Päiväkirjamerkintöjä huhtikuussa 1998

maanantai 6.4.

Kävelin Lauran* kanssa koululle. Matkalla näin lappuliisan hiippailemassa autojen kimpussa. Noiden punaisten paholaisten kohtaaminen kiihdyttää sekin stressiäni. Niiden pelkkä näkeminen voi olla jollekin ihmiselle kuolemaksi, sillä stressi voi saada aikaan sydänkohtauksen. Mieleni tekisi sanoa joka ikiselle kohtaamalleni lappuliisalle jotain valittuja sanoja; haukkua ne kauheiksi moraalittomiksi pedoiksi - ja vieläkin pahempaa. Kaikkein järkyttävintä asiassa on se, että tyypit eivät itse edes tajua pahuuttaan vaan he kuvittelevat muka tekevänsä jotain "työtä". Lappuliisan "ammatti" on luultavasti eräs harvoja maailmassa, jonka ainoana päämääränä on tuottaa kärsimystä kanssaihmisille.

Mietiskelin kämpille kävellessäni, eikö minun kaltaisiani varten voisi olla jotain psykologista hoitoa. Mentaalinen oireeni on se, että oikea/väärä, hyvä/paha -käsitykseni on jyrkässä ristiriidassa virallisen, yhteiskunnan määrittelemän oikea/väärä, hyvä/paha -käsityksen kanssa. Äärimmäisen jyrkässä ristiriidassa! Ja tämä aiheuttaa henkisiä ongelmia ja stressiä. Että saisiko tällaiseen mitään hoitoa? Muuta kuin valheellista propagandaa sekä poliisin pamppua, pistoolia ja vankilaa... jotka ovat yhteiskunnan tarjoamat vaihtoehdot.

Tuollainen propaganda ei tepsi minuun - kuin korkeintaan ulkoisesti.

Psyykkisellä tehohoidolla minut pitäisi saada ymmärtämään ja hyväksymään se, että:

- kansanedustajat tietävät paremmin kuin minä, mikä on minulle hyväksi

- poliisit ovat hyviä ja aina oikeassa - ja minä olen paha ja väärässä

- lappuliisat ovat hyväntekijöitä

- verottaja ja virkamiehet ovat aina oik...

Apuaaa! Eihän tällaista tehoaivopesua pystyisi keksimään itse Freudkaan.

* (nimi muutettu)