Perustuslaissa taataan sananvapaus ja oikeus mielen osoittamiseen. Periaatteessa nämä vapaudet ovat olemassa myös poliisivatio Suomessa, mutta...
... niihin liittyy tiettyjä ehtoja. Jotta kansalaiset saisivat käyttää oikeuttaa mielenosoittamiseen, heidän on ilmoitettava aikeistaan poliisille, joka päättää, sallitaanko mielenosoitus vai ei.
Mikä "oikeus" sellainen on, jonka toteutumiseen tarvitaan joka kerta erikseen poliisin lupa?
Ja kun kansalaiset lopulta lähtevät osoittamaan mieltään poliisin armollisella suostumuksella, poliiseja ilmestyy paikalle joskus enemmän kuin mielenosoittajia. Kuvan esittämässä tapauksessa mieltään Fennovoiman uutta ydinvoimalaa vastaan osoitti noin kymmenen hengen joukko luonnonsuojelijoita. Ensiksi kaksi poliisia tuli häiriköimään rauhallista tapahtumaa. Samaan aikaan torille ja sen ympärille oli kertynyt poliisiautoja.
Poliisit tekivät läsnäolonsa kaikille selväksi. Muutaman ihmisen mielenosoitus ei edustanut yleisölle minkäänlaista vaaraa, ja tuskin mielenosoittajiakaan uhkasi niin suuri vaara, että heidän suojelemisekseen tarvittiin neljä poliisiautoa, kaksi poliisimoottoripyörää ja suuri joukko aseistettuja poliiseja. Mitä tarkoitusta näin suuri poliisikeskittymä palveli? Miksi pienetkin mielenosoitukset saavat poliisit liikkeelle suurin joukoin - jopa niin suurin joukoin, että poliiseja on enemmän kuin mielenosoittajia?
Vastaus kysymyksiin on ilmeinen. Poliisin ilmestyminen paikalle on vastamielenosoitus. Sillä halutaan osoittaa mielenosoittajille ja yleisölle, että valtaa ei käytetä kaduilla, eikä se kuulu kansalaisille. Valta kuuluu niille, joilla on oikeus kantaa asetta julkisilla paikoilla. Valta kuuluu poliiseille. Mielenosoituksilta haluataan katkaista terä jo alkuunsa.
https://youtu.be/zfYeYy_Ep60
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
perjantai 1. toukokuuta 2015
1.5. kansallinen poliisipäivä
Toukokuun ensimmäistä päivää kutsuttiin aikoinaan vapuksi. Jotkut pitivät sitä ylioppilaiden ja työläisten juhlapäivänä. Jotkut pitivät sitä vain juhlapäivänä. Ajat ovat muuttuneet. Toukokuun ensimmäisestä päivästä on tullut kansallinen poliisipäivä. Seuraavassa kuvia Helsingistä 1.5.2015 korjailemattomana suoraan kamerasta.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Uskomatonta roskaako?
Kirjoitin eräällä fooruumilla asioista niin kuin ne ovat, ja siitäkös soppa syntyi. Eri mieltä oleva kirjoittaja kuvaili mielipidettäni uskomattomaksi roskaksi. Vastasin kommenttiin uudella kirjoituksella, missä perustelin väitteitäni. Tässä vaiheessa keskustelu päättyi, koska foorumi suljettiin. Vastaustani ei tainnut ehtiä lukea kukaan.
Keskustelun aihe olivat rikolliset ja heidän rankaisemisensa, jossa asiassa edustan inhimillisyyttä painottavaa näkemystä. Seuraavassa on ote ensimmäisestä mielipiteestäni, mikä siis leimattiin "uskomattomaksi roskaksi". Sen jälkeen seuraa jatkokommentti.
Uskomatonta roskaa mielestäni. Poliisiko oikeasti pahin rikollinen.
Yhteiskuntahan ei toimi ilman poliisia. Se juuri on eräs tekijöistä, jotka antavat jopa anarkisteille turvallisuutta!
Kuka tässä lakeja ja järjestystä on vaatinut kumoamaan. Ainoastaan se periaate, mihin laki ja järjestys perustuvat, pitäisi kumota. Tätähän anarkistitkin haluavat, vaikka heidän esittämänsä ratkaisu ei toimikaan. Anarkistit nimittäin jättävät muutamia perusasioita huomioimatta.
Keskustelun aihe olivat rikolliset ja heidän rankaisemisensa, jossa asiassa edustan inhimillisyyttä painottavaa näkemystä. Seuraavassa on ote ensimmäisestä mielipiteestäni, mikä siis leimattiin "uskomattomaksi roskaksi". Sen jälkeen seuraa jatkokommentti.
Kannatan inhimillisyyttä, lempeyttä, armoa, anteeksiantoa,
sovinnon tekoa, uskomista toisista mieluummin hyvää kuin pahaa sekä muita tämän
tyyppisiä pehmeitä arvoja. Näihin arvoihin sopii huonosti ajatus siitä, että on
hyvä asia tuottaa jollekin ihmiselle tarkoituksellisesti kärsimystä.
Koska tämä on niin pieni foorumi kuin on, uskaltanen esittää
seuraavan todellisen mielipiteeni, jota en yleensä tuo esille kuin korkeintaan
peitellysti.
Minun mielestäni pahin rikollinen on poliisi. Maailmanhistoria
osoittaa tämän kiistattomasti. Pahimpienkin siviilissä toimineiden
psykopaattien ja sarjamurhaajien rikokset ovat pientä näpertelyä sen rinnalla,
mitä poliisi on tehnyt. Poliisilla oli keskeinen rooli sota-aikana
tapahtuneessa juutalaisten ja muiden ei-toivottujen ihmisten joukkomurhassa.
Paikalliset poliisit pidättivät hävitettäviksi tarkoitettuja juutalaisia paitsi
Saksassa, myös Ranskassa, Hollannissa ja muissa Saksan miehittämissä maissa.
Juutalaiset toimitettiin keskitysleireille, joissa heidät tapettiin tai he
kuolivat aliravitsemukseen ja tauteihin. Kuuluisin poliisiviranomainen oli
Heinrich Himmler.
Suomi sai onnekseen juutalaiskysymyksessä melko puhtaat
paperit. Ne olisivat olleet vieläkin puhtaammat elleivät eräät suomalaiset
poliisiviranomaiset olisi toimineet niin kuin toimivat. Suomen valtiollinen
poliisi oli osasyyllinen siihen, että juutalaisia tapettiin.
Natsien valtakausi ei ole ainoa, milloin poliisit ovat
näyttäneet todellisen luoteensa. Ylipäätään aina, kun jokin valtio ajautuu
totalitarismiin, ja siellä aloitetaan toisinajattelijoiden vainot,
vangitsemiset ja teloittamiset, poliisi on tämän toiminnan moottori. Aina, kun
ihmisoikeuksia sorretaan, langat vievät poliisilaitoksille.
Vaikka Suomessa poliisi ei tällä hetkellä ainakaan laillisesti
teloita ihmisiä, täälläkin poliisi on eniten yleistä elämänlaatua ja
viihtyvyyttä heikentävä yksittäinen tekijä yhteiskunnassa.
Poikkeustilan vallitessa suomalaisestakin poliisista
kuoriutuisi esille peto, joka näyttäisi todelliset kyntensä ja todellisen
luonteensa. Näin on käynyt kaikkialla maailmassa, missä järjestelmä on
muuttunut tavallisten kansalaisten kannalta huonompaan suuntaan. Ei Suomen
poliisi ole poikkeus. Poliiseiksi hakeutuu ihmisainesta, joka saa tyydytystä
primitiivisestä vallankäytöstä, etuoikeuksista nauttimisesta ja muiden ihmisten
alistamisesta. Jos tällaiselle ”ex-koulukiusaaja-ainekselle” annetaan lisää
valtaa ja lisää oikeuksia, se ottaa ne innokkaasti vastaan. Kuten 1940-luvunkin
esimerkit osoittavat, ei ole olemassa rajaa, jolloin poliisi sanoisi, että nyt
se ei enää tee, mitä käsketään. Muutama yksilö voi lähteä joukosta, mutta
kokonaisuudessaan poliisi toteuttaa likaisimmatkin käskynsä innokkaasti ”we are
only doing our job” tekosyyllä tekojaan puolustellen.
Lainaus käyttäjältä:
Toope - Maaliskuu 18, 2015, 08:06:06 ip
Uskomatonta roskaa mielestäni. Poliisiko oikeasti pahin rikollinen.
Foorumi hiipuu, mutta vastaan nyt
kuitenkin, jos tämän vielä joku lukisi.
Jos rikos määritellään vallitsevien
lakien mukaan – niin kuin se yleensä määritellään – poliisi
ei tietenkään ole rikollinen. Myöskään Gestapo ja NKVD eivät
olleet rikollisia, vaikka niiden tekojen jäljet johtavatkin
joukkohautoihin.
Jos unohdetaan hetkeksi juridinen
lainsäädäntö ja mietitään, mitä rikos voisi olla moraalisessa
mielessä, tilanne muuttuu. Oleellinen ero on seuraava.
Juridisessa ajattelussa, johon
lainsäädäntö perustuu, rikoksella tarkoitetaan lain rikkomista
eli toimimista lain kieltämällä tavalla tai toimimattomuutta lain
määräämällä tavalla. Laki puolestaan on määräyskokoelma,
jolla mm. säädetään valtasuhteista. Laki on olemassa, jotta
olemassa olevat valtasuhteet säilyisivät, ja jotta mahdolliset
muutokset niissä tapahtuisivat hallitusti - mieluummin vaalien kuin
vallankaappauksen kautta.
Moraalisessa ajattelussa arvio tehdään
jonkin universaalin moraaliperiaatteen mukaan, johon tekojen hyvyyttä
ja pahuutta verrataan.
Yksi tunnetuimmista universaaleista
moraaliperiaatteista on ns. kultainen sääntö, joka esiintyy hieman
erilaisina versioina eri uskonnoissa ja filosofioissa. Tämä sääntö
on pohjana myös valistuksen aina kirjoitetussa Yhdysvaltain
perustamisasiakirjassa sekä sen esimerkin perusteella laaditussa
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa sekä monissa arvostettujen
filosofien teksteissä. Perusajatus on tasa-arvo eli tilanne, jossa
jokaisella on yhtäläinen oikeus tehdä, mitä hän haluaa, kunhan
teot eivät vahingoita muita. Tämän säännön allekirjoittavat
myös eräät nykyisin toimivat poliittiset liikkeet kuten
libertarismi.
Jos rikos määritellään universaalin
tasa-arvon periaatteen mukaan, aivan erilaiset teot ovat rikoksia tai
eivät ole rikoksia, kuin jos teot määriteltäisiin nykyisen
eriarvoisuuden ylläpitämiseksi voimassa olevan lainsäädännön
perusteella. Ja tasa-arvoon perustuvan moraalisen mittarin mukaan
poliisi todellakin on pahin rikollinen, koska se ylläpitää
eriarvoisuuteen pohjautuvaa järjestelmää, joka koko
olemassaolollaan on tasa-arvon näkökulmasta rikollinen.
Jos tavallinen ihminen tekee jonkin
lainvastaisen teon, joka ei vahingoita muita, hän syyllistyy
juridisessa mielessä rikokseen. Moraalisessa mielessä – kun
määrittely tapahtuu tasa-arvon pohjalta – hän ei syyllisty
rikokseen vaan pelkästään käyttää oikeutettua
yksilönvapauttaan. Kun poliisi tällaisessa tilanteessa käyttää
pakkokeinoja yksilöä kohtaan, poliisi itse – ja vain se – on
rikollinen. Pakkokeinojen kohde on viaton rikoksen uhri.
Käytännön esimerkki voisi olla
vaikkapa se, kun tavallinen kansalainen kasvattaa hamppua omaan
käyttöönsä. Teko on täysin yksityisasia, eikä vahingoita
ketään. Kun poliisi naapurin vihjeen perusteella syöksyy karmit
paukkuen kansalaisen kotiin ja pidättää hänet ja takavarikoi
kotietsinnän yhteydessä hänen omaisuuttaan, poliisin teko on
tasa-arvon näkökulmasta katsoen mitä törkein rikos. Se on
epäoikeutettua pakkovallan käyttämistä viatonta ja omissa
oloissaan elävää kansalaista kohtaan. Ainoan oikeuden tälle
toiminnalle ovat antaneet kukkahattutädit, jotka eduskunnassa ovat
hyväksyneet asiaa koskevat lait. Kuvaavaa näiden lakien
sattumanvaraiselle luonteelle on se, että jonakin päivänä ne
ulkomaisia esimerkkejä noudattaen todennäköisesti muuttuvat. Laki,
joka antaa poliisille luvan hyökätä kansalaisen kotiin ja pidättää
hänet, on siis loppujen lopuksi vain joidenkin ihmisten ailahteleva
mielipide.
Nykyinen poliittinen järjestelmä
perustuu mielivaltaan. Ajatellaan, että lain oikeutukseksi riittää
se, että joku on jollakin keinolla päässyt esittämään
eduskunnassa mielipiteensä ja saanut poliittisten lehmänkauppojen
avulla sille kannattajia. Joksikin keinoksi hyväksytään nykyisessä
yhteiskunnassa se, että eduskuntaan pääsy on tapahtunut vaalien
avulla.
On siis olevinaan kansan tahto, mitä
eduskunnassa päätetään. Entä sitten vaikka olisikin? Eikä se
sitä paitsi ole kansan tahto vaan parhaassakin tapauksessa vain
äänestäjien – ei siis koko kansan – enemmistön tahto. Eikä
se ole usein edes sitä.
Jos enemmistöaseman katsotaan
oikeuttavan tyrannian harjoittamisen toista mieltä olevia kohtaan,
eikö silloin koulun pihallakin voitaisiin hakata yksittäinen
oppilas enemmistön kollektiivisella päätöksellä, joksi
katsottaisiin myös vaikeneminen. Demokratia näyttäisi hakkaamisen
muodossa toimivuutensa, joten pulinat pois.
Enemmistö ihmisistä on
propagandististen iskulauseiden avulla aivopestyä ja manipuloitua
massaa, joka uskoo, mitä sen halutaan uskovan. Media aivopesee
ihmisiä sensuroimalla tietoja, jotka voisivat vaikuttaa kansalaisten
mielipiteisiin ei-toivotulla tavalla ja korostamalla tietoja, joiden
se haluaa vaikuttavan kansalaisten mielipiteisiin toivotulla tavalla.
Otetaan esimerkiksi monikulttuurisuus,
jota eliitti tavoittelee. Miten eliitin kontrollissa oleva media
edistää tätä tavoitetta? Tietenkin piilottelemalla
monikulttuurisuuden haittoja ja korostamalla sen etuja.
Tiedotusvälineet sensuroivat uutisista
tiedot raiskaajien ja ryöstäjien ulkomaalaistaustasta antaen ymmärtää,
että tavallinen nuoriso tai ”pojat” ovat vain vähän olleet
vallattomia. Samalla tavalla sensuroidaan tiedot maahanmuuttajien
huonosta koulumenestyksestä, huonosta työllisyystilanteesta,
maahanmuuttajista aiheutuvista suurista kustannuksista,
maahanmuuttajien sopeutumattomuudesta, rikollisuudesta ja niin
edelleen.
Monikulttuurisuuden hyvistä puolista
sen sijaan kerrotaan aina kun mahdollista. Pienestäkin
positiivisesta uutisesta tehdään koko sivun artikkeli, jos
uutisella katsotaan olevan propaganda-arvoa. Maahanmuuton
kannattavuutta ja välttämättömyyttä Suomen selviämiselle
tulevaisuudessa ei koskaan väsytä toistamasta, vaikka mitään
oikeita laskelmia ja faktoja ei pystytäkään esittämään.
Monikulttuurisuutta pidetään itseisarvoltaan positiivisena asiana
edes yrittämättä osoittaa, miksi se sitä olisi. Positiivisista
asioista kertoviin uutiskuviin poimitaan tarkoituksella
maahanmuuttajia, jotta yleisö tulisi tutuksi heihin myönteisessä
yhteydessä. Kun koulun oppilaita haastatellaan lehtijuttuun, mukana
on myös pakollinen hymyilevä maahanmuuttaja, jonka avulla
todistellaan, miten hienosti monikulttuurisuus toimii koulussa ja
koko yhteiskunnassa.
Kolmas jalka tässä propagandan
kolmiotornissa on rasistien mustamaalaus. Tällä rintamalla media
käy väsymätöntä sotaa. Pääpaholaiseksi nostetun Halla-ahon
seitsemän vuotta sitten blogiinsa kirjoittamaa muutamaa sanaa ja
hänen niistä saamaansa sakkoa toistetaan aina ja aina uudestaan
ikään kuin osoituksena, että Halla-aho on syyllistynyt rikokseen,
joka – kuten murha – ei vanhene koskaan.
Mediaa seuraava yleisö alkaa kokea
myötähäpeää, jos se huomaa omassa ajattelussaan jotakin
samanlaista, mistä ihmisyyden ja inhimillisyyden vastainen
rasistipeto Halla-aho kätyreineen tunnetaan. Niinpä yleisö katsoo
hiljaa sivusta, kun eliitti pystyttää monikulttuurista onnelaansa,
josta monet sisimmässään tajuavat, mikä se todellisuudessa tulee
olemaan.
Kirjoitin edellä maahanmuutosta ja
monikulttuurisuudesta, vaikka ne eivät ole tämän kirjoituksen
varsinainen aihe. Halusin vain tutulla esimerkillä osoittaa sen,
miten mieltenmuokkaus toimii. Kun kansalaiset saavat puolueellista ja
sensuroitua tietoa, he muodostavat mielipiteensä tämän tiedon
pohjalta, ja äänestävät vaaleissa ehdokkaita, joiden ajatukset
vastaavat heidän manipuloituja mielipiteitään.
Olisi hyväuskoista kuvitella, että
mieltenmuokkausta tapahtuisi vain maahanmuuttoon ja
monikulttuurisuuteen liittyvissä asioissa. Sitä tapahtuu kaikessa
muussakin. Ihmisten valtaosan mielipiteet ja ajattelu laajemminkin on
ulkoapäin istutettua. Ja tämän ulkoapäin istuttamisen keskeisiä
periaatteita on järjestelmän oikeutuksen hyväksymisen takominen
ihmisten päähän. Se on propagandaa harjoittavat median päätehtävä.
Media on taloudellisesti sekä muullakin tavoilla sidoksissa
järjestelmään, joten se ei voisi toimia muulla tavoin.
Lainaus käyttäjältä:
Toope - Maaliskuu 18, 2015, 08:06:06 ip
Yhteiskuntahan ei toimi ilman poliisia. Se juuri on eräs tekijöistä, jotka antavat jopa anarkisteille turvallisuutta!
Turvallisuus on yhä useammin pelkkä
tekosyy viranomaisten harjoittamalle kansalaisten kiusaamiselle. On
olemassa kasvava määrä lakeja, jotka antavat poliisille oikeuden
puuttua kansalaisen yksityiselämään muodollisesti kansalaisen oman
edun nimissä ilman, että todellisuudessa olisi kyse kansalaisen
omasta edusta. Tällaisen hyväksyvää ajattelutapaa kutsutaan
paternalismiksi.
Jos lähtökohtana pidetään sitä,
että ”puolueella” tai millä tahansa vallan kahvaan päässeellä
ryhmällä on täysi oikeus päättää pakkokeinoista ketä tahansa
kohtaan, olipa hän asioista mitä mieltä tahansa, tällöin
hyväksytään pakkovalta. Asia ei muutu muuksi, vaikka ”puolue”
perustelisi pakkokeinot jollakin keksimällään selityksellä, olipa
selitys pätevä tai – niin kuin usein on asian laita – vain
huonosti verhottu tekosyy pakkovallan käyttämiseen sen itsensä
takia pelkästään väkivaltaviromaisten brutaaliksi viihteeksi.
Tällä hetkellä tilanne on edellä
kuvattu. Ja koska se on sellainen, ja se sellaiseksi hyväksytään,
mikä tahansa pakkovalta on yhtäläisen oikeutettua – myös
sellainen pakkovalta, jonka panee toimeen jokin kolmas osapuoli. Jos
ISIS räjäyttää pommin Helsingin keskustassa, se on tietysti
vallitsevan rikoslain mukaan tuomittava teko, mutta universaalien
lakien mukaan se ei ole sen kummempi rikos kuin ne rikokset, joihin
vallanpitäjien palveluksessa olevat väkivaltaviranomaiset
syyllistyvät joka päivä. ISISillä on pommiinsa sama moraalinen
oikeus kuin kenellä tahansa muulla, joka väkivallan ja pakon avulla
toteuttaa päämääriään.
Lainaus käyttäjältä:
Toope - Maaliskuu 18, 2015, 08:06:06 ip
Yhteiskunta ei toimitse
ilman lakeja tai rangaistuksia. Sivilisaatio on syntynyt lakien ja
järjestyksen kautta. Jos ei ole lakeja tai järjestystä, ei ole
sivilisaatiotakaan. Totaalista anarkistista roskaa Dissidentin
kommentti.
Kuka tässä lakeja ja järjestystä on vaatinut kumoamaan. Ainoastaan se periaate, mihin laki ja järjestys perustuvat, pitäisi kumota. Tätähän anarkistitkin haluavat, vaikka heidän esittämänsä ratkaisu ei toimikaan. Anarkistit nimittäin jättävät muutamia perusasioita huomioimatta.
Tällä hetkellä laki ja järjestys
ovat olemassa sen turvaamiseksi, että pienellä joukolla on rajaton
valta määrätä ja alistaa ja hallita suurta enemmistöä, jonka
kohtalona on alistua ja totella ja kärsiä.
Jos ajatustapaa muutettaisiin, lait ja
järjestys olisivat olemassa sen turvaamiseksi, että ihmiset saavat
elää vapaana, eikä kukaan valtaa käyttämään pyrkivä uhkaa
heidän vapauttaan.
Kun lain tehtävä on nykyisin
eriarvoisuuden turvaaminen ja ylläpitäminen, uudelleen järjestelyn
jälkeen lain tehtävä olisi tasa-arvon säilyttäminen. Tällaista
muutosta ei tietenkään tule tapahtumaan, koska mikäpä saisi
vallankäyttäjät luopumaan vallastaan, johon he ovat suurella
vaivalla päässeet, ja josta he täysin siemauksin nauttivat.
En edes kuvittele, että mitään
edellä kuvatun kaltaista vallankumousta voisi oikeasti tapahtua.
Katson kuitenkin, että ei haittaa, vaikka asioista kirjoittaa niiden
oikeilla nimillä. Kehitys yhä ankarampaa kontrollivaltiota kohti ei
ole nimittäin pysähtynyt. Edessä häämöttää totalitaristinen
diktatuuri. Tämän takia ihmisten silmiä pitäisi avata näkemään,
mikä on tilanne ja mihin ollaan menossa. Että edes vähän vauhti
hidastuisi.
Poliittinen valta on kuin raha ja
varallisuus. Sillä on taipumus päätyä harvojen taskuihin. Tämä
pitäisi ymmärtää ja tehdä jotain eikä aina vain alistua.
”Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos
sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää
tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais
etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen
kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia.”
torstai 12. helmikuuta 2015
Vallankaappaus 2000-luvun malliin
Poliisien ja heidän tukijoidensa näkymätön salaliitto on kaappaamassa tosiasiallisen vallan demokraattisissa
yhteiskunnissa. Tämä on tullut mahdolliseksi, koska
hallintokoneisto on heikko. Politiikkaa johtavat lahjottavissa olevat
keskinkertaisuudet. Valtiomiestason poliitikkoja, jotka näkisivät
selkeästi kokonaiskuvan, on enää harvassa. Politiikan teko ei
tarjoa haasteita, kun suuret kysymykset on jo ratkaistu, eikä
kommunismin uhkaakaan enää ole. Lahjakkaat ihmiset hakeutuvat
muihin töihin.
Vallankaappaus ilmenee mm. seuraavissa
asioissa.
1. Poliisit laajentavat valtaansa
toimeenpanovallasta lainsäädäntö- ja tuomiovaltaan.
2. Poliisit ovat nousemassa
demokraattisen järjestelmän yläpuolelle.
3. Poliisit venyttävät yhä
röyhkeämmin vallankäyttönsä rajoja laajemmalle.
4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin
mediasta, joka aivopesee kansan poliisimyönteiseksi.
5. Poliisit militarisoituvat
6. Poliisin valta lisääntyy automaattisesti lakien lisääntyessä.
6. Poliisin valta lisääntyy automaattisesti lakien lisääntyessä.
1. Vallan kolmijako-opin mukaan
lainsäädäntövalta kuuluu parlamentille, toimeenpanovalta
hallitukselle ja tuomiovalta oikeusistuimille. Poliisi toimii
sisäministeriön alaisena, joten se voidaan katsoa toimeenpanovallan
käyttäjäksi.
Osana meneillään olevaa
vallankaappausta poliisi on hankkinut itselleen paitsi lisää sille
kuuluvaa toimenpanovaltaa, myös lainsäädäntövaltaa ja
tuomiovaltaa.
Lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa poliisi on
saanut mm. seuraavilla tavoilla.
1.1. Poliiseja on soluttautunut
kansanedustajiksi lakeja säätämään. Heitä on tällä hetkellä
kahdeksan, mikä vastaa neljää prosenttia eduskunnan kokoonpanosta.
”Poliisipuolue” on suurempi kuin Kristillisdemokraatit, joka
vaalikonevastausten perusteella muuten on Suomen poliisimyönteisin
puolue.
1.2. Poliisit toimivat
asiantuntijoina ja lakien valmistelijoina silloin, kun lait koskevat
turvallisuutta ja poliisiasioita, mitkä kumpikin kuuluvat
pakkovallan käytön kovaan ytimeen. He tekevät ehdotuksia
valtaoikeuksiansa lisäävien lakien säätämiseksi, ja eduskunnan
poliisit ja poliisimyönteiset tahot panevat lakikoneiston rattaat
pyörimään, jotta laki syntyisi.
Prosessioikeuden professori Jyrki
Virolainen kertoi muutama vuosi sitten blogissaan, kuinka hotelli
Tornissa toimii epävirallinen ”klubi”, johon kuuluu
sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonhaaraan kuluvista
entisiä nykyisiä korkeita virkamiehiä. Hänen mukaansa klubi
kehittelee keinoja, joilla poliisin valtaa voitaisiin lisätä.
”...eduskunnassa käsiteltävinä
oleviin esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin samoin kuin poliisilakiin
yritetään saada ujutettua mahdollisimman paljon poliisille uusia
keinoja ja toimintavaltuuksia antavia keinoja”, Virolainen
kirjoittaa.
Oikeusministeriön virkamiehetkin ovat
siis juonessa mukana, mikä ei kuulosta hyvältä, kun ajatellaan
”riippumatonta oikeuslaitosta”. Tuomioistuimet, joiden siis
pitäisi olla riippumattomia, ovat jo poliisin hanskassa. Ote vain
kiristyy.
1.3. Poliisit pyrkivät vaikuttamaan
tuomioistuimiin siten, että olemassa olevien lakien tulkinta
ohjautuisi poliisille myönteiseen suuntaan. Kuten vanha sanonta
kuuluu, ”laki on niin kuin se luetaan”. Uusi poliisimyönteinen
oikeuden tulkinta tekee vanhasta laista tavallaan uuden lain.
Eläkkeellä oleva hovioikeuden
presidentti Mikael Krogerus esitti tammikuussa 2015 Helsingin
Sanomien yleisönosastossa huolensa oikeusistuimien
riippumattomuudesta. Kirjoitus oli otsikoitu "Tuomioistuin ei
voi olla poliisin kylkiäinen". Krogerus on sitä mieltä, että
oikeuslaitoksen uskottavuus poliisista riippumattomana tuomiovallan
käyttäjänä rapautuu, kun tuomioistuimet toimivat poliisin kanssa
samoissa tiloissa. Toimeenpanovaltaa käyttävä poliisi ja
tuomiovaltaa käyttävät juristit ovat käytännössä työtovereita.
He työskentelevät samoissa tiloissa ja istuvat samoissa
kahvipöydissä. Krogerus paheksui sitä, että oikeutta käydään
paikoissa, joiden nimi viittaa poliisiin:
”Tavallisen kansalaisen on vaikea
uskoa, että käräjäoikeus on riippumaton, kun poliisit toimivat
samassa oikeus- ja poliisitalossa tai peräti poliisi- ja
oikeustalossa, kuten Joensuussa oli valokirjaimin kirjoitettu
käräjäoikeuden ja poliisilaitoksen yhteisen talon seinään.”
Yhteiset tilat ovat tietysti vain yksi
asia monien joukossa. Poliisi pyrkii monilla muillakin tavoilla
lisäämään vaikutusvaltaansa. Yksi tapa on se, että poliisi
”kokeilee kepillä jäätä” eli tekee tekoja, jotka ovat
laittomia tai lainsäädännön harmaalla alueella. Oikeuden – eli
poliisien tuomarikavereiden - tehtäväksi jää lakien tulkitseminen
niin, että poliisin toimet voidaan osoittaa laillisiksi. Jos se ei
onnistu, asia viedään eduskuntaan, joka säätää lain, jolla
poliisin laittomuus jälkikäteen ”siunataan”, eli toiminta
muuttuu lailliseksi. Näin kävi mm. silloin, kun poliisi sakotti
veneilijöitä jauhesammuttimien tarkastusleimojen puutteesta, vaikka
leimaa ei ollut määrätty pakolliseksi. Kun erehdys huomattiin,
eduskunta sääti talven aikana pikapikaa asiaa koskeva lain, joten
seuraavana kesänä poliisin sakotustoiminta oli laillista. Tämä on
yksi selkeä esimerkki siitä, miten laittomuus muutettiin
lailliseksi toiminnaksi. Lisää esimerkkejä löytyy todennäköisesti
poliisin pakkokeinolainsäädännöstä. Pakkokeinot yksi toisensa
jälkeen on muutettu laillisiksi sen jälkeen, kun poliisi pystynyt
pakkokeinoja laittomasti käyttäen osoittamaan niiden
hyödyllisyyden. Olisihan se noloa, jos poliisi joutuisi loputtomasti
turvautumaan laittomiin keinoihin tuloksia saadakseen.
2. Poliisit toimivat yhä itsenäisemmin
ja nousevat demokraattisesti valitun poliittisen järjestelmän
yläpuolelle.
Jos sosiaali- ja terveysalalla tai
opetusalalla paljastuu vakavia laittomuuksia ja väärinkäytöksiä,
eikä vastuussa oleva johtaja ole halunnut tai pystynyt niitä
estämään, hänelle esitetään valtiovallan taholta
epäluottamuslause. Johtaja saa tyhjentää pöytälaatikkonsa ja
luovuttaa paikan seuraajalleen.
Kun poliisin toimissa paljastui ns.
Aarnio -jutun yhteydessä vakavia väärinkäytöksiä ja rikoksia ja
sisäisen valvonnan tehottomuutta, valtiovaltaa edustava
sisäministeri esitti tyytymättömyytensä ja ehdotti, että
poliisin ylin johtaja tekee asiasta johtopäätöksensä ja jättää
paikkansa. Muilla hallinnon aloilla johtaja olisi tehnyt näin, mutta
ylin poliisijohtaja päättikin näyttää, kuka käyttää maassa
todellista valtaa. Hän kohteli sisäministeriä ylimielisesti ja
kieltäytyi eroamasta. Vaikutelma oli sama kuin jos poliisijohtaja
olisi sanonut: ”älähän nyt tyttö yritä, minä olen sentään
Suomen korkein poliisimies”.
Suomen korkein poliisijohtaja
käyttäytyi niin kuin valtansa tunnossa olevilla poliisijohtajilla
nykyisin on tapana käyttäytyä. Suomessa tähän ei kiinnitetä
huomiota, mutta Yhdysvalloissa poliisin nouseminen demokraattisesti
valitun hallinnon yläpuolelle on herättänyt keskustelua.
Internetistä löytyy kymmenittäin sivuja, joissa esitetään
todisteita amerikkalaisen yhteiskunnan muuttumisesta
poliisivaltioksi. Suomessa kehitystä tähän suuntaan ei näy
huomaavan juuri kukaan, vaikka yksittäisistä ilmiöistä joskus
kirjoitetaankin.
Joulukuussa 2014 tuomari Andrew
Napolitano esitti huolensa siitä, miten Yhdysvallat alkaa olla jo
vaarallisen lähellä muuttumista poliisivaltioksi. The Washington
Times -lehti otsikoi uutisen seuraavasti: ”Andrew Napolitano:
America ‘dangerously close to a police state’ ”.
”Kun virkakoneisto pysyy samana
riippumatta siitä, kuka on presidentti, kuka on kuvernööri, ja
kuka on pormestari, ja kun hallinnon näkymättömien ihmisten asenne
on ‘meidän tehtävämme on pitää itsemme vallassa’, silloin
olemme menettäneet kontrollin”, Napolitano sanoi
TV-haastattelussa. Eikä hän ole ainoa, joka on varoittanut
poliisivaltion vaarasta. Internetistä löytyy kymmenittäin
arvostettujen toimittajien ja poliitikkojen mielipiteitä siitä,
kuinka Yhdysvaltain poliisi militarisoituu huolestuttavalla tavalla.
Edessä häämöttää monien mielestä poliisivaltio – ellei
nykyinen ole jo sitä.
Suomessa tuon tyyppistä huolen aihetta
ei näy esittävän kukaan, vaikka kehitys on täällä samanlainen.
Täällä pelkästään tyydytään toteamaan tilanne. Nykyinen EVA:n
johtaja, aikaisempi Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi
viisi vuotta sitten Pressiklubi-ohjelmassa mm. seuraavaa:
"…kyl meillä tää
tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median
symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia
hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja
sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia
päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen
maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis
80-90 prosenttia suomalaisista uskoo niin kun suunnilleen millä
ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan.
Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et
sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt
pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."
Poliisilla on poliittisia intressejä.
Se on myönnetty, mutta laajaa julkista keskustelua siitä ei ole
syntynyt. Ei se ole ihme, jos ihmiset luottavat poliisin enemmän
kuin Pohjois-Koreassa. Mitä poliittisiin intresseihin tulee, niin ne
tarkoittavat halua saada asioita tapahtumaan – halua saada lisää
valtaa ja vaikutusvaltaa. Mitä muutakaan ne tarkoittaisivat.
Matti Apunen ei ole ainoa, joka on
käyttänyt poliisin ja median suhteesta sanaa ”symbioosi”.
Tutkijatohtori Heikki Kuutti viittasi
poliisin ja median keskinäiseen symbioosiin Jyväskylän yliopiston
julkaisussa "Viranomaiset ja julkisuusperiaate" vuodelta
2010. "Erityisesti poliisi ja media tuntuvat toimivan vahvassa
toisiaan ruokkivassa ”symbioosissa", hän kirjoitti.
Symbioosi tarkoittaa sitä, että media
saa poliisilta myyviä uutisia ja ”näyttelijöitä” tosi-TV
-ohjelmiin ja vastapalvelukseksi tuo esille asioita poliisia
miellyttävästä näkökulmasta.
3. Poliisit toimivat yhä röyhkeämmin
toimivaltansa rajoilla välillä myös lakeja rikkoen venyttäen
siten vallankäyttönsä rajoja yhä laajemmalle.
Tämä asia liittyy pyrkimykseen saada
eduskunta säätämään poliisin toivomia lakeja sekä poliisin
ohjailemaan ”jälkilainsäädäntöön”, mikä tarkoittaa
olemassa olevien lakien tulkintaa ja sen seurauksena syntyviä
oikeuden ennakkopäätöksiä. Poliisi halua vaikuttaa kaikkiin
lainsäädännön tasoihin aina lakien valmistelusta korkeimmin
oikeuden ennakkopäätöksiin. Kaikilla tasoilla poliisin tavoite on
tietysti saada lisää valtaa. Poliisin vallanjano on kyltymätön.
Helmikuussa 2015 uutiset kertoivat,
kuinka poliisit ovat ympäri maata ajaneet katsastamattomilla
autoilla, eikä yksikään poliisimies ole saanut sakkoa lain
rikkomisesta. Vaikka teot eivät sinänsä ole vakavia, ne kertovat
poliisin yleisestä asenneilmapiiristä. Poliisi rankaisee tavallisia
kansalaisia, jos heidän autojaan ei ole katsastettu, mutta katsoo
itse olevansa tässä ja monessa muussakin asiassa lain yläpuolella.
Koko elämän ajan syötetyn ”Rosvo ja poliisi” -propagandan
avulla tavalliset kansalaiset on aivopesty ajattelemaan samalla
tavalla. Ajatus menee niin, että koska poliisi toimii hyvän
puolesta pahaa vastaan, sen tekemät lainrikkomukset eivät oikeasti
ole rikoksia. Niihin suhtaudutaan periaatteella ”tekevälle
sattuu”. Ihmiset paheksuvat syvästi, jos poliisi saa rangaistuksen
virkatehtävien yhteydessä tapahtuneesta lain rikkomisesta.
Tavallisen kansalaisen kohdalla he ajattelevat päinvastaisesti eli
pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, jos kansanalainen selviää
rikoksestaan ilman rangaistusta.
Tapauksia, joissa poliisi on rikkonut
toiminnassaan lakeja, mainitaan uutisissa tuon tuostakin. Useimmissa
tapauksissa poliisi on selvinnyt pelkällä huomautuksella jopa
vakavan tuntuisista laittomuuksista. Kun poliisi rikkoo lakia,
kyseessä ei katsota olevan rikokseen verrattava laittomuus vaan
pelkkä virhe, josta voidaan huomauttaa, mutta ei rangaista.
”Immuniteetti” rangaistuksia vastaan saa poliisin toimimaan
huolettomasti laeista välittämättä. Poliisi voi oikeutetusti
katsoa olevansa lakien yläpuolella.
Kesällä 2014 Helsingin Sanomat kertoi
kahdesta tapauksesta, joissa poliisia oli huomautettu asiattomista
kotietsinnöistä. Lehtiin päätyvät jutut ovat vain jäävuoren
huippu kaikesta poliisin kyseenalaisesta toiminnasta, koska monet
poliisien toimenpiteiden kohteeksi joutuneista eivät uskalla
valittaa tai eivät tiedä poliisin rikkovan lakia. Uutisia
kotietsinnöissä tapahtuneista laittomuuksista julkaistaan silloin
tällöin. Syksyllä 2011 lehdet kertoivat, että apulaisoikeusmies
oli antanut poliisille huomautuksen salaa tehdyistä kotietsinnöistä.
Iltalehti 8.9.2011:
”KRP:lle huomautus: Kotietsintää ei
voi tehdä salassa”
”Poliisi oli toimittanut kotietsinnät
tarkoituksellisesti siten, että asunnon vuokralaiselle, sen
vuokranmaksua hoitaneelle henkilölle tai sitä käyttäneille
henkilöille ei ollut pyrittykään varaamaan tilaisuutta olla läsnä
kotietsinnöissä. Päinvastoin poliisi oli huolellisesti muun muassa
tarkkailulla varmistanut, etteivät he saa niistä tietoa.”
”Kotietsintää ei kuitenkaan voi
tehdä salassa. Lainsäätäjä on nimenomaan korostanut, että
kotietsinnästä ilmoittamista ei saa tutkinnallisista tai muistakaan
syistä viivyttää.
Apulaisoikeusasiamies katsoi myös,
että asiaa olisi tullut selvittää perusteellisemmin jo KRP:n
sisäisessä laillisuusvalvonnassa.”
Ovatko poliisin tekemät laittomuudet
jo niin yleisiä, ettei edes sisäinen laillisuusvalvonta huomaa
niissä mitään tutkittavaa?
Joissakin tapauksissa yksittäiset
kansalaiset ovat panneet vireille oikeustapauksia, joissa poliisi on
joutunut syytteeseen. Yleensä oikeus ratkaisee asiat poliisin
eduksi, mutta joissakin harvoissa tapauksissa laista ei ole löytynyt
poliisin mentävää porsaanreikää. Niinpä tuomioistuin on
joutunut määräämään muodon vuoksi jonkinlaisen
minimirangaistuksen. Ja tästäkös julkinen kohu on alkanut. Jopa
kansanedustajat ovat esittäneet paheksuntansa siitä, että rehtiä
poliisia on rangaistu. Kun poliisi tuomittiin muutama vuosi sitten
laittomasta aseen käytöstä takaa-ajotilanteen yhteydessä, joukko
poliisimielisiä kansanedustajia paheksui tuomiota ja ilmoitti
maksavansa poliisimiehen sakot.
Helsingin Sanomat 27.8.2014:
”Korkein oikeus moittii Helsingin
poliisia laittomista kotietsinnöistä”
”...komisario määräsi kotietsinnän
miehen kotiin. Etsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Asunnossa oli
miehen puoliso ja heidän 2-vuotias lapsensa. Etsinnässä ei
löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa.”
”KKO:n mukaan poliisilla ei ollut
syytä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta.”
”Koska poliisilla ei ollut riittäviä
syitä epäillä miestä rikoksesta, kotietsinnältä puuttui
rikosepäilyä koskeva edellytys.”
”KKO:n mukaan poliisi toimi
virheellisesti myös siinä, että kotietsintä tehtiin lievän
rikosepäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää
ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä
syytä.
"Kerrotunlainen kotiin aamuyöllä
tehtävä etsintä loukkaa perustuslain turvaaman kotirauhan
ydinaluetta, minkä vuoksi tällaista etsintää koskeva
päätöksenteko edellyttää erityistä harkintaa", KKO
huomautti.”
Kotietsintä loukkaa kansalaisten
yksityisyyden suojaa, joten sille on säädetty rajoituksia. Voimansa
tunnossa oleva poliisi ei alamaisten yksityisyyden suojasta paljon
piittaa. Eikä se piittaa kovin paljon edes kansalaisten vapaudesta.
Ihmisiä viedään pidätysselleihin usein täysin aiheetta.
Näistäkin vapaudenriistoista poliisi selviää – jos niistä
yleensä mitään seuraa – pelkällä huomautuksella.
Muutama vuosi sitten poliisi sulki
yöksi putkaan joukon Greenpeacen jäseniä, jotka käyttivät
perustuslain takaamaa oikeutta mielen osoittamiseen. Poliisi toimi
yhtä röyhkeästi kuin virkaveljensä Valko-Venäjällä.
Greenpeacen juristit tekivät asiasta kantelun, ja oikeusasiamiehen
oli lopulta pakko antaa huomautus poliisille.
Oikeusasiamiehen kanslian tiedote
(päätös dnro 4267/4/08):
”Pajuoja ei näe oikeudellisesti
hyväksyttäviä perusteita sille, että läheiselle koululle
siirrettyjä mielenosoittajia olisi ollut syytä epäillä
rikoksista. He eivät olleet käyttäneet väkivaltaa eivätkä
esittäneet uhkauksia. He vain esittivät vastustavan mielipiteensä
palmuöljyn käytöstä jakamalla tiedotteita ja pitämällä esillä
banderolleja. Ylikomisario ylitti harkintavaltansa määrätessään
heidät otettaviksi kiinni ja kuulusteltaviksi.”
”Heidät oli jo alun perin otettu
kiinni perusteettomasti, mutta siitä huolimatta myös he joutuivat
olemaan poliisiasemalla seuraavaan päivään.
Apulaisoikeusasiamies arvosteli
poliisin menettelyä eräiltä muiltakin osin. ”
Satunnaiset laittomuudet
kotietsinnöissä ja pidätyksissä ja muussa poliisin toiminnassa
ovat tietysti satunnaisia laittomuuksia. Tekevälle sattuu, kuten
sanonta kuuluu. Laajemmassa merkityksessä ne kuitenkin kertovat
poliisin asennemaailmasta, jossa tavalliset kansalaiset nähdään
oikeutettuina pakkovallan kohteina ja alamaisina, joita poliisi voi
kohdella miten huvittaa. Poliisit puolestaan ovat lain yläpuolella
liihottelevia olevia puolijumalia, super-yksilöitä, jotka ovat
immuuneja rangaistuksille. Ajatellaan, että tarkoitus pyhittää
keinot. Tavalliset kansalaiset elävät aivan eri normien
alaisuudessa kuin poliisit.
4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin
mediasta, jonka avulla heidän toimittajalakeijansa aivopesevät
kansalaisia hyväksymään poliisin vallan jatkuvan lisääntymisen.
Poliisivaltioksi muuttumisprosessin
peruselementti on kansalaisten mielipiteiden muokkaaminen poliisille
suopeammaksi. Sitä mukaa, kun asenneilmapiiri muuttuu, ja
kansalaisten luottamus poliisiin lisääntyy, poliisi hankkii
itselleen lisää valtaoikeuksia. Tien päässä häämöttää
totalitaarinen poliisidiktatuuri.
Mielipiteiden muokkaaminen tapahtuu
perinteisin tavoin eli propagandan avulla. Television ohjelmakartta
paljastaa, kuinka useilta eri kanavilta tulee lähes taukoamattomana
virtana ohjelmia, joiden piilotettu agenda on kansalaisen poliisia
kohtaan tunteman hyväksynnän lisääminen.
Kun eräänä iltana tammikuussa 2015
avasin television, Jim -kanavalta tuli suomalainen tosi-TV -sarja
”Poliisit”. Edellisenä iltana samoihin aikoihin sieltä oli
tullut tosi-TV -sarja ”Poliisit Norja”. Kun käänsin kanavaa,
Subilta tuli poliisia esittelevä tosi-TV -sarja ”Lainvalvojat”.
Katseltuani jonkin aikaa Kolmoselta Pelikaanimuistiota vaihdoin
Neloselle, josta tuli ”Poliisit – kotihälytys” -niminen
poliisin toimintaa esittelevä tosi-TV -sarja.
Kun selaa TV-kanavia, tuntuu ettei
sieltä nykyisin muuta tulekaan kuin poliisien sankarillista työtä
esitteleviä tosi-TV -ohjelmia. On pohjoisen poliisia, on etelän
poliisia, on kampuksen poliisia, on Alaskan poliisia, on
maantiepoliisia ja mitä kaikkea poliiseja onkaan. Tällaisten
ohjelmien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime
vuosina.
Jim ja Nelonen ovat Sanoma Median
omistamia kanavia. Sen saman, joka julkaisee Helsingin Sanomia.
Sub-TV kuuluu toiseen suureen
mediayhtiöön Bonnieriin Nordig Broadcasting Oy:n kautta.
Sanomalehdistöä kutsuttiin aikoinaan
vallan vahtikoiraksi. Jossakin vaiheessa siitä on tullut
poliisikoira.
Lehdistön puolella sentään vanha
kunnon Suomen Kuvalehti on joskus tarkastellut kriittisesti poliisin
toimintaa. Tämän yhtiön omistaa Otavamedia, joka kustantaa myös
Tekniikan Maailmaa. Mutta kuinka ollakaan, yhtiö on lahjoittanut
Tekniikan Maailma -lehden nimissä poliisille virka-autoja. Viimeisin
auto oli erikoisvarusteltu Mercedes-Benz.
Otavamediasta on tullut vallan
koiravankkurit.
Media on tukevasti poliisin
takataskussa, joten sananvapaus on kunnossa. Se, joka käyttää
asetta, saa kyllä sanansa kuuluviin.
Edellä mainittiin muutamia oikeita
poliiseja esitteleviä tosi-TV -ohjelmia, jotka edustavat
poliisipropagandan kovaa ydintä. Pehmopropagandan tuottaminen on
jätetty viihdeteollisuuden tehtäväksi.
Viihdeohjelmiksi luokiteltavissa
TV-sarjoissa ja elokuvissa - jotka muodostavat televisio-ohjelmiston
rungon - poliisit seikkailevat eri tehtävissä. Heidät kuvataan
yleensä myönteisessä valossa. He ovat ohjelman tähtiä.
Poliisisarjat ja elokuvat iskostavat kansalaisten mieliin ajatusta,
että poliisi on hyvä, ja lainrikkoja on paha. Ohjelmat jopa antavat
viestin, että osa ihmisistä on saastaa, joka kuuluu hävittää.
Jos poliisi ampuu saastaksi kutsutun henkilön, maailma on
onnellisempi. Sarjat ja elokuvat alleviivaavat myös sitä, että
poliisi on ikään kuin kaikkivaltias jumala ja kaikkeen pystyvä
supersankari. Hän voi tehdä asioita, mitä tavallinen kuolevainen
ei voi tehdä. Kun poliisi kaivaa esille virkamerkkinsä ja paljastaa
olevansa maan päälle laskeutunut jumala, vastustus loppuu.
Alamaiset kumartavat nöyrinä. Poliisi saa tehdä mitä haluaa.
Ohjelmien piiloviesti tuo mieleen
natsipropagandan, jossa ihmiset jaettiin yli-ihmisrotua edustaviin
Saksan kansalaisiin sekä alempiarvoisiin ja vielä sitäkin
alempiarvoisiin ihmisiin. Viimeksi mainittujen elämä määriteltiin
arvottomaksi. Nämä yksilöt olivat rasite yhteiskunnalle ja sen
terveydelle. Heidät voitiin hävittää kuin tuhohyönteiset.
Keskimmäinen ryhmä kelpasi juuri ja juuri herrakansan
palvelijoiksi.
Saman ajatuksen esitti nykyinen
Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja, entinen Aamulehden
päätoimittaja Matti Apunen. Hän oli jonkin aikaa Pressiklubi
-ohjelman vakiovieras. Eräässä lähetyksessä, johon jo aiemmin
viittasin, käsiteltiin poliisia ja poliisin valtuuksia. Apunen sanoi
mm. seuraavaa:
"Media ja poliisi näyttävät
tässä elävän jonkinlaisessa symbioosissa. Kaikki likainen
kiinnostaa mediaa. Ihmisten oma elämä nykyisen materialismin aikana
on henkisesti niin tyhjää, että se voidaan täyttää millä
tahansa median tarjoamalla roskalla."
Siinäpä se. Lehdet elävät
kertomalla likaisia uutisia rikoksista ja onnettomuuksista sekä
muusta inhimillisestä kurjuudesta. Poliisi on monopoliasemassa
tällaisen tiedon jakajana. Symbioosi kehittyy hyvin helposti, kun
tällainen asiantila jatkuu vuosikymmenestä toiseen.
Helsingin Sanomia julkaisevan
mediayhtiön TV-kanavalla esitetään ohjelmaa, jossa aidot poliisit
ovat tähtiä. Ohjelma on tehty yhteistyössä poliisin kanssa. On
selvää, että tällaiset taloudelliset kytkennät vaarantavat
median puolueettomuuden, kun on kyse asioista, jotka liittyvät
poliisiin. Suomen Kuvalehteä - joka on joskus esittänyt kritiikkiä
poliisia kohtaan - julkaiseva lehtiyhtiö puolestaan on lahjoittanut
poliisin käyttöön erikoisvarustettuja poliisiautoja "Tekniikan
Maailma" -lehden nimissä. Tällainen yhteistyö, jota voi
kutsua melkein lahjonnaksi, vie pohjan median riippumattomuudelta.
Media muokkaa kansalaisten
mielipiteitä, ja kun media on sidottu erilaisilla kytköksillä
poliisiin, voi arvata millaista tämä mielipiteiden muokkaus on.
5. Poliisien olemus ja otteet
kovenevat. Poliisit alkavat muistuttaa sotilaita. Tähän asiaan on
erityisesti Yhdysvalloissa kiinnitetty paljon huomiota. Ilmiö on
havaittavissa Suomessakin.
Poliisin asuun kuului aikaisemmin
virkamiestyyppinen puku, suorat housut ja mustat sisäkengät.
Nykyisin poliisi käyttää kommandosotilaalle tyypillistä
”taisteluhaalaria”, varustevyötä ja maihinnousukenkiä. Asusta
vastaavat ovat julkisesti myöntäneet, että värien valinnan ja
muotoilun tavoitteena on ollut ”kunnioituksen” herättäminen –
toisin sanoen pelon herättäminen.
Aikaisemmin poliisit olivat
ulkonäöltään ja yleiseltä olemukseltaan kuin ketkä tahansa
miehet. Nyt poliisien joukossa on tyyppejä, joista tulee mieleen
lähinnä ylitreenattu ”steroidigangsteri”, jollaisen kädet
roikkuvat vartalosta erillään kuin gorillalla. Moni on ajanut
päänsä kaljuksi saadakseen aikaan pelottavan
”jengiläisvaikutelman”. Poliisin yleinen olemus on muuttunut
täysin muutaman kymmenen vuoden takaisesta.
Poliisin militarisoituminen näkyy
paitsi aseistuksena ja varustuksena myös voimankäytön ylimitoittamisena. Saamme yhä useammin lukea lehdistä
poliisin ”hurjista takaa-ajoista” yleisillä maanteillä.
Sivullisten henki ei ole tässä leikissä minkään arvoinen.
Pääasia on, että poliisi saa harrastaa kuolemanrallejaan.
Sivullisia ihmisiä on loukkaantunut ja jopa kuollut
takaa-ajotilanteissa. Muutama vuosi sitten ylinopeudella ajaneen
auton perään lähtenyt poliisi ajoi päin punaisia liikennevaloja
törmäten samaan aikaan vihreistä valoista liikkeelle lähteneen
auton kylkeen. Syytön kuljettaja kuoli.
Poliisi tekee kommandomaisia väkivaltaisia rynnäkköjä kohteisiin, joissa vähempikin riittäisi. Kun tapahtuu jotain ”isoa”, joka kiinnostaa mediaa, poliisi järjestää täysin suhteettoman spektaakkelin tapahtuman ympärillä. Vaikutelma tapahtuma-alueella tuo mieleen rajoitetun sotatilan julistamisen. Poliisi ottaa tapahtumasta irti kaiken mahdollisen propagandahyödyn.
Poliisi tekee kommandomaisia väkivaltaisia rynnäkköjä kohteisiin, joissa vähempikin riittäisi. Kun tapahtuu jotain ”isoa”, joka kiinnostaa mediaa, poliisi järjestää täysin suhteettoman spektaakkelin tapahtuman ympärillä. Vaikutelma tapahtuma-alueella tuo mieleen rajoitetun sotatilan julistamisen. Poliisi ottaa tapahtumasta irti kaiken mahdollisen propagandahyödyn.
Poliisi totuttaa yleisön siihen, että
poikkeustilanteissa sillä on aidosti diktatoriset valtuudet. Vaikka
tiedettäisiin, että rikollinen on jo kuollut (Myrmanni, Jokela,
Kauhajoki, Sello), eikä mitään uhkaa enää ole, poliisi laajentaa
operaatiota ja sulkee kauppaliikkeitä ja rautatieasemia ja jopa
kokonaisia ostoskeskuksia saaden aikaan suuren tapahtuman tuntua.
Poliisi salaa asioita ja pitää median loitolla. Niiden tuntien
aikana, jolloin todellisuudessa jo päättynyttä tapahtumaa pidetään
keinotekoisesti ”päällä”, poliisin apurit esittävät ja
valmistelevat propagandaa, jolla pyritään saamaan poliisille vielä
lisää valtuuksia. Yleistä hämmennystä käytetään hyväksi.
Taktiikka muistuttaa natsien toimia sen jälkeen kun valtiopäivätalo
oli palanut Berliinissä vuonna 1933. Tapahtuman huipennus on
poliisin järjestämä tiedotustilaisuus suorana
televisiolähetyksenä. Tässä vaiheessa sosiaalinen media ja
ulkomaalaiset uutispalvelut ovat tosin jo kertoneet kaiken
oleellisen, mutta siitä huolimatta kansalaiset istuvat vakavina
televisioruutujen ääressä poliisipamppujen tullessa areenalle. Ei
kyse ole mistään ”tiedotuksesta” vaan jumalanpalveluksesta.
6. Poliisien vaikutusvalta
yhteiskunnassa lisääntyy sitä mukaa kun lakien ja kontrollin
määräkin lisääntyy, eikä tälle kehitykselle ole näkyvissä
päätepistettä.
Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän
lait ja niiden valvominen poliisin toimesta ovat esillä kansalaisten
ajattelua muokkaavissa tiedotusvälineissä.
Mitä enemmän on lakeja, sitä enemmän
niitä myös rikotaan. Ja mitä enemmän lakeja rikotaan, sitä
enemmän valtaa ja resursseja kansalaiset hyväksyvät poliisille, ja
sitä suurempi osuus tiedotusvälineiden välittämistä uutisista on
lähtöisin poliisilta. Kehitys etenee tiettyyn suuntaan ikään kuin
itse itseään ruokkivana kierteenä, jonka tuloksena poliisin
näkyvyys ja merkitys yhteiskunnassa koko ajan lisääntyy.
Yhteiskunnasta on tullut ”kontrollivaltio”, joka on kyllästetty kaikille elämänalueille ulottuvalla lainsäädännöllä. Lait ja niitä valvova poliisi ovat jatkuvia kestoaiheita tiedotusvälineissä. Poliisista on tullut yhteiskunnan napa, jonka ympärillä kaikki elämä pyörii. Tässä pelon ja epävarmuuden ilmapiirissä poliisi voi vahvistaa entisestäänkin valtaansa ja toteuttaa poliisivaltion kaikessa karmeudessaan.
Lisäys 7.6.2016:
Löysin sattumalta kolumnin, jossa oikeustoimittaja ja Korkeimman Hallinto-oikeuden määräaikainen tiedottaja arvioi poliisin ja median suhdetta. Hän kirjoittaa mm. seuraavasti:
"...poliisi on 2000-luvulla pyrkinyt yhä määrätietoisemmin hallitsemaan itseään ja toimintaansa koskevaa julkisuutta. Samalla se on käynyt median suuntaan entistä ahdasmielisemmäksi."
"Poliisi on siis ollut sitä vaiteliaampi mitä suurempi julkinen kiinnostus asiaan on kohdistunut tai millainen on ollut kansalaisten tiedon tarve. Se on ryhtynyt kansalaisten ja median puolesta päättämään, mitä heidän on tarpeen tietää."
"Tutkittavia tapauksia salaillessaan poliisi on oppinut vaikenemaan myös omaan toimintaansa liittyvistä ikävistä asioista.
Ennen muuta tämä näkyy puhuttaessa poliisin jatkuvasti paisuneista, kansalaisten yksityisyyteen syvästi puuttuvista toimivaltuuksista. Niitä ei ole valmisteltu avoimesti ja kootusti, eikä niistä ei ole haluttu käydä avointa keskustelua. Epäilijät on jyrätty yhä uusilla uhkakuvilla.
Käytännössä valtuuksien rajoja on koeteltu ja sääntöjä venytelty."
Joku muukin näyttää huomanneen, että poliisi haluaa pitää mediaa otteessaan, ja poliisin toimivaltuudet ovat kasvaneet, ja poliisi venytää rajoja saadakseen yhä lisää toimivaltuuksia.
Poliisivaltiota kohti ollaan menossa. Vai joko ollaan siellä?
(Huom: "Löysin sattumalta" kohdasta alkavan tekstin ei ole tarkoitus olla pienempää kuin muun tekstin. Sen muuttaminen suuremmaksi ei vain onnistu, vaikka mitä tekisin.)
Lähteitä:
Ikävä kyllä, asioiden kehitystä
poliisivaltion suuntaan vauhdittavat myös yleiset muutokset
asenneilmapiirissä. Nekin ovat mahdollisesti seurausta
amerikkalaisten elokuvien ja poliisisarjojen hitaasta
aivopesunomaisesta vaikutuksesta ihmisten arvoihin.
Yhteiskunnalliset arvot muuttuvat
kovemmiksi. Massat vaativat lisää kuria. Massat vaativat ankarampia
rangaistuksia sääntöjen rikkojille. Amerikkalainen mustavalkoinen
ajattelutapa on leviämässä suomalaiseen yhteiskuntaan. Enää ei
uskota 1960-luvun liberaaleja, jotka sanoivat, että rikollisuus ja
muut ongelmat johtuvat kasvuympäristöstä, ja ongelmia voidaan
ratkaista parantamalla ympäristöä. Nyt uskotaan yksinkertaisempaan
selitykseen. Nyt uskotaan, että kielteiset ilmiöt johtuvat
pelkästään siitä, että jotkut ihmiset ovat syntyjään pahoja.
Pahantekoon syyllistynyt ihmissaasta vaaditaan pidettäväksi
kaltereiden takana. Kuolemanrangaistustakin kannatetaan. Rikollisten
paapomista vastustetaan. "Pahantekijöiden kuuluukin kärsiä",
huudetaan, kun Euroopan Neuvoston kidutuksen vastainen komitea
huomauttaa Suomen loukkaavan ihmisoikeuksia pitämällä vankeja
epäinhimillisissä oloissa. Suomalaiset haluavat olojen olevan
vieläkin huonommat. Sääliä ei tunneta, eikä armoa anneta.
Suomalaiset valitsivat presidentikseen julman miehen, joka ei suostu
armahtamaan edes kaikkia oikeusministeriön ehdottamia vankeja
puhumattakaan, että hän armahtaisi muita kuten Halonen teki.
Kun poliisi ampuu lakia rikkoneen
kansalaisen, kansa iloitsee hurmaantuneena, että taas yksi paha
ihminen hävitettiin. Kansa ei vaivaa päätään sellaisella
pikkuasialla kuin että Suomen perustuslain mukaan rikoksista
epäillyt sentään kuuluu tuomita oikeudessa eikä poliisin
järjestämässä teloitukseen päättyvässä pikaoikeudenkäynnissä.
Kaikki edellä mainittu on mannaa
poliisille, jonka tavoitteet julmasta diktatuurista näyttävät
toteutuvan kuin itsestään. Mitä ankarampi kuri, ja mitä
ankarammat rangaistukset, sitä pelottavampi ja mahtavampi
vallankäyttäjä poliisi on yhteiskunnassa. Ei Gestapoa pelätty
siksi, että se käytti mustia univormuja. Sitä pelättiin siksi,
että Gestapolla oli valta päättää vapaudesta ja vankeudesta,
kärsimyksestä ja armahduksesta, elämästä ja kuolemasta.
Tällainen hirmuvaltias Suomen poliisikin haluaa olla. Ja se tulee
olemaankin.
Yhteiskunnasta on tullut ”kontrollivaltio”, joka on kyllästetty kaikille elämänalueille ulottuvalla lainsäädännöllä. Lait ja niitä valvova poliisi ovat jatkuvia kestoaiheita tiedotusvälineissä. Poliisista on tullut yhteiskunnan napa, jonka ympärillä kaikki elämä pyörii. Tässä pelon ja epävarmuuden ilmapiirissä poliisi voi vahvistaa entisestäänkin valtaansa ja toteuttaa poliisivaltion kaikessa karmeudessaan.
Lisäys 7.6.2016:
Löysin sattumalta kolumnin, jossa oikeustoimittaja ja Korkeimman Hallinto-oikeuden määräaikainen tiedottaja arvioi poliisin ja median suhdetta. Hän kirjoittaa mm. seuraavasti:
"...poliisi on 2000-luvulla pyrkinyt yhä määrätietoisemmin hallitsemaan itseään ja toimintaansa koskevaa julkisuutta. Samalla se on käynyt median suuntaan entistä ahdasmielisemmäksi."
"Poliisi on siis ollut sitä vaiteliaampi mitä suurempi julkinen kiinnostus asiaan on kohdistunut tai millainen on ollut kansalaisten tiedon tarve. Se on ryhtynyt kansalaisten ja median puolesta päättämään, mitä heidän on tarpeen tietää."
"Tutkittavia tapauksia salaillessaan poliisi on oppinut vaikenemaan myös omaan toimintaansa liittyvistä ikävistä asioista.
Ennen muuta tämä näkyy puhuttaessa poliisin jatkuvasti paisuneista, kansalaisten yksityisyyteen syvästi puuttuvista toimivaltuuksista. Niitä ei ole valmisteltu avoimesti ja kootusti, eikä niistä ei ole haluttu käydä avointa keskustelua. Epäilijät on jyrätty yhä uusilla uhkakuvilla.
Käytännössä valtuuksien rajoja on koeteltu ja sääntöjä venytelty."
Joku muukin näyttää huomanneen, että poliisi haluaa pitää mediaa otteessaan, ja poliisin toimivaltuudet ovat kasvaneet, ja poliisi venytää rajoja saadakseen yhä lisää toimivaltuuksia.
Poliisivaltiota kohti ollaan menossa. Vai joko ollaan siellä?
(Huom: "Löysin sattumalta" kohdasta alkavan tekstin ei ole tarkoitus olla pienempää kuin muun tekstin. Sen muuttaminen suuremmaksi ei vain onnistu, vaikka mitä tekisin.)
Lähteitä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)