valta ja Jumala. Kautta aikojen ovat maalliset hallitsijat riistäneet, alistaneet ja surmanneet alamaisiaan. Näin eivät tee Jumalan asettamat oikeuden palvelijat. Jeesus sanoikin: "Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän". (Luuk.6:43)
Hallitus, jonka hedelmiä ovat murhat, vangitsemiset ja kidutukset, ei voi olla hyvä, vaan paha. Eikä paha voi olla Jumalasta.
Ihmisen palvonta ei ole Jumalan tahdon mukaista. Kun kansalaiset nykyisin kunnioituksesta vavisten paljastavat päänsä ja nousevat seisomaan punaisia mattoja pitkin kävelevien kuninkaallisten ja valtionpäämiesten edessä, heidän tulisi muistaa, mitä Raamattu kertoo Pietarin tehneen kun Kornelius kumartui hänen eteensä: Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse, minäkin olen ihminen". (Ap.t.10:26)
Siinäpä miettimistä nykyajan ihmisille, joista monet yhä tahtovat nostaa jonkun vertaisistaan kaikkien palvottavaksi. Heidän tulisi ottaa oppia Jeesuksesta, joka sanoi paholaiselle: "Mene pois saatana, sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman". (Matt.4:10)
Jeesus asennoitui maallisiin vallanpitäjiin siten, kuin Jumalan pojan kuuluu asennoitua paholaiselta voimansa saaneisiin, itsensä ylentäneisiin ihmisiin: Hän käski varoa Herodeksen hapatusta ja nimitti eräässä yhteydessä tätä jopa ketuksi. (Mark.8:15, Luuk.13:32)
Ainoakaan Jeesuksen muistiinmerkitty sana ei osoita, että hän olisi pitänyt maallista valtaa jumalallisena ja kunnioitettavana. Kristinuskosta ei löydy tukea alistamisen ja eriarvoisuuden politiikalle, politiikalle, johon kaikki nykyiset yhteiskunnat perustuvat.
Voiko kristitty siis nousta kapinoimaan laillista hallitusta vastaan? Kyllä ja ei. Jos kapinointi voi tapahtua laillista tietä, muutokseen pyrkimiselle ei ole estettä. Vaikka kristityn tuleekin tietyssä mielessä pysytellä "maailmasta erillään", on hänen moraalinen velvollisuutensa julistaa totuutta ja kristillistä sanomaa. Eihän lamppua pidä panna vakan alle. Mitä taas tulee muutokseen pyrkimiseen aseellista tietä, siitä kristityn on pysyteltävä tiukasti erillään. Aseellisen toiminnan tukeminen taloudellisesti, tai millään muullakaan tavalla, ei voi olla hyväksyttävää. Sehän on sama kuin jos tukisi murhia! Erilaisille aseellisille vapautusliikkeille rahaa toimittavien olisi syytä muistaa tämä.
Nykyisin on saanut valtaa kanta, jonka mukaan aseelliseenkin toimintaan voidaan ryhtyä, tai sitä voidaan tukea, jos sorto osoittautuu kovin suureksi, eivätkä muut keinot näytä auttavan. Tällaistako Jeesus opetti? Ei, vaan hän tuomitsi tappamiseen johtavan väkivallan käytön absoluuttisesti. Hän ei antanut puolustaa itseään väkivallan avulla edes henkilökohtaisen vaaran uhatessa, vaan sanoi kuuluisaksi tulleet sanansa häntä puolustamaan ryhtyneelle: "Pistä miekkasi tuppeen, sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat". (Matt. 26:52)
Sillä, että esivaltaa pidetään Jumalan nimittämänä, on monta merkitystä. Paitsi, että esivalta perustelee olemassaolonsa oikeutusta jumalan sanaan vedoten, voi se samoin perustella myös tekojaan. Kaikki, mitä esivalta tekee, on oikeutettua. Tärkeimmätkin rikokset muuttuvat hyväksytyiksi, kunhan ne tekee joku esivallan palveluksessa oleva ylempiensä käskystä. Ei ole olemassa mitään varsinaista moraalia, ei käsitteitä oikein ja väärin. Ainoa moraali on tottelemisen moraali. Esivalta katsoo saaneensa kaikille toimilleen oikeutuksen itse Jumalalta, mitäpä siihen kenelläkään on sanomista. Valta on rajaton.
Vaikka valta onkin rajaton, jopa kirkot ajoittain arvostelevat joidenkin maallisten valtiaiden toimia. Miten ihmeessä? Siten, että ne eivät ota Paavalin esivallasta kirjoittamaa tekstiä aivan kirjaimellisesti, vaan myöntävät, että esivallatkin muodostuvat vain ihmisistä, ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Kirkot usein soveltavat Paavalin kirjoitusta tarkoituksenmukaisesti, eli jos esivalta on hyvä, Paavalin teksti pätee täydellisesti, mutta jos esivalta on huono, Paavalin ehdottomuudesta voidaan luistaa. Sillä tavallako Raamattua pitää lukea?
Jos syntiä siis ei esiinny, synnin kieltävät määräykset ovat paikallaan, mutta jos syntiä esiintyy, määräyksiä voidaan pitää turhina, vanhanaikaisina ja kahlitsevina.
Tällainenko on sitä paljon puhuttua maallistumista, jossa kirkko hitaasti antaa periksi ajan vaatimuksille? Näin ei saisi olla. Kyllä Raamatun totuuksien on pysyttävä ajasta ja olosuhteista riippumatta. Jumalan laki on ankkuri, johon moraalimme näihin päiviin asti on ollut kiinitettynä (nykyisin ollaan jo laskettu uusi ankkuri - valtio ja sen laki, entisestä ei tosin vielä olla uskaltauduttu täysin irtautua).
Raamatun totuudet pysyvät. Kuinka sitten Paavalin esivaltakäsityksestä tulisi luopua? Siksi, että se ei koskaan ole ollutkaan mikään Raamatun pysyvä totuus. Totuus on ollut, ja on, se, että useimmat maalliset esivallat kautta aikojen ovat alkuperältään paholaisesta. Paavalin esivaltanäkemys on vain osatotuus, jonka suurin merkitys on ollut silloin kun se on kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.